Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 29. tammikuuta 2016

KRONSTAD saari Pietarin edustalla!


Viime aikoina on paljon kommentoitu näistä rajojen ylityksistä....lähes ihan omia aikojaan tuppaavat tuolta itäiseltäkin sivulta tulevan!
Vaikkakin loppujen lopuksi hyvät ohjeet on jo annettu ja järjestelmäsesti toimivat, ensin kaksipyöräisillä sitten alkoi kunnon romuralli nelipyöräisillä.....ja kaikki tyyni ilman virallisia pumaskoita!
Toverithan ovat aina olleet varsin tarkkoja pumaskoitten kaa ja selvät leimat niissä on oltava tai voipi koko retki tyssätä rajalla.

Kerran olen onnistunut itsekin sinne pääsemään junan kyydissä ilman virallista lupaa ja sekin tapahtui NL-n aikana jolloin oltiin tosi tarkkana. 
Paperit kyllä oli, mutta niissä varsinainen lupa olisi ollut vasta seuraavalle päivälle, jostain syystä laskivat mut kumminkin sinne!??

Hyvin pärjättiin kyllä aina rajoilla, puolin ja toisin, olipa kyytinä ollut auto, juna tai lentokone.
Vuosina 1984-1992 reissasin alvariinsa tätä väliä, lähes kuukausittain näitä tuttuja rajan ylitys paikkoja. Samalla opittiin rajatarkastajien kanssa tuntemaan toisemme, että jopa moikattiin tuttavallisesti ja vaihdettiin "turvallisia" kuulumisia.

Laivalla menin eka kertaa naapuriin viime kesänä, reitti oli uusi  minulle ja mielenkiintoinen.

Kronstadin tiesin olevan Pietarin edustalla, vaan koskaan aiemmin en ollut sitä nähnyt.

Kuvan linnoitukset ovat Pohjansodan aikaiset 1700-luvulta ja  ensimmäisessä kuvassa oleva on yksi niistä!
Tekosaaria tehtiin 17 kpl Kronstadin ympärille joiden tarkoitus oli turvata Pietaria ja ovat kyllä toimineet kiitettävästi näissä jos jonkinlaisissa kahakoissa.




Laivamatkalla satoi ja ikkunan läpi otetut kuvat sitten olivat  vähän sen näköisiäkin.

1996 sinne tehtiin silta jotta nykyisin sinne pääsee melko helposti. Saaren koko on vajaat kaksikymmentä neliökilsaa ja asukkaita yli 43 ooo !
 Keskusta tuntui olevan varsin mielenkiintoinen näin kaukaa katsottunakin, onhan se nimetty Unescon maailman perintö  kohteeksi Venäjällä.



Upeat kultakupuset kirkothan on entisöity nykyisin Venäjällä, kuten tämäkin tapaus joka oikein loisti harmaan saastepilven edustalla.
Saari on kuulemma hyvin hoidettujen puistojen keskellä, tämän kertoi serkkuni joka on siltaa myöten sinne päässyt kurkistamaan!

Niin paljon kiinostuin näkemästäni, että mieleeni jäi halu päästä Kronstadiin oikein sisälle!

Toteutan tai sitten en, niin kuin monta muutakin asiaa on yhäti toteutumatta....toimia pitäisi koska viellä sen ymmärtää, että miksi sinne olisin menossa....;)

tiistai 19. tammikuuta 2016

OLEN KOIRA KIINALAISESSA HOROSKOOPISSA !


Hätäisesti kun kuvia otan, niin niistä tulee sitten vähän epäselviä, tästäkin huolimatta haluan nämä julkaista!  

Pääasian kumminkin huomaa, että koirat on vaatetettu, äiti ja tytär punaisissa huppareissa ja Staffi Pedro maaston värisissä nk.ukkoloille kuuluukin, ettei ihan liikaa nolostuta tuolla kylän raitilla!
Kiire oli huusireisulle ja pikkuiselle pyrähdykselle ulos.....


Pakkasta ja liukastakin oli silloin ja kasvattaja tuntuu viihtyvän kangastennareissa, taisin ihan ääneen ihmetellä sitä asiaa...tokkopa se haittaa, huomaavat vain, että kyllä se meistä kaikista näköjään tykkää kun huolehtii.....;)

Nämä Minibullterrierit ovat samoilla ominaisuudilla varustettu kuin isommatkin rotunsa edustajat, lähinnä se säkäkorkeus erottaa heidät toisistaan, minit ovat n.35 cm !!!

Vantteria, lihaksikkaita ja ihmisrakkaita sekä seurallisia ovat nämäkin tapaukset.
Huono maine on tullut niiltä kasvattajilta jotka opettavat koiransa agresiiviksi ja käyttämään vahvoja leukaperiä raakuuteen ja tappeluihin.

Nämä herttaisen hellyttävät kiilanokat kyllä hurmaa  tämmöisen, ei koiran omistajankin. Tottunuthan olen koiriin kun tuntuu, että niitä pääluvultaan on  koiria enemmän kuin ihmisiä lähisukulaisissa!


Vaikka näitä koiria oli neljä kerrostalossa ja joutuivat kipuamaan neljänteen kerrokseen...hissillä....:)...niin mitään mölyä, saatikka haukuntaa ei kuulunut koko vierailun aikana!
Sen hihnan toisessa päässä olevatkin osaavat ohjeet antaa rauhallisesti ja huutamatta, niin kyllä toimii hyvin yökylä-ja näyttely reissut missä ja minne vain Staffordin - ja Minibullterrierin kanssa!

Olivat kyllä tutussa paikassa ja mymmelikin oli jo vanhasta hajustaan tuttu tapaus, se koiran muisti kun on ihmeellisen uskomaton.....paitsi kaksi ruskeaa pentua olivat ekareisulla mun luona ja näyttelyssäkin. Vissiin opittua mallia imettäjältään matkivat ja eiköhän se kotiväkikin ole ollut osallisena koirulien  kasvatukseen, kun pelkällä katseella  ja pienellä hipaisulla saivat kaikki hyvin toimimaan.
Palkinnoille kyllä pääsivät juniori sarjassaan nämä pennutkin!

Tämä sitten koirista, mutta pitäisi kait jostain löytää  vanttera hepo joka pystyisi kantamaan selässään reilun painoista aloittelevaa ratsastajaa....ja tietysti ohjeet miten sen selkään pääsisin ja pysyisinkin siellä lisäksi joku neuvoisi, että mitä sillä (siellä)oikeastaan pitäisi sitten tehdä!???
Alastulon luulisin olen nopeaa mutta aikaa vaarallista minulle  on se äkkipysäys...;//
Tämä hevos juttu kuuluu sarjaan vitsi-vitsi, kun tein testin jota oikein telkassakin kehotettiin tekemään jotta löytyisi sen mulle sopivan urheilulajin!

Odotin jotain muuta, mutta ei se mitä yleensä teen, niin ei kait sitten ole sitä urheilu-urheilua...

ps. tästä blogin tarinasta olen jo pätkän käsitellyt facessa, vaan panenpas koko tarinan sinnekin, koska osa jengistäni kuuluu vain naamojen osastolle, mutta kuuluvat kyllä  "koirarotuun".....;)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

PAKKASPÄIVIEN KÄSITÖITÄ !



Kyllä minun on sanottava, että pakkaset ei pahemmin ole haitannut!
Helppo liikkua ulkona kun kun lunta on vähän ja liukkaat antavat odottaa onneksi, ei nyt ihan silläkään.....vähän saisi sitä luntakin tulla lisää......

Tykkään tästä vanhasta sanonnasta, että tarpeeksi vaateita päälle ja loput tuulen puolelle kainaloon, niin varmasti tarkenee ulkona.
Jos sisällä paleltaa niin senhän voi helposti korjata kun lisää nuttua ja sukkaa.
Sen tein, että vaihdoin sisätossut paksuihin villasukkiin, huomattava lämmön lisää tuli samantien.
Patterit onneksi on toiminut hyvin.

Vähän liian pitkä talviloma on meillä kaupungin seniori salilla, kotona kun ei tule tehtyä niitä harjoituksia joita pitäisi.....;/

Joulun aikoihin kyllä Peurungassa kävin salilla, siellä on niin useita, mutta tämän oman olen löytänyt jossa on aina tilaa  venytellä ja vanutella. Maanantaina sitten aloitan tämän kevätkauden kuntoutuksen. omalla salipaikallani.....:)

Hämmaslääkäriin jouduin, kun viikko sitten iso paikka irtosi. Olen vuosikymmeniä käyttänyt samaa lääkäriä ja pääsin hänelle. Väliaikainen paikka ja sitten seuraavalle kerralle varasin tohtorin käskystä tunnin ajan. Pystyy rakentaa uuden hampaan, koska juuri ja yksi sivu hampaasta ovat kunnossa.
Kalliiksi olisi tullut  kokonaan uusi hammas!
Mieleen tulee hammas- ja silmälääkärissä käynti, en edes sanoisi "kallista lystiä"......lysti siitä on kaukana....pikkuisen pakon edessä niissä on käytävä....jos haluaa vielä tässä iässä joistakin jäljellä olevista aisteista nauttia!??

Silmälääkärissäkin jouduin käymään, kun rupesin joitain harhoja näkemään. Oireet oli aika paljon migreeniä muistuttavia, migreeniä en ole koskaan sairastanut......vaan voihan sekin iskeä milloin vain. Silmät oli ok.kaihi entisellään ja paine kunnossa.
Nerologiaa suositteli jos oireet lisääntyy. Pönttöhän mulla on kuvattu kun oikeasta korvasta meni kuulo ykskaks, vikaa ei  onneksi silloin löytynyt mutta kuulo pysynnyt poissa.....:/
Sen olen kyllä ymmärtänyt, että rapistuuhan ihminen ajan myötä!


Ajattelin jouluhelmet laittaa sivuun, mutta kun huomasin ajan menevän vähän liiankin joutusaan niin hokasin jotta kohtahan se vappukin on jo oikeastaan ovella......että käyttöä kyllä löytyy!
Punaiset helmet ovat aina kohdillaan kantajalle, korostaa hillittyä pukeutumista tai sitten juhlien kunniaksi nenää ja silmiä....jos sallitte tämän leikkisän ilmaisun..;)

Siellä joulupaikassa Peurungassa oli kiva katella kun henkilökuntakin oli jouluisasti korostanut itseään.....tonttulakit ja korut kuuluvat nykyään sinnekin!
Omana aikoina oli tarkat säännöt pukeutumiseen, liiankin pikkutarkat kun  näin jälkikäteen ajatellen. 
Ne säännöt saivat myöskin asiakkaatkin osakseen, koruja saivat kyllä pitää.....mutta pukeutuminen ja kengät olivat tarkassa syynissä......sekä lievääkin poikkeavaan käytökseen oli läkisääntöisesti heti puututtava......heh....;)

Uusi vuosi alkoi kaikesta huolimatta hyvin ja toivon sen jatkuvan teille kaikille myöskin hyviss merkeissä.....:)