Sitä on välillä hoidettava näitä virallisia asioita, vähän niinkin toteaisin ne tärkeiksi tai ainakin välttäviksi. Sen vuoksi, että tarviinko niitä tosissani ja totesin tarvitsevani.
Passini toimivuus loppuu muutaman päivän päästä
Olin kahden vaiheilla, että hoidanko netin kautta koko homman vai menenkö oikein päälle asioimaan ja naamani näyttämään!?
Päätin kunnioittaa perinteitä, koska tämä poliisin lupatoimisto on muutaman kävely minuutin päässä omasta kodistani.
Samalla halusin tarkistaa kuin totta se on, kun ihmiset valittaa jonottamista sekä kaiken maailman ruuhkista!? En janottanut ja yksi asiakas oli ennen minua.
Vajaassa viikossa tuli ilmoitus jotta passin voin noutaa ärrältä, kuittasin ja sain uuden kirjan maailman valloitukseen. Oli muuten passi vähän muuttunut viidessä vuodessa, haltijan kuva oli lähes samanlainen. En ollut tätä naama-värkkiäni onnekseni tuhoamaan viidessä kuluneessa vuodessa!?
Säälitti hyvä kuntoisen passin mitätöinti, kerran oli sitä joutunut näyttämään, vaikka matkustelen useita kertoja vuodessa.
Käytän kuvallista henkilöllisyys todistusta täällä EUn alueella, mutta passi kyllä on aina matkassa mukanani.
Matkaa en ole suunitellut ja en oikeastaan tiedä minne menisinkään!? Jossain vaiheessa piipahdan kyllä Unkarissa, joskus kevään korvilla...luulisin.
Nämä kuvat on Budapestin vanhasta isosta kauppahalli rakennuksesta, sen näyttävän komeista rautaporteista....tai kulkuunhan ovet ne ovat, oletpa tulossa tai menossa!
Toinenkin asia jonka tein ilman nettiä, vaikkakin sen lääkereseptin uusiminenkin kävisi siellä joutusaan.
Yliop.apt. on ihan kulman takana, jossa hoidan minun pienet asiat. Vaki asiakas saa siellä mm.se, että ne lääke määräykset uusitaan maksutta, ei tarvi sen takia terveyskeskukseen mennä, sekin on kyllä tässä lähellä.
Tämäkin asia hoitui neljässä päivässä, kun puhelimeen tuli viesti, että ok.
Yksi asia jäi hämäämään minua siinä ilmoituksessa, koska reseptin uusi Hankasalmen terveysasema!?
Vissiin sitten jotenkin kuulumme täällä sisäsuomessa yhteiseen Kanta-palveluun?
Käyn tämän asian tarkistamassa huomenna.
Enemmän tai oikeastaan useimmin pitäisi tätä blogia päivittää kun tuntuu tämä kirjoituskin etenee etanan vauhdilla.....;/
Tästäkin huolimatta toivotaan helppoa kevättä ja tehdään kaikki uusia hyviä suunitelmia ja päätöksiä sekä ollaan terveellä tavalla uteliaita omiin ja ja maailman tapahtumiin......:)