Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 11. elokuuta 2011

Maikun taiteen alkutapialeita.

Pentti veli kannustaa, Maija vielä miettii vuonna 1956.

Ei Maija noin kirjoita mitä otsikko näyttää, hän kirjoittaisi omana itsenään ja sanoisi että "taiteeni alkutaipaleita". Asialla on taas luottohenkilö Pirkko, koska se Maijan mokkula on edelleen huollossa. ODOTELLAAN - odotellaan - ratkaisun on tapahduttava pian, tai sitten vaihdetaan koko systeemi tai voidaan vaikka suuttuakin!!!!

Odotellessa voin kertoa hieman Maijan taiteilusta pikkulikkana. Ylhäällä kuvassa näkyy taiteilijan alku (10 v) tukijansa, Pentti (18 v) veljen kanssa. Kovin on Maija vielä mietteliään näköinen, pohtinee kait tulevan piirroksen aihetta tyhjä lehtiö edessään. Taiteilu sujui koulutytöltä jo hyvin, ainakin Kyprämäen kansakouluun arkistoitiin useita hänen piirustuksiaan, vai olivatkohan akvarelleja, enpä tiedä.

Oikeanpuoleisessa kuvassa kynä heiluu jo. Todennäkisesti isä on kuvannut Maijan samana vuonna, 1956 syksymmällä, kun on jo villatakki päällä.

Ajankohtaista:
 Kuvataideseura KIRJO ry:n 40 -vuotisnäyttely on vielä esillä Jyväskylän kaupinginkirjastossa, se suljetaan lauantaina 13. elokuuta. Maijan teoksia on esillä 3 kappaletta, ihan kiva.

3 kommenttia:

  1. Taiteilija on taiteilija jo pienestä alkaen...;)

    Onnea Maikulle noissa taidehommissa:D

    VastaaPoista
  2. Sen,minka nuorena oppii,niin vanhana taitaa!!Ja maikulla on siihen "vanhuuteen " viela tovin askeleet.
    Kiva,etta on esilla Maikun töita siella nayttelyssa,silla ovat sen arvoisia.
    Terveisia Maikulle.

    VastaaPoista
  3. AILI-MUMMO, Kiitän taas huomaavaisuudesta :)! Tolla siskollani kun on se skannaus homma hyppysissä, niit annan kyllä ihan vapaasti julkaissa näitä vanhoja kuvia. Kivojahan niitä on katella ja muistella...miten oikeen muistaakin noi silloiset asut, nykyään niitä liikaa ja kun vaatekomeroo penkoo, niin aina löytyy jotain "uutta".

    SATEENKAARI, totta sanoit, onhan meillä viellä aikaa siihen vanhuuteen, kiitos! Muuten muistutan sua siintä, että teithän sinäkin taidetta, posliinin maalausta ainakin näin!Miten on nykyään? Multa jäi se, vaikkakin värit on viellä ja valkoista posliiniakin olis, pitäisköhän jossain vaiheessa aloittaa uudestaan...;)!?

    VastaaPoista