Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

MITÄ SIITÄ KERTOISIN, KYSYJILLE VASTAISIN......


Pari kuukautta mennä humahti ja ilmoittaudun taas areenalla.......vanhoilla kuvilla !??
Nämä paikat kyllä pysyy Budapestissa kohillaan Deak teren Evankelinen kaunis kirkko, jossa kävin tälläkin reissulla.
Tässä vinguin jo toisilla sivuillani miten hyvin sain uudet kuvat siirrettyä tänne kansioihin ja vieläkin joutusammin häviten ne taivaan tuuliin.....siksipä käytän näitä viime kevään otoksiani!


Ruoka-ja ostoskojut tulivat jo ennen pääsiäistä paikoilleen ja palasilla on siellä käytävä. Kukaanhan siihen ei pakota, mutta hajuaisti kun toimii, niin on tarkistettava ko.asia.


.....nälissäni kerkesin jo kolme-neljä haukkua ottaa, ennen kuin muistin omistavani kameran. 
Pekonia, rahkaa ja juustoa, sama päällys toimii aina, puu-uunissa paistettu herkku
on vastustamaton ja erittäinen suosittu paikallisten ja vieraitten keskuudessa.
Isossa kauppahallissa en käynyt kertaakaan ja siellä olisin sitten syönyt sen toisen rasvaletun, mutta tällä reissulla piisasi tämä yksi.


Lähipuisto alkoi jo vihertää ja orvokit kukkivat.
Tämä vesipaikka on ollut hyvä janoon ja käsien pesuun, vaan nyt oli suljettu, koska käyttäjät eivät osaa raanaa sulkea, vaan vesi liriseen jatkuvasti.....


Tässä oli lintujen kylpy-ja pesupaikka jonka joku oli hajottanut!
Upeat taotut rautaportit puiston kolmelta sivulta varastettiin heti ensimmäisenä yönä! Tilalle laitettiin vähän vaatimattomat jotka ovat pysyneet paikoillaan.
Nykyään puistoa vartioidaan läpi vuorkauden ja me lähitalojen asukkaat voidaan siellä olla ja nauttia auringosta ja varjoista.
Huomasin, että aika monella oli retkievästä mukana, samoin kun minullakin!


.....puiston kukkasia.....


Eipä oikeastaan paljoa haitannut vaikka kuvat olivat vuoden vanhoja koska nämä paikat ja asiat on toimineet jo pitkälle toistakymmentä vuotta minulla samalla lailla. 
Nyt on kyllä tarkoitus lyhentää ja harventaa täällä, siis näissä kuvien mestoissa oloa ja sitten pikku hiljaa vissiin hiipuu kokonaan pois käsien ulottuvilta ja sitten kylmän rauhalliset uudet haasteet kehiin.
Oikeastaa mukavaa kun pystyy tässäkin iässä vaihtaa elämän menoa ja heittää entistä pois siirtyen toisiin ajatuksiin.....ja toteuttaa sitten niitä......:)

7 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia varmaa maukas tuo paistettuherkku. Mukavaa kevättä Maikku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä isot kuvat on siitä ihmisystävällisiä kun näkyvät paremmin, jo omaan silmiinikin on mukavampi niitä tarkastella!
      Kiitos Ritva ja ainahan se hyvä toisen tekemä ruoka maistuu.....:)

      Poista
  2. Tervetuloa taas kotimaan kamaralle Maikku. Ihania kuvakulmia Budabestin keväästä laitot iloksemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli, toin kyllä kevään tullessani tänne.....mutta minne lieneenkään se hävisi, kun huomasin tänään ip,tulevan lunta taivaalta......:)

      Poista
  3. Toivotan sinut tervetulleeksi kotimaahan, Maikku;))
    Hienot kuvat, kohteet ei tosiaan muutu joka vuosi!
    Onnellista viinkonloppua sinulle♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili Mummo otan tervetulo toivotukset ilolla vastaan.....kyllä se vain on niin, että tänne kotiin on joka kerta niin hyvä tulla !
      Viikonloppuna käyn äänestämässä säästin sen tarkoituksella pyhäksi ja sitten taas jännitetään, kuinkas tässä käykään.....

      Poista
  4. Olen ollut viikon verran hukassa ja nyt tajusin, että olet palannut. Budapest on valloittava kaupunki, sinne on joskus mukava päästä uudestaan. Mutta niinpä on nämä kotoisetkin olot, taas maistuu. Lämpöä vaan odotellaan.
    Tervetuloa kotiSuomeen taas.

    VastaaPoista