Tämä luokkakuva on otettu tokaluokalla 1954 kevät Kypärämäen kansakoulu oli perinteinen koulun aloitus paikka meille. Koulu tuntui silloin isolta ja mahtavalta, olihan se sitä koska me suuri ikäluokka tarvittiin tilaa. Koulumatka oli lyhyt ja oikaistiin polkua myöten sitä Pirjon kanssa, hän on keskirivillä kolmas oikealla. Hänen kanssa kuljettiin aina yhdessä koulumatka ja se sama yhdessä olo jatkuu edelleenkin. Asuttiin samalla kadulla, he muuttivat Keuruulta ja sitten vasta toisella luokalla tavattiin! Samaan taloon jossa asui Tuulan perhe, hän istuu vieressäni, minä olen eturivissä, neljäs oikealta, se lettipää! Kaikissa seuraavissa luokkakuvissa ollaan Pirjon kaa vieretysten.....;)
Että miksi vasta tämä toka luokan kuva?
Koska ekaluokan kuvissa en olisi lakien mukaa saanut edes olla!
Kuvakin oli vähän huono jossa olin keskirivin vasemmalla reunalla ja saman rivin poika oikealla ja kumpikin oli heilahtanut.....ja varmasti oli käsketty olla hetken hiljaa paikoillaan....!??
Täytin huhtikuun 30 päivänä 6vuotta, mutta oli vakaasti päättänyt mennä kouluun jo tulevana syksynä. Koska koko kadun kaveritkin olisi siellä ja kenen kanssa olisin sitten leikkinyt, kysyin vaan!?
Olihan Liisa, kadun toisella puolella, mutta vuoden nuorempi. Airi oli saman ikäinen mutta vissiin oli ajatellut mennä vasta ensi vuonna nk.kuuluikin.
Kotona vanhempani yrittivät jarrutella, samoin siskoni ja veljeni. Muistan miten selittivät juurta jaksaen, ettei se oikein käy, koska sääntö on se mikä on ja siihen uskottava. Muutenkin luokat oli runsaita lapsipäitten mukaan, me sodanjälkeiset kun rynnittiin isoilla porukoilla opinahjoihin.....eihän ylimääräisiä alaikäisiä luokkiin olisi mahtunut!
Kun koulu alkoi, panin siistit vaateet päälle ja lähin Pirkon perässä koulupolulle......ei auttanut puheet jos toisetkaan selitykset. Sitä en muista nolotikohan Pirkkoa kun pikkusisko yrittää päästä tosissaan aloittamaan koulunsa. En usko, kun anto mun seurata ja muutenkin kun olimme tottuneet aina yhdessä olemaan. Hänhän on aina ollut se tasainen, hiljainen järkityyppi jo vauvasta asti minusta huolehtinut.
Äiti varmaan seurasi meidän menoa ikkunasta ja odotti mua pian takaisin..
Kun kouluun päästiin, niin Pirkko sanoi mulle, että mene tohon luokkaan siellä oli Tuula ja Leena, oman kadun tytöt!
Opettaja oli Kaisu Uusisilta, veljeni entinen ope ja vanhempieni tuttu, onnekseni! Tiesin hänet vähän kireeksi vanhanajan opeksi, ei haitannut...heh!
Siitähän se alkoi mun sivistys koululaitoksessa. Sain olla koko syyslukukauden takarivissä ns.kuunteluoppilaana ja koska tein kaikki tehtävät ja olin olevinaan oikea koululainen. Vanhemmat joutuvat ostamaan kaikki koulutarvikkeet, kirjat, vihkot, kumit ja kynät ym. Äiti teki mulle kauniin ruskeankirjavan tekonahkaisen koululaukun jossa oli oikea metallilukkokin läpässä. Tykkäsin siitä ja yritin pitää sen siistinä ja hyvänä.
Joka aamu lähin kouluun, sain olla joulujuhlassakin uuden mekon kanssa.
Voihan sitä ilon riemua kun kevät lukukausi alkoi niin eka päivänä ope ilmoitti mulle, että kansakoulun tarkastaja oli antanut luvan jatkaa koulunkäyntiä oikeana koululaisena.
Juoksin, varmaan liukastelinkin monoillani useimpaan kertaan kun kotiin kiirehdin koulupäivän päätyttyä. Huusin jo ilouutisa polultani äidilleni joka oli aina kotona odottamassa kun tulin koulusta......äiti...äiti...järjestäjä oli antanut luvan olla mun oikea koululainen! Tarkastaja oli muuttunut järjestäjäksi mielessäni koska sekin oli aika hieno virka, koska silloin sai taulun pyyhkiä ja huolehtia luokan tuuletuksesta välituntien aikana.
Todistuksenkin sain keväällä.....:D
Tässä kuvassa oli VI luokka ja se viimeinen vuosi yhdessä! Paikka on Kolmisoppinen, retkestä en muuta muista, mutta uimassa ainakin kävin, vissiin oli silloin lämmin kevät!? Luokkamme hajosi ja jouduimme pariksi seuraavaksi vuodeksi vaihtamaan koulua kaupunkiin asti! Onneksi isä oli aina ollut pyöräilijä, niin me sisaruksetkin saatiin pyörät. Lumettomaan aikaa siis se 4-5km meni pyörällä tai kävelen, sitten talvella kävelen luistimet ja laukku kaulassa ja oikein kovilla pakkasilla linjurilla, urheilutunti päivinä suksilla. Niillä pääsikin nopeasti pitkin peltoja ja polkuja kotoa koululle ja takas!
Niinhän se oli mentävä, koska ei silloin kakaroita autoilla kouluun kuskattu.
En usko, että mitään huippuälykköä musta ei edes odotettu, mutta kouluni kävin ja hyvin olen pärjännyt elämässäni.
Eläväinen lapsi olin, sen sanoi aikaihmisenä openi mulle, ei tämä Kaisu vaan Martti Perälämpi. Olen sen aina tiennyt, haitta se ei ole ollut mutta mahdottoman suuri voimavara joka kantaa minua edelleenkin.
Jotenkin toivoisin, että jos joku tunnistaa näistä kuvista itsensä tai minut, niin ottaisi yhteyttä, vaikkapa facebookin välityksellä, viestit siellähän toimivat myöskin yksityisesti!
Ihan vain kuulumisten takia, onko meitä jäljellä vielä ketään muita kuin Pirjo ja minä-Maija, kysyn vaan!?
Nimeäni en ole muuten vaihtanut näiden vuosien aikana kertaakaan, vaikka asuinmaat ovat vaihtuneet useinpaankiin kertaan.......;D
