Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 10. tammikuuta 2019

LASIHELMISTÄ korut kaulaan.....


Näpsäytin kuvan ihan niin isoksi kun sain, tokkopa siitä haittaa on, parempi tarkastella heti suoraan, katselijoita ja itseänikin tottakai ajattelin samalla!

Joulukuun aikoihin vain vihkaan kurkkasin varaston laatikoita ja siellä näkyi olevan aika monta pussilista näitä kauniita pieniä ja monivärisiä lasisia ns. siemenhelmiä.
Nuukuutanikohan olen niitä säästellyt......vai ahnauttaniko olen niitä ostellut kun edullisseksi heidät olen havainnut!?
Pääasiahan on se, että kun tykkään jostain syystä näitä pikkuisia piuhaan pujotella ja joillakin isommilla jutuilla korostaa koko kaksinkertaista kaunistusta....:)


Väripussukan vaihdoin astetta toiseen ja sama homma uudestaan, summassa otin aina yksi kerrallaan pienen lasihelmen tottuneisiin työkaluihin, siis sormien väliin!
Helmien lantit valitsin muuten ensin, jotka ovat kaikki jostain löytyneet, jotkut myöskin minulle antaneet nk. tämäkin kaunis tapaus. Taitava ihminen tämäkin, saanut aikaiseksi näyttävän osan ja jäänyt käyttämättä, mutta onnekseni laittanut kiertoon ja osui jossain vaiheessa kohdalleni.


Kaulakorujen sarja etenee sinisenä.

Tämän tyylikkään lisukkeen  helmiini olen saanut tai löytänyt ja ostanut jostain, ihan näin tarkasti muistan, mutta pääasiahan on se, että korujen uusi elämä jatkuu!

Parasta aikaan on menossa näissä asuste-ja korukaupoissa se minun odottamani ale myynti.
Kantsii hiukan odotella ostoissa, koska saattavat alentua jopa 75%, mm. H&M, Glitter ja Ginatrikoo tuppaavat ajatella meitä korujen tekijöitä erityisesti.
Olen joskus vähän liian kauan vartonut  sitä loppujen alea, että kaikki korut lähtee tosi halvalla ja sitten onkin kaikki korut vaihdettu jo uuteen mallistoon  kun olen paikalle mennyt ja minulle ei jäänytkään yhtään ostettavaa......joita olisin pystynyt purkamaan ja kokoamaan uudestaan oman mieltymyksen mukaan!

Talvi parhaimmillaan, lunta ja pakkasta hyvät ystävät ja kylänmiehet..... nautitaan tästä....:)