Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

NÄINKÖ TÄSSÄ KÄVIKIN, kiitos!


Ensikäden tietoa ja kuulin varmalta taholta joten päätin kirjoittaa asiasta....jos joku ihmettelee minne oikein olen menossa!? Autolla menen tai siis kuljetetaan ja takaisin lähtöpaikkaan saavun joko pääsiäiseksi tai sitten sen jälkeen.
 Jos olisin yksikertaisella asialla liikenteessä, niin se hoituisi muutamassa päivässä.
Vaan kun asia onkin kaksinkertainen niin voipi mennä aikaa tuplaten...ei taaskaan haittaa, eläkeläisellä sitä aikaa kun ja kiire on jätetty sinne missä rahan edestä töitä tehtiin.....silloin aikoinaan.

Vanhasta, kuluneesta  ja rappeutuneesta saa tehtyä melko toimivan ja näyttökuntoisen julkisivun, josta voi nauttia itse, unohtamatta sitä duunaria joka sen homman hoitaa.
Ehdottomasti huomioitava on myöskin se, että ympäristö huokaa helpotuksesta kun näkevät täysin käyttökelpoisen ja jopa silmiä hivelevän urbaanin uudistuksen.


Jäitä hattuun sillä en malta olla sanomatta ja levittämättä tätä ilon uutista......koska se olen tosiaankin minä....allekirjoittanut, joka esittää tässä valinassa sitä päätähden osaa. Minut valittiin taaskin ihan noin vain, vaikka näytillä oli hakijoita kaikista ikäluokista. Voin reilusti sanoa että ukkelit ja nuoremmat jäivät sinne takavasempaan kun minut huomattiin. Näkyvänhän olen tottavie, paksu mymmeli joka aina huomataan.....;D Varmaa oikein ammattilaisia ja tottuneitakin esiintyjiä siellä oli joilta sen roolin vetäminen hoitui jo rutiinilla.....heh!!!
Sanon suoraan, että olin aika vihreä heidän rinnalla, huomasinkin sen kun keskustelimme tai oikeistaan kuuntelin kun nämä asiantuntijat kehuivat itseään, että montako kertaa jo ovat olleet haastateluissa ja kuvauksissakin!


Uskoisin, että minulla olikin aika hyvät paperit, kuvat ja suositukset niillä pääsin ilman omia palopuheita ohi jonon, oikein yksityseen haastatteluun. Mielestäni olen aina ollut hyvä kuvauskohde, jopa kuvauksellinen toteaisin! Jostain syystä vain noi passikuvat ovat  aina olleet aika huonolaatuisia, mielestäni saisivat parempia ottaa kun tekevät sitä työtä muka ammatikseen.
Jotenkin noloa esitellä ympäri muailmoo sellaisia virkapapereita missä kohde on kuin jostain revästy...sanonko mistä!?



 Se onnistuikin yli odotusten ja toivottivat minut tervetulleeksi 25.3.2013 Jämsän Jokilaakson sairaalaan.....kummatkin polvet saavat uudet tekonivelet !
Tehdään kertarysäyksellä,  koska polvet ovat pahasti rappeutuneet. Tähän asti oli puhuttu vain vasurista, koska on ollut kivuliaampi.
Korjaantuvat sitten samanlaisiksi yhtäaikaa. Kuntoutuminen on aluksi tietysti aika vaativaa sanoi leikkaava ortopedi....tutki papereitani ja perusti valintansa sillä koska uskoi, että  myöskin minun oma asenteeni on se hyvä pointti, tässä tapauksessa!

Päätin soittaa ja kysässä sekä tarjota itseäni ennen aikoja  sitä 6 kk.jonoa. Olihan oman terveyteni puolesta valmis vaikka samana päivänä tähän varaosien vaihtoon. Enkä valitse paikkaa tai sen vaativan työn tekijää, vaan menen sinne minne pääsen mahdollisimman joutusaan.  Omaehtoista kuntoutustahan olen tehnyt säänöllisesti jo viime kesästä lähtien joka on jopa näkyvästi toiminut tässä tapauksessa.

Olen kiitollinen ja otan tämänkin haasteen vastaan, koska olen aika varma, että pärjään. 
Takapakkiakin voi tulla mutta niinhän se elämässä aina onkin.... osaan myöskin siihen varautua!
Vanhan taistelumarssin mukaan on pakkoa laulaa....eespäin, eespäin tiellä taistojen...toteaa tämäkin mummo lumessa.....;)
ps.meenas unehtua tieto, että talkkari jää kyllä paikan päälle jotta palvelu pelittää , muutenkin on ollut tarpeen viimeaikoina....että jatkakoon vielä samaan malliin......;)

18 kommenttia:

  1. Hyvä Maija ja onneksi olkoon kun pääsit leikkaukseen. Meillä Timo on leikkausjonossa lonkan tekoniveleen, kivulias näyttää nyt olevan ja särkylääkkeiden avulla jotenkin pärjää. Tsemppiä sulle, hurjaa kun molemmat polvet operoidaan samalla kertaa! malla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se oikeestaan hurjalta tuntuu kun molemmat kintut samalla kertaa, mutta uskon siihen mitä asiantuntijat antoivat mun ymmärtää, siis kyllä uskoisin pärjääväni....ja onhan sitä apua saatavana jos on tarvis. Kiitos....;)

      Poista
  2. Onnea matkaan Maiju. Samallahan ne sitten uusiutuvat molemmat polvet ja alkaa uusi elämä. kivut jää sinne leikkauspöydälle, ne kivut mitkä nyt on mukanasi, toki hetken sitten uudenlaista kipua. mutta sehän on ohimenevää. Kyllä kuntoudut varmasti hyvin, kun oma asenteesi on vahva. Minulla on toinen lonkkanivel vaihdettu 7 vuotta sitten ja nyt alkaa tuntua että toinenkin menee vaihtoon.
    Kaikkea hyvää matkaasi mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli!
      Kivuthan ne suuremmat haitat ovat olleet ja ovat estäneet aika monet menot. Tottakait se haavakipu kestää jonkin aikaa, mutta kun uskon niitä viisaampia ja tarkkailen itseäni niin vakaa aikomus on kyllä tuolla Vappuna kävellä, tietysti keppien kanssa joten vallan riehaanu....;)

      Poista
  3. Ensin minä ajattelin, että mihinkäs se Maija nyt matkustaa. Mutta sitten selkis kuin kissanpojalle silmät. Hieno homma, että polvet nyt uudistetaan ja liikkuminen liukastuu ja lutviutuu. Mutta ehkäpä otat ensin hiukkasen varovasti kevätriemusta huolimatta.
    Oikein hyvä juttu, että saat molemmat polvet samalla kertaa kondikseen. Ei muuta kuin lykkyä tykö ja onnea matkaan. Sinulla on ihan oikea, reipas asenne ja se antaa potkua operaatioon. Hyvät sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneahan tässä tarvitaan ja enköhän sitä saakin, yleensä sitä on tullut kyllä tarpeeseen aijemminkin! Kävelyharjottelua keppien kanssa on alkaa kulunut, viimeeksi niitä tarvin yli 30v.sitten...auttoi silloin etenemään kunhan opin taas sen taidon kävellä uudestaan ja nyt taas...;D
      Sen parantumisen kannalta kummankin leikkaus on tok kivulias, mutta tulevat sitten samaan aikaan saman vertaisiksi, sanoi leikkaja! Kiitos Anja....;)

      Poista
  4. On jännät paikat - kun pitkäaikainen haave toteutuu. Niihhän se on, ettei kannata ronkeliks ruveta kun hyvää potilaan osaa tarjotaan. Odotuksesi polvien vaihtoon ovat realistiset, kipua aluksi mutta sitten se helpottaa - ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reippaalla mielellä ja reppu jo pakauttu aamua varten...joskus ollut matkakuumetta kun olen paikkakuntaa vaihtanut, nyt ei taida sitä tulla lainkaan....hyvä näin.....;D

      Poista
  5. Olipa mukava lukea ja miettiä mihin mahdatkaan olla menossa :) Tuohan on tosi hienoa että pääset jo operaatioon ja vielä molemmat yhtäaikaa. Varmasti paljon apua kuntoutumisessa on kun nyt olet omatoimisesti kuntoillut. Sitten on kesällä kiva kivuitta kulkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nya aika mitä parhain tähän leikkaukseen, huhtikuussa alkaa sitten se kevät ja jos kohtalaisesti menee asiat niin mikäs sen mukavampaa kun sais nauttia kesästä keppien kanssa tai ilman....;)

      Poista
  6. Aika salaperäistä oli alkujutustelusi, mutta selvisihän se:)))
    Onnea operaatioon ja jälkihoitoon oikein roppakaupalla. Kestäähän ne kivut ja kuntoutukset aikansa, mutta hyvä kun pääset kesäksi kuntoon.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yritin vähän leikkisäkin olla, ensin ajattelin jotten puhuis asiasta mitään!?
      Mutta aika hassua kun totesin, että melkein yhteistä perhettä täällä blogissa ollaan, onhan se kerrottava nämäkin asia etukäteen....;D
      Jäkihoito ja se oma asenne sen tulevaisuuden kyllä ratkaisee, yritän kyllä tosissaan tässä asiassa olla mukana, kiitos Minttuli!

      Poista
  7. Aika raju homma, mutta onneksi olkoon, Maikku!
    Pitää uskoa ja luottaa että selviät tästä projektista (tai operaatiosta).<3333

    Oikein hyvää palmusunnuntaita sinulle..:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihän se kyllä on, onneksi on tämä hurja luonne joka osaa ottaa vastaan tämänkin sorttiset haasteet!
      Usko ja toivo ovat etusialla ja tarpeeseen kyllä tämä leikkaus tulee, odotan kovasti huomista iltaa kun pitäisi yrittää ottaa niitä uusia ensiaskeleita. Tiedeän että tuntuu alussa mutta joka askel on eteenpäin....:D
      Kiitos Aili-mummo....:)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Ritva ja kaiken myötätunnon ja onnen otan kiitollisena vastaan.....:)

      Poista
  9. No johan! Sulle tuli toisenlainen Pääsiäinen, toivottavasti kaikki hyvin ja leikkaukset onnistu. Hyvää Pääsiäistä ja toipumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähän siinä sitten kävi....mämmiä siellä sairaalassa sain mutta munien maalaus jäi vissiin seuraavaan vuoteen ...Kiitos Nenunen....;)

      Poista