Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

TÄSTÄ KIRJOITAN NYT.........



Kuluneella viikolla uutisoitiin suuresti, että tv-sarjasta Dallas tunnetuksi tullut JR oli lähtenyt paikoiltaan pois!
 Isot jutut kuvineen kaikkineen oli joku suomipoika itkenyt parasta ystäväänsä. Oli kymmenen vuotta hänelle kirjeitä postannut, kunnes viimein sai foton nimparilla. No, tottakait jokainen saa valita ihailun kohteensa, mikäs minä olisin sitä kieltämään, siitä vain please!
Sitä vain ihmettelin ja ajattelin, jotta koko ukko ja sarja mulle oli tuntematon. Tiesin kyllä sen nimisen sarjan olemassa olleen ja nyt alkoi uudet jaksot.
Tarkistin oikein ajat milloin se oikein tapahtui. Selvisihän se 1981-1991 näkyi Dallas Suomessa ja silloin asuinkin suurimman osan ajasta ulkomailla. Siksipä se tietämättömyys olikin minulla!

Kumminkin tiesin, että jostain syystä  JR-n tiesin jopa....
Kaivoin muistilokeroitani ja vertasin vuosilukuja, niin löytyihän se totuus.
Olin tyystin unohtanut tämän tapauksen sillä voinhan minäkin sen todeta että olimme enemmän kuin ns.hyvän päivän tutut. Vaikka silloinkaan en tiennyt hänestä mitään, että kuka oikein on ja oli Larry Hagman. Jos olisi ollut Gene Hagman(Hackman) hänet olisin kyllä jotenkin osannut sijoittaa filmiin.
Kättäpäivää sanottiin ja moikkailtiin sen jälkeenkin sen muutaman päivän ajan . Mitään mainittavaa säväreitä ei kylläkään hän  saanut aikaseksi, koska olin koko  asian unohtanut! 

Tässä on kyllä pakko verrata erästä tapaamista ja hän oli ihku herrasmies Robert Redford, hän kyllä jätti merkinsä minuun....huh, muistelen minä!

Samaan aikaan oli isopomoni tämä toinen B-luokan länkkäriksi sanottu, näyttelijä R R joka sai näkyvyyttä USA:n pressana, elokuva uransa jälkeen!?

JR pyörähti silloisessa NL-ssa jostain syystä, siksipä työni puolesta kohtasimme. Nämä kaikki kolme edellä mainittua länkkäriä olen katsonut silmästä silmään ihan livenä.

  Mukavahan näitä on vanhana muistella, mutta kun en aina niitä muista....;) Siksipä muistaessa ne pitääkin kirjoittaa ylös jotta perikunta sitten saisi aikoinaan todeta olipa se mymmeli aika salaperäinen....jätti varmasti kertomatta paljon asioita!? Niihän muuten jäänkin...heh.....


Rauha näille edesmenneille ja voimia meille jotka täällä senkun porskutellaan....

Eka kuva oli  kasariluvulta Lensikin siltojen alla Nevalta, minä olen se musta möykky kuvassa. Tämä viimeinen otettu lasin takaa Pestin kotsan olkarista tällä vuosituhannella Tonavan takaista maisemaa joka on Budan puolta.....;)



perjantai 23. marraskuuta 2012

SIPULISTA SANON SANASEN !


Turvonnutta lehtityveä sanotaan sipuliksi!

Niitä ruokasipuleita käytän kyllä aika reippaasti, keittoihin ja uuniruokiin pääasiassa. Raakana en erityisemmin niistä tykkää. Salottisipuli menisi siihenkin asiaa, vaan en juuri niitä ostele.
Yleensä näpelöin niitä irtojuttuja joita jo tuhat muutakin uteliasta on valmiiksi kourissaan pidellyt ja panen sitten omaan pussiin mukaani vietäväksi. 
Vaan nyt viimeksi ostin valmiin verkkopussin koska näyttivät hyviltä ja sopivan kokoisilta. Tämä tarkoittaa sitä että on kuin kouraan mahtuva munan kokoinen sipuli, niin kelpaa mulle oikein hyvin...;)

Valkosipulit ostin ja valikoin tarkkaan irtolaarista. Kun olen aika useasti niitä ostanut verkkopötkössä niin on tullut huonoja kynsilaukka palleroita mukana. Vähän se ketuttaa sekin kun rupeat niitä kynsiä irroittaa niin savut pöllähtävät suoraan silmille. Aika siististi muuten kuivuvat kun ei päältä katsoen sitä edes huomaa, mutta annas olla kun kun vähänkin sormilla niitä painat, tuhkaa täynnä. 
Joskus tuon  uuden sadon valkosipulia Unkarista, koska ne ei paljoa paina. No, jos kilon verran ostan torilta, niin kilon ne sitten siellä repussakin painaa! Enhän nyt missään nimessä niin paljon sieltä niitä tänne kanna, mutta muutaman kumminkin olen joskus tuonut.
Nyt kaupasta kantamani valkosipulit olivat hyviä ja sopivan isoja terveitä kynsiä täynnä koko rypäs.


Nämä sipulit ovat ikivanha kasvi joita alettiin  käyttää jo v. 3500 eaa. Lähinnä Aasian maissa, sieltähän se melkein kaikki viisaus on alkunsa saanut.
Ihmettelin muuten mistä noi Wikipediat se noinkin tarkasti tietää!??? 
Tuskinpa sanomalehet niistä silloin pahemmin kertoileet, huhupuhetta vissiin kait!
Mutta kaikesta huolimatta hyvä älynväläys jakaa tietoa ilman nettiä.
Inkarit niitä savumerkkiä käyttivät sitten myöhemmin, tiedon ja taidon jakamiseen....ihan vain tiedoksi tämäkin....;)

Takaisin siihen ruokasipuliin. Laitoin silakoita rullaten uunivuokaan, pohjalle sipulia ja suppilovahveroita ja kalojen päällekin niitä vielä piisas. Sitten kippasin lasipurkista valmista basilika-tomattikastiketta silakoitten niskaan. Annoin rauhassa muhia ja hyvää tuli, tottakait!
Tätä ennen kerkes jo vähäsen kyrsiä kun rupesin niitä sipuleita puolittaa ja kuorimaan.
Olivat peijoonit mätiä sisältä, ne kouraan sopivat munan kokoiset kauniit sipulit verkkopusissa.
Neljä kappaletta ajattelin niistä käyttää, yksi vain oli hyvä terve sipuli. Sain kyllä niistä lopuista siihen uunikalaani makua ja näköä.
Että mätiä sipuleita ostin ja maksoin selvällä rahalla ja kannoin ne kotiini. Sattuuhan näitä, mutta kun ostin ne oikein "Mestarin Herkusta" Sokoksen kaupasta, paikkakunnan parhaana pidetystä !


Eihän mua missään nimessä itkettänyt, vaikka kyynelkuvan laiton heti alkuun, vaan kun sipulit ruukkaa kyllä itkettää useinkin kun niitä ruuaksi käytetään. Nyt kuorin ne juoksevan veden alla koska ne laitettiin sinne uuniin muhimaan silakoiden kaveriksi. Paistinpannun kautta kun sipulia käyttää niin silloin kyllä itkeä tirautan kun niitä pieniksi panen.......

Itkutytön takana on teline lämpökynttelille.
Helmet ovat lasihelmiä, samoin  lantti joka sisällä on kaunis kuva ruususta!

maanantai 19. marraskuuta 2012

KULUNUT KESÄ KUVIN JA SANOIN!


Minun kesäni alkaa aina Vapusta, oikeastaan jo Mirjamin nimipäivästä, siis  aatosta. Silloin vaihdetaan palttoot vaaleisiin popliiniin ja saappaat nappaskenkiin, olipa sää mikä sattui!  Aina kun olen täällä synnyinkaupungissani, niin varmasti seuraan perinteisen marssin. Kovasti on kutistunut, ja ruodut suoraan sanoen kuin juosten k......
Eipä löydy ettimälläkään sitä vanhaa suoraryhtistä elävän musiikin  mukana marssijaa. Työväen marssi kuuluu nauhalta  ja porukka hoipertelee miten sattuu. Onhan toki niitä entisiä periaatteen toverita viellä muutama mukana jonon jatkona! 
Harva paljasti päänsä Suomen lipun edessä, noloa.....!


Moottoripyörät ja vanhat autot kuuluvat myöskin siihen perinteiseen Vappuun!


Aili-mummo antoi minulle kehotuksen tähän kesäkuvien muisteloon, innostuin ja tykkäsin heti! Vaikkakin tovin mietin, muistin että kesä olikin varsin lyhyt ja kovin märkä. Mistähän minä kertoisin, kun olin koko kesän vain kotona!? Selasin kalenteria ja tarkistin kuvat ja löytyihän toki niistäkin aihetta vaikka koko kirjaan

Kaatuneitten muistopäivä Sankarihaudoilla. Lempikuoroni jota kuunellessa ja katelessa silmät kostuu aina ja enkä ollut ainut joka silmiään siinä räpytteli. Veteraanien kuoro esiintyy edelleenkin  ja jokunen lisäääni sinne on otettu koska luonollinen poistuminen on tosiasia.


Kirkkomusiikin päivät kestivät koko viikonlopun. Tässä kymmenet tuhannet kuorolaiset kokoontuvat laulamaan Suvivirttä Aren aukiolle. Me kuorottomat saimme siihen yhtyä, jopa lehellä oikein sitä toivottiin. Upea ja kuuluva kokemus se oli!!! Koko Kauppakatu oli täynnä kuorolaisia ja laulu raikasi. Perinteiset kuorolaulut ja maakunta musiikki oli suuressa osassa, kirkkomusiikin lisäksi.


Jokavuotinen "Kansallispukujen tuuletuspäivä" alkaa kansallispuku museon edestä tanhuten ja sitten piknikillä kirkkopuistossa. Kalevalaiset naiset ovat näitä toimivia ja ahkeria ihmisiä.


Jatkuvuus on kyllä turvatti, nämä sisarukset seurasivat tarkasti kun vanhemmat tanhusivat!


Harrastin vain pientä maakunta matkailua kesällä ja sitäkin aika nuukasti! Laukaassa ja Hankasalmella käväisin ja sitten siellä suuressa kyläkaupassa, eikä sitä Keskistä vieläkään näkynyt....;)

 Porukat kävivät täällä  minun luona koska minä olen aika laiska kyläilemään. Näille tavoille olen heidät jo aikoinaan opettanut!
Suuria tapahtumia täällä on paljon ympäri vuoden ja kesä on sitä sesonki aikaa.  Kaikki tapahtuu melkein tuossa pihapiirisssä joten helppo ja lyhyt matka niihin on  mennä.


Nämä lasi-akryyli setin olin talvella pujotellut koska ajattelin, että kaunis rusketus tuo korut  näyttävästi esille kunhan se kesä sitten tulee. Tulihan se kalenterin mukaan silloin kun pitikin. 
Nytkin pitäisi olla talvi, lunta ei missään ja nurmikko vihreänä tuossa silmien alla......

*****
Sano heti jos minä häiritsen, 
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden
saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
 sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa!

*****
Eeva Kilpi

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

VANHASSA VARA PAREMPI !



Näitä kuvia on kiva käsitellä, tuota roikkuvaa osaa leuan alapuolella en tohtinut korostaa sen suuremmin! Vaan jätin sen riippumaan omillaan koska kuvan kulma oli mielestäni sopiva tähän kirjoitukseen.  Pikkupoika Miska on tossa vieressä ja sanoi kuvan nähtyään, että Maija on ihan "kiroilevan siilin " näköinen, suurin osahan tietää tämän nuorison suosiman melko uuden sarjakuvan!?
Totesin kyllä ilman mitään selityksiä, että tottahan se poika puhui....heh....;)

Yhäti odottelen sitä polvinivelten vaihtoa. Päättäjä lääkäri kun sanoi minun olevan liian läski, joten ettei voi toimia, vissiin oikeassa on lukenut ihminen ja tuomitsija. 
En suivaantunut, muuta kuin itseeni ja tilasin samantien ajan fys.hoitajalle. Hän määritteli vammani ja laski sääntöjen mukaisen kuntoutus ohjelman jota olen noudattanut. Mulla on ns.henk.koht. valmentaja, siis vain paperilla, jotta paikat tukevoitusi (heh!?) ennen tulevaa leikkausta ja toipuminen siitä  sitten helpottaisi, kait sitten!? Opetti pelien käytön ja nyt omatoimisesti niitä sitten kulutan.
Olen kunnan kuntoutuksessa ja hinta ei liikaa hirvitä 27€ syyslukukausi. Olen käynyt siellä syyskuu lopulta lähtien säänöllisesti ja käytän, 5-7 vehjettä venytykseen ja vanutukseen.Paikka on aika lähellä ja sauvojen kanssa sinne menen joten se lihaksien esilämmitys pelittää samalla.
Auttaako, en tiedä, kotiin kun tulen sieltä niin heti on mentävä lappeeleen jotta juiliminen helpottaisi.

Kysyin sen päättäjä lääkärin nimeä, heti sitä en saanut irti, vaan kun juoni olen niin selvisihän se vahingossa. Kansainvälisesti tunnettu ja isoja tuloksia saanut  entinen pikajuoksija! Tottakait arvostan häntä jo aikoinaan urheilijana, ja nyt nuorena erikoistuneena lääkärinä.
Mutta, ISO MUTTA, eihän minusta tarvis  mitään pikamatkan juoksijaa tehdä, ne ajat ovat jo aikaa sitten ohi, kunhan köpöttelisin ilman kipua näitä pieniä matkoja!
Tämän näköistä, minusta ei enää saa minkäänlaisella kuntoutuksella saatkka puoskaroinilla, eikä ole tarvekkaan hyvä-veli-arvostamani-erikoislääkäri!


 60-luvulla tämä nuorison muoti oli tosi naisellista, tukka nutturalla, vakosametti keltaisen/ruskea jakkupuku, käsilaukku ja korkkarit! Vappuna otettu kuva kotitalon pihassa.


Muutamia vuosia myöhemmin saman tyyliinen luukki, mutta tukka auki, musta nahkajakku josta tykkäsin ja käytössä kyllä oli se vuosia. Asuin silloin jo Saksassa ja siellä otettu kuva.
Kauniita kuvia on tietysti mukava katella mutta myöskin tarkistan nykytilaani  itsestäni ja panen niitäkin esille, eikä haittaa minua se kovinkin näkyvä ero! Näinhän se oltavakin, reisussa rähjääntyy ja käytössä kuluu, vaikka kuinka hyvänä on pidetty......;D


Ihan vain vertailun vuoksi seuraavat kuvat ja totean että vanhakin on kaunista, kunhan sen osaa vain katsoa juuri sillä silmällä......
Ystäväni pihapiirin vanhan navetan kivijalka......


Tukeva hirsilato edelleenkin käytössä, tässä nämä toistasataa vuotta vanhat perusteet pysyvät pystyssä. 
Totean vain, että vanhakin on kaunista ja toimivaa!

Oman roppani rappeutumat olen mielestäni hyvin ymmärtänyt ja nyt sitten koitan edes jokin verran niitä myös omin voimin  korjailla. Onneksi ne pääasiat ovat aika hyvässä kondiksessa.
Olen aika huono  ja laiska kuntoilija, mutta sen verran yritän tehdä, että jotain  siitä pystyn kirjoittamaan.....:/

Laitan järkevät kengät jalkaani ja hilppasen tohon kävelykadulle kun liukkaatkin ovat onnekseni vielä hakusessa.....;)


perjantai 9. marraskuuta 2012

KOIRAT PÄIVÄKOTIIN TÖIHIN !


Uutisissa kertoivat, että täällä oli otettu kaksi koiran pentua päiväkotiin! Ovat ensin vähän kuin oikeasti päivähoidossa, koska 12 viikon ikä sitä vaatii. Mutta vuoden päästä ottavat oikein pestin siellä, kunhan totutelevat ensin siihen, että ovatko oikealla alalla. Tekevät sitten vain päivävuoroa klo 9-17 jos hommat on edelleenkin maitilla.
Oli mielestäni hyvä uutinen ja hyvin perusteltu sekä ammattitaidolla oikein tutkittu juttu toimivaksi hommeliksi.

Pikkuiset sisarukset ovat Islannin lammaskoiria, siis siellä päiväkodissa! Netistä tarkistin kuvat pennuista, hellyttäviä karvapalleroita kumpikin.
Tampereella on tiettävästi se eka mesta ja tämä Jyväskylä sitten seuraavana kokeilee. Sairaaloissa ja palvelutaloissa koirat ovat jo veteraaneja ja samoin kissat, hoitohenkilöiden apuna!

Totuushan on se kukapa se paras kuulija ja ymmärtäjä olisi kuin nämä tunnetuimmat lemmikit. Miten paljon tärkeitä asioita pitäisi kertoa, näyttää piirustuksia, mieluista lelua tai vaatetta. Pientä haaveria  joka parantuu välittömästi sen koiran nuuhkasulla ja lipasulla. Paljon heitä joilta puuttuu se luotettava kaveri, kenen kanssa voit huoletta nauraa ja itkeä.
Tätä vilpitöntä läheisyyttä kaipaavat kaikki, mekin jo hiven ikääntyneet lapset!


 Nämä tässä näkyvät mopet ovat sukumme kasvatteja, ihan oikeita merkkikoiria hekin.  Näyttelyitä kiertäneet, paperit ja kaikki kunnossa. Muistaakseni ilman suurempia mainintoja niistä takaisin kotiin tulivat mutta varsin tyytyväisinä siitäkin huolimatta.

Hyvin opetettuja, koska lasten ja aikuistenkin kanssa elivät, esimerkillisiä myötäeläjiä kaikki  nämä hännänheiluttajat.

Omaan perheeseeni kuuluvat  nämä tytöt ja koirulit ja siksipä näitä otoksia esittelen. Isotäti olen tyttösille, mutta kielsin käyttämästä täti sanaa koirille, koska en ole kenenkään koiran täti.....;/
Kumpikin tyttösistä kasvattaa nykyisin näitä musta/valkoisia mukavia staffyja ja erittäin sopeutuvia ovat Staffordin terrierit, kotoa perittyä tämä koirien harrastus on heillä. Oikeastaan jo isovanhemmilta, jo edesmennyt veljeni oli kennelin isäntä! 
Joskus aikaisemmin olen blogiini jo kirjoittanut jutun näistä punahattuisista koirista, liian isonahkaisista kiinalaisita veitikoista Shar Peista.

Veljeni aloitti koiraharrastuksensa Tanskan Doggeilla, niillä vasikan kokoisilla koirilla, oli mustaa, pilkullista, valkoista, ruskeita ja tiikereitä..... Varsinaisia seurakoiria, hyväluontoisia ja hellyyden kipeitä. Täysikasvuisena istuivat mielellään sylissä, tulivat eteen ja sitten kääntyivät ja pakittivat syliin istumaan. Vaikeuksia oli saada se painava lemmikki syykystä pois.... Mieleen muistuu monta hauskaa juttua näistä koirista! Nykyinen rotu on itseasiassa kehittynyt saksan alueella, vaikkakin tanskalaisuus nimessä on säilynyt.
Minulle on aina piisannut vain kuvien otto koirista ja lettujen paisto koko konkkaronkalle.
Pahimmoisa kuolaajia oli ne isot taskalaiset ja seuraava rotu brasialaiset Filat ja eipä ne kiinalaisetkaan noille isommille siinä kuolaamisessa  hävinneet. Jotenkin se  vain on jäänyt mieleeni!!!! Ei nyt sillä, kuolaahan sitä ihminenkin kun rasvassa paistetun letun tuoksu osuu kuonoon......nami....;D

 

Tämäkin kuvan olen jo joskus esitellyt, mutta kun tykkään siitä niin paljon, että kerran vielä tytöt! Katja on jo kakskymppinen nykyisillään ja edelleenkin  se pikkuinen minulle, samoin kuin koko sisarussarja...;)




lauantai 3. marraskuuta 2012

PYHÄINPÄIVÄ, MIETTIMISEN AIKA.



Päivänvalo se osaa pilkistää
pienistäkin
raoista!

*****

Pyhäinpäivä menossa, harmaana ja sateisena. Sisällä on hyvä ja lämmin olla. Laiton kynttilänkin palamaan.
Torstaina sain kyytiä hautausmaalle ja vein monenpäivän kynntelit sinne. Keli oli hyvä ja paremmin sai liikkua. 
Vaikkakin sauvojen kanssa menin ja repussa oli tavarat, hyvä näin sillä kävelytiet olivatkin siellä liukkaita. Lyhty oli paikoillaan, onneksi, pyyhkäsin kiven, laitoin tulet ja hiljaisen hetken siinä vietin!
Kunnes jatkoimme seuraavan paaden luokse.

Minulla on muutamia hyviä ystäviä jotka tarjoavat kyytiä, koska itsekin siellä käyvät samoilla asioilla.
Seijan kanssa  kylläkin perinteisesti käymme näillä hautausmaa reissuilla, joulun ajastakin jo puhuttiin.
Minä ostan ison kassin niitä palavia ja sitten hän ajaa autoa, näin se meidän yhteistyö on sujunut jo kymmeniä vuosia!
Jos ja kun en ole täällä niin hän hoitaa minunkin haudat.

Taidan olla se viimeinen joka näitä asioita tekee meidän haudoilla!
 Seuraavalle sukupolvelle 
tämmöinen tuntuu niin kovin vieraalta, sitä paitsi asuvatkin kaukana


Kyydistä ja muistakin ystävän avusta taitaa tulla minulle vajausta.
Leena on sellainen jonka kanssa olemme viikoittain tekemisissä, pitää jokinlaista harvennusta tapamisiin!? Puolin ja toisin huomioimme lähes kaikki asiat, olipa kyseessä vaikka ukkomustalainen. Tarkotuksella tämän kirjoitin koska emme kumpikaan erottele lähimmäisiämme, värin tai koon mukaan.
Olemme läsnä kun tarve tuntuu siltä!
Hänellä oli astman kanssa vaikeuksia keväästä asti. Joutui käymään oikeastaan liian usein tässä minun nurkilla kaikenlaisissa kokeissa ja piikeillä. Eikä helpotusta tuonut mikään! 
Viime viikolla viimein  selvisi kun pitkän pyytämisen jälkeen otettiin sitten se vihon viimeinen koe....jonka tulosta en olisi halunnut tietää!
Rankka hoito alkoi heti tällä viikolla ja nyt sitten odotellaan ja toivotaan. 

Onneksi olen täällä, näine omine pikkuvikoineni. Minähän en ole koskaan karttanut sairasvuodetta ja pystyn olemaan nytkin mahdollisuuksien mukaan lähellä. Hänellä on hyvä ja läheinen perhe, onneksi! Luonteeltaan on erittäin positiivinen, koska nythän sitä todella tarvitaan.
Uskon kyllä nykyisiin hoitoihin ne käydään läpi ja sitten alkaa se odottaminen. Toivosta ei saa päästää irti, koska mahdollisuudet ovat aina siihen ihme parantumiseenkin lääketieteen avulla.

Tapaamme taas ensiviikolla ja menemme jonnekin syömään, nk.aina tehdään ja käydään kaupoilla. Jo tavaksi tulleet rutiinit pidetään ja tarvittaessa sitten "sokea auttaa rampaa"!

*****
Mikään ei pidä ihmisen jalkoja paremmin
maan pinnalla, 
kuin se,
että hänellä on sopivasti 
vastuuta
harteillaan.

*****