Nyt on kyllä lopetettava nämä markkinat ja pikkuhiljaa otettava kovat käyttöön!
Hokasin että mulla olisi parisen viikkoa vielä sairauslomaa jäljellä ja sitten kirurgi tarkistaa miten tässä oikein on käynyt!?
Jättää mut vielä luokalla ja semmoisen selittelyn kanssa jota en haluaisi missään nimessä kuunnella. Koska varmasti tiedän se koskee henk.koht. minua itseeni. Huolellisuus ja tarkkaavaisuus ei ole siinä puheessa kympin arvoinen, se kun koskee minuun, kaiken muun koskun kanssa....;/
Turha mun on seli-seli-selitellä....sitku....mutku... juttuloitani. Vaikka olen tosi hyvä selittelee ja useimmiten siinä onnistunkin aika hyvin.
Olehan kyllä yrittänyt tehdä kaikenlaista, vaan kun se ei niin luistavaa ole...käänteleminen ja väänteleminen käyttämättömien ja laiskojen lihasten kanssa on ollut aika vaivaloista. Eikä se niin mahottoman mukavata ole ollutkaan.
Sillä ihteeni lohuttelen, että onhan se muuten mukavata joskus ollutkin, mutta tämmöisen jonnilaisen pienen pakon edessä naama kireenä ja hampaat irvessä sitä kyllä olen tehnyt lähes päivittäin. Ei ole tainnut olla tarpeeksi, koska vieläkään en siitä oikein tykkää!
Olen tietoinen siitä, että leikkaava ortopedi teki sen mitä pitikin, koska se oli ainut millä nivelrikot korjataan tässä mun tapauksessa. Nyt sitten on vain minusta kiinni miten tästä mennään eteenpäin!
Päätin alkaa jo normalisoida entisiä tapojani, ottaa ne jo opitut päivittäiseen käyttöön takaisin!
Tänään vaihdan petivaateet, tyynyt ja peitto ulkona jo tuulettumassa....rupesi sataa vettä joten haen ne pois.....puhtaat jo otettu esille komerosta.
Puolukkapuuro keitetty ja jäähtyy vesihauteessa, kohta alan vatkaamisen josta tulee kaunis pinkin väri!
Kankaitakin jo kattelin valmiiksi, koska eniten mun tekisi mieli alkaa leikata niitä sopiviksi palasiksi sitten ommella mukava sisä/parveke kolttu, ihan yksinkertainen paitulin tyylinen.
Sitä ennen on toimisto pantava toisaalle koska tämä keittiön pöytä on se kaikkien askareiteni paras paikka.
Voimistelin ja venyttelin jo aamupäivästä ja vielä pitäisin toisetkin reenit ottaa tänään ja tosinainen ottaisi kolmannetkin koska nämä mun juttuni ovat sellaisen laiskahkon/paksun/mymmelin venytyksiä ja vanutuksia.....mutta minä silti teen niitä, enkä vain huvikseni tänne uhoo ja kirjoittele.
Olin viime kolmena päivänä lyhyillä katulenkillä ja tänään sitten näitä kotihommia.
Loppukirissähän niitä tuloksia syntyy...toivottavasi edes jotakin.
Kipua kyllä on joka askeleella no sehän tähän toipumiseen ja kuntoutukseen vissiin kuuluukin.
ps. ei multa ole hymy hyytynyt vieläkään, sama se on kuin tossa lähes viiskytvuotta sitten otetussa kuvassa. Huomenna olisi pitänyt olla Katjan ja Sonjan valmistumis pippaloissa Espoossa, onneksi Pirkko menee sinne minuakin edustamaan. Tytöt kyllä tietää tilanteen, Katjan kaa puhuin puhelimessa ja Sonja käväsi täällä männä viikolla!