Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 30. joulukuuta 2011

CIAO 2011 ja TERVETULOA 2012 !


Kaverukset kuvassa Bongo ja Kiipi, piilosilla olo oli heidän mieluisin leikki....

Uusi laki tulee voimaan tulevana vuotena, lehellä se seiso, oli oikein kirjoitus  Keskisuomalaisessa tänään. Koirat ja ne toisetkin lemmikit sitten pääsevät lakisääteisesti ravintoloihin  ja muihinkin paikkoihin ensiviikolla.
Opaskoiran  ja  työtään tekevät koirulit ovat aina olleet tervetulleita isäntineen kaikkialle.

Elintarvikelain mukaan minunkin piti aikoinaan asiakaat kääntää ovelta pois. Kovalla kädellä sekin homma piti hoitaa, koska olisin itsekin siinä saanut aika mojovat rapsut. Samaa maksuun olisi joutunut koko ravintolan liikehoito!
Pahimassa tapauksessa olisi tullut lappuluukulle ja luvat katkolle, jos en olisi  lakia noudattanut!
Nimelisesti en ole koskaan omistanut mitään elikoita, vaan niihin olen kyllä oppinut ja  niitä hoitanutkin paljon. Joten nämä  lakisääteiset määräykset tuntuivat sillon  minuakin aikalailla koskevan.

Muistutan viellä, että liikkeenharjoittajalla on edelleenkin oikeus valita asiakkaansa. Asiasta tulee ehdottomasti ilmoittaa muillekin asiakkaille esimerkiksi sisäänkäynnin yhteydessä, että miten sitten täällä oikein toimitaan !!
Asiaa on jo kartoitettu ja todettu, että vain noin 10 prosentia ravintoloitsijoista voisi päästää lemmikit peremmälle. Koska alergiat ovat  se suurin tekijä ja enkä malta olla mainisematta näitä vihaajija ja niitähän sikiää aina lisää. Samoin kuin toisiakin uusia ilmiöitä.


Rambo ja Mamba, ne Suomen ensinmäiset Filat, olivat aika eläväisiä, joista ei oikein olisikaan   tullut Brasialaisen syntyperän mukaan  korrektia ravintolaan käypiä asiakasta. En tällä toteamuksella määrittele koko kansaa. Oppivat kyllä aika pian käytöstavat ja Suomalaiset tottumukset.
Seuraava sukupolvi heistä ja nämä nykyset Filat kyllä osaavat ja parjäävät erinomaisesti kaikkialla.
Simokin voi kertoa tämän naapurin kavereille....;)

ps. olen jo aikasemmin antanut itseni määritellä tämän Suomessa tunnetun ja suositun rodun joka on se Karkekarvainen keskikaljan noutaja. Hehän pääsevät aika helpolla paikkaan kun paikkaan. Osaavat juuri silloin oikealla hetkellä skarpata ja ovet aukee vähän joka  mestaan.  Kyllä muuten sulkeutuukin melko joutusasti, joillekin jopa lopullisesti.Tämä rotu siis mielyttää naisia ennenkaikkea, joskaan miehetkään eivät välty näiltä nartuilta, kun osaavat näyttää taitavat tapansa jo pentuikäisinä!

Jollain ihme tolkulla olen osannut vältellä heitä, vissiin toi hyvä ravintola-alan koulutus ja oppi on toiminut kohdallani, jo silloin aikoinanaan. Sitä kyllä en tyystin kiellä, jotta joitakin lajityyppiä olen kokeillut, ihan vai silkana hupina, mutta en hyväksi todennut. Luonteeni vaisto ja vietti kyllä toimii ajan hengessä, ja  sehän on jo vuosien mukana hiipunut, niikuin kaikilla asioilla kuuluukin tapahtua.
Tämä toteamus koskee sitä aikaa, joka oli viime vuosituhatta. Nykysinhän vain kirjoittelen, maalailen ja pujottelen helmiä ja lämmitän vanhaa ruokaa mikroaalto uunissa muovikipossa ja lusikoin ääntä kohen ja kattelen ikkunasta ulos. 
Tästä kaikesta huolimatta olen onnellinen ja tyytyväinen mymmeli.....;)

Kiitos teille kaikille kuluneesta ja  onnea uudelle vuodelle,toivotan....;)


maanantai 26. joulukuuta 2011

KAUNEIN JA KAUHEIN !


KAUNEIN.....

Kikaku-ji on Kioton kultasen paviljogin temppeli Japanissa,
kävin siellä v.1996.
Tämä uskomattoman kaunis temppeli-ja puutarha alue on minun mielestäni yksi niistä kauneimista paikoista missä olen ollut. 
Rinzai-buddhalaisuus on tämän kultaisen temppelin ominut jo v. 1397 lähtien. Nykyinen rakennus on  vuodelta 1955. Nämä kaksi ylimmäistä kerrosta on aitoa lehtikultaa.
Tämä temppelialue on iso, jossa olisi voinut ja oikeestaan pitänytkin kuluttaa useita päiviä. 
Ikuisesti paikka on jäänyt mieleeni. Samaselta reissulta olisi paljon kirjoitettavaa, onneksi tuli taltioitua kuviksi, nämä muistorikkaat paikat ja retket.
Minulla oli onni saada oppaakseni lapsuudenystäväni joka oli jo silloin asunnut parikymmentä  vuotta siellä. Oli suuri helpotus, koska hän tunsi maan tavat ja tottumukset sekä taisi sujuvan Japaninkielen. Ilman paikallista asiain tuntemusta on ulkolaisen ihmisen erittäin hankalaa olla maassa. Koska silloin  jää monesta tarkeästä ja mielenkiintoisesta asiasta paitsi! 
Hymyileviä ja kohteliaita ihmisiä oli ympärillä koko ajan, mutta ne Aasialaisten korrektit tavat kun ovat meille niin kovin hakusessa.
Näin ja opin paljon paikallisista ruuista ja  jokapäiväisistä  elämäntavoista, kiitollinen olen yhäti ja muistot elää.

*****

KAUHEIN...järkyttävin!!!!!


Auschwitzin keskitysleirin portti!
"Arbeit mact frei", työ tuo vapauden!
Tämä paikka on se toinen äärimmäisyys jossa kävin samalla vuosikymmenellä kuin edellisessä paikassa.
Historiaa ja varsinkin nämä viimeiset sodat olen käynyt läpi kirjoissa ja elokuvissa, joten oikeestaan jo tiesin minne olin menossa. Olin vain saannut päähäni, että jossain vaiheessa  käyn paikan päällä. Asuinhan vuosia Saksassa ja Itävallassa joissa silloin kuuskyt-luvulla näkyi viellä sodan arvet, mutta niistä vältettiin puhumasta. Silloin näin ensinmäisen kerran livenä tatuoidut numerot käsivarressa, hän oli naispuolinen työkaverini.
Auschwitzissa kävin kaksi kertaa, koska ensimmäinen kerta teki sellaisen vaikutuksen etten pystynytkään tutustumaan kaikiin paikoihin siellä, vaan jouduin yksinkertaisesti poistumaan paikanpäältä. Muutaman vuoden kun sulatelin asioita, niin läksin uudestaan.
Tästä ei sen enenpää!
Totean vain, että suunnaton kauneus ja  uskomaton kauheus voi pysäytää ihmisen. Näin ainakin on käynyt minulle. Tätä jälkimmäistäkään kokemusta  en kadu, elämän raakuus tuntuu edeleenkin olevan jokapäiväistä elämäämme. 
Kauneutta yritän kartuttaa maalauksillani  ja koruillani  joita teen ja kirjoitukset kuuluvat niihin myös. Hyvä ja positiivinen mieli on sitä minua, ja sitä toivon jakavani aina, näin sivutuoteena ....;)




sunnuntai 18. joulukuuta 2011

JOULUNAIKA, PARASTA-AIKAA !


***
TOIVOTAN JOULUN RAUHAA
 TEILLE KAIKILLE !!!

***

Kuvan pikku-tyttö-Katja on lähes 20v. näihin aikoihin! Näkyy muuten olevan jonkinlainen jännitys päällä silloin kuvanottoaikana, hih!. Niinhän se on meillä kaikilla, vuosista riippumatta. 
Muistan kyllä tämän joulunalusviikon, kun  Pappa ja Katja lähtivät Jkl-n Sokokselle ja tämä ukkeli- pukkeli tupsahti jututtamaan sanavalmista tyttöä. 
Onneksi ja tarkoituksellakin oli kamera matkassa silloin, koska halusin taltioida tätä Papan viimeistä Joulunalusviikkoa, hänen synnyinkaupungisaan! Katja oli silloin matkassa mukana. Tanja oli jo tutuissa hommissaan Tiina- äidin- pikku-apulaisena kotona Joulua laittamassa, perheeseen kuuluu myös seuraavat lapsukaiset Sonja ja Aleksi, sekä isä-Ari!

***


Joulupukki, Pappa ja Katja v.1995!

***
Joulun viettohan on  meille kristityille ollut aina periytyvä juhlan viettotapa. Tämänkin olemme jo kotona oppineet ja toivomme, että se jatkuisi suvusamme edelleenkin.
Tietysti uudet asiat ja virikeet ovat vuosien mukana uusiutuneet ja sekin  on ehdottomasti sallittua ja kunnia myös sille!

***
 Jouluaika olkoonsa  rauhallinen joka kodissa, unohtamatta heitä jotka viettävät sen, missä milloinkin!? 
Itse olen sitä viettänyt, monessakin eri maassa, sekä eri uskontotapojen  mukaan. Lisäisin viellä, että monta joulua on mennyt työnmerkeissä!  Olen laittanut hyvän Joulun toisille ihmiselle, mutta samalla myös nauttinut siintä  itsekin. 
Oi aikoja, oi tapoja, mutta kaikista niistä on hyvä muisto taltioitunut. Tiedän, että tämäkin Joulu siirtyy niihin hyvien  muistojen kansioon.

Olkoon se siunattua aikaa, itsekullekin!

***


Pieni yksityiskohta Jyväskylän kirkosta.

***




maanantai 12. joulukuuta 2011

KATUKÄYTÄVÄT KÄVELYKUNTOON !


Putosin pyrstölleni kotikadulla. Paikassa jota olen varonut jo  14 viimeistä talvea, vaan kuinkas kävikään, nyt oli minun vuoroni langeta. Ei se putous niin paha ollut, koska olen  satakuuskytsenttinen, lyhyt matka, mutta se äkkipysäys. Sekin viellä meni, mutta seuraava vaihe jo tuotti vaikeuksia, oli tämä ylösnousemus!?
Siinä rähmällä ollessa tuli mieleen, että jo on joutusaa tämä lankeeminen. Tästähän ei sitten ollutkaan kuin yksi vaihtoehto, ainut tie oli avoinna ja se johti ylös. Anoin tukea, etsin katseella empatiaa ja osasin sitä pyytää. Välittäviä lähinmäisiä löytyikin melko pian!

Tarpeelliset perustelut, olen ikä-ihminen, nivelrikkoinen ja  edottomasti apua tarvitseva jos kaadun, koska polveni eivät kestä punnaamista. Apu tulikin ripeästi, 2-3 avuliaan ystävällistä naista olivat paikalla ja auttoivat minut tolpilleni. Varmistivat kuntoni ja hyväksi todettiin, olin kiitollinen ja  jatkoin kotia kohden, jonne olinkin menossa, ennekuin tie nousi pystyyn.
Yksikään miespuolinen ei vaivaitunut edes pysähtymään, saatikka auttamaan meitä naisia.
Ymmärettävistä syistä, olen satakiloinen vanha nainen, eihän niiten poikapolojen voimat olisi edes porukalle siihen nostoon piisaneet.

Tämä YLIOPISTONKATU  40 on ollut jokatalvinen vaaranpaikka. Muistelen, että jossain vaiheessa ovat yritäneet korjailla talon ulkosivun ulokkeita ja rännejä, mutta vesi tipuu edelleenkin ja jäädyttää sen vilkkaan kävelytien paikoitain.
Kerran jos toisenkin olen ollut auttamassa tällä kadunpätkälla, liukastumiset ja kaatumiset kun ovat jokapäiväisiä juttuja. Nimenomaan tämän talon kohdalla, mistä lie johtuu? Huonosta hoidosta ja silkasta laiskuudesta.

En kerinyt edes nolostua, kun istuin siinä jäällä, mutta kotona harmittelin kun en pyytänyt kuvaamaan tilanetta. Pidän kameran aina matkassani, nimenomaan näitä tapauksia varten. Pientä vitsintynkääkin olisi dokumentoitu, mummo persuuksilla RUMA nimisen kapakin edustalla, keskellä päivää. Onneksi vieressä on pari korkeatasoista kaunistuspaikkaa, vaan senkin muistin vasta kotona kun paikkailin tärähtänyttä olemustani.
Illanmitaan alkoi kankussa sekä käsivarressa kipu tuntua ja polviin laitoin tukisiteet, muistuttaa kyllä muutaman päivän, että huonosti olisi voinut käydä. Selvisin ilman murtumia, mutta mahtava ketutus kyllä jäi, ko.talon vastaavia kohtaan.





perjantai 9. joulukuuta 2011

VALKOSININENVIIKKO JATKUKOON !


***
Elämä on kaunis sille,
joka haluaa nahdä
sen kauneuden!

***
Lunta ja talvea vartoessa, muistin tämän viimevuosituhannella maalaamani  taulun. Totesin, että jo oli muuten paljon lunta ja vilposen näköistäkin. En kylläkään  ihan takuussa ole, että oliko silloin noin talvisen  oloista, mutta mielessäni ainakin ....kun sain kuvankin aikaseksi!

Pomppaan toiseen aiheeseen, mutta säilytän ehdottomasti sinivalkoisen värin. 
Ostin tässä kerran NIVEA merkkisen purkin, tarjouksesta tietysti, niin kuin melkein aina teen ostoni. 
Vuosikymmeniin en ollut tätä rasvaan edes käytänyt, vaikkakin ikäni olen purkin tunnistanut. Sen tuoksua ei unohda kukaan, joka sitä kerrakin on nuuhkaissut! Ihastuttavan ihanan hempeä kukkaistuoksu, rasva vitivalkoista, pehmeää, hyvin imeytyvää. Ei muuten tahmaa, kauhee sana mulle toi tahma jota tuntuu noi mainokset nykyään käyttävän. Ei sillään, tulee kyllä ehdotomasti ymmäretyksi sanan tarkoitus, siis ei tahmaa nivea. Hoitaa hommansa niinkuin kuuluukin, helposti ja asiallisesti.
Tämän sinisenmetallipurkin, valkoisen nivean logon omistaa Saksalainen Beiersdorfin yritys Hampurissa ja on sitä saatu vuodesta 1911 lähtien. Ensin tietysti vain rouville, mutta valistuneet herratkin on huomioitu näinäpäivinä. Saksan kielessä käytetään yleensä rouva sanaa, kun puhutaan naisesta/vaimosta, toimii mielestäni!
Muutama vuosi sitten nivea todettiin luotetuksi ja suosituimaksi ihonhoitotuoteeksi koko maailmasssa, on lisäaineeton, luki purkinpohjassa. 
Jotenkin  olisin sen ominut meille, kun on niin sinivalkoinen, klassinen juttu.  100v. esillä ollut ja käyttökelposeksi hyväksytty. Saksalaiset nuo maailman mainiot sekin taas olivat keksineet ja onnistueet kehittämään sen ajanmukana aina vaan käytettäväksi tuoteeksi.
Onhan meillä mämmi, vaikkakin väri ja koostumus ei jonkun mielestä oli niin houkutteleva, mutta sen tuoksua ja makua ei voi vastustaa.

Minähän olen jo aikoja sitten lopettanut nuo ryppyvoiteet. Vaikka toimihan ne tottavie, todistettavasti rypyt ovat kylläkin kiitettävästi lisäntyneet vuosien kuluessa, että  höh!
Minä en kyllä niitä huomio, joten se todistaa sen, että olen tosiaakin sinut itseni kanssa.
Sen kyllä totesin, jotta useiman kerran hipasin sormenpääni siihen valkoseen rasvaan, kun varoen laitoin sitä hipiääni. Loput sormistani hieroin kätösiini, se tuoksu....achhh!
Pitäisi kait useimmin tehdä tämäkin toimitus, koska iho imi kun se tunnettu vanha nahkasaapas, vaan jopa tuntuikin pehmoselta ja hyvätä tämä toimenpide. Melko varma olen, että panen sen uusiksi jokupäivä, kenties jo joulusaunan jälkeen.....
Jokapäiväseksi nautinnoksi en kyllä hirvee tätä ottaa , ettei vain tulisi totumusta joka koukuttaisi!?
Tällä vain vienosti vihjaan tähän mun läppärin koukkutukseen. Tokkopa siintä niin pahaan riippuvuutta saisikaan, vaikapa käyttäisin kumpaakin päivittäin. Rahallisesti oikeestaan aika vaatimaton meno, kun huomion niiden nautinnon vaikuttavan omaan hyvinvointiini.

Siirynpä tuoksusta toiseen, pyykkikone lopetti linkouksen. Ulos en niitä voi viedä, pyryttää, mutta puhdas pyykki, sanoisin olevan hajultaan se paras. Kun ilmat sallii, niin sitten ne kuivattuaan, kerätään ja viikataan lähellä hajuaistia. Sama toteamus todetaan aina, että kylläpäs tuoksuu puhtaalta.......


Jyväskylän kirkkopuisto, kevät 2011.









lauantai 3. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä 2011



Sävy silmistä sinisistä, hopean hehku hetkistä, 
näistä näkyvän näpersin, korun korean kaulaani.
Sävelsin setin soman, korvani koristin, 
riimun rateeseen rakensin.

Juhlistan juhlaa, elettyä eloani!
Iloitsen isänmaasta, kunnioituksesta kumaran.
Vaarit, veljet vaijeneet, kuuleteko kiitokseni, ylevän ylistyksen .
Sodasta selvisimme, rajat saimme,
Määrätyt maksut, sodista sovitut,
työllä tehtiin tunnetuksi!

Synnyin Suomeen, vapaaseen valtioon
poloinen pulaikaan, vahvaksi vartuin.
Ohjeet otin olooni, vanhemat varoitteli 
Päähäni pakoitin, taskuuni tallensin.

Kiertelin kaartelin
 maailmalla metkustin.  
Maaniko myisin, kieleni kieltäisin
 uskontoni uusisin!?

Perintöni pilaisin,
 häpeästä hiiltyisin, hylkiöksi hylätyksi.

*****

ps. Syntymäpaikkani  on sydän Suomen, siis sitä suotta kun kiittelisin.
Täällähän aukeni ens'elon huomen, tänne mä toivon hautanikin, 
täällä on naapuri heimoni verta,
täällä on ystävä voittamaton.
Tänne ah tänne on kaipaus kerta. 
täällä on kaikki mi kallista on.
(Keski-Suomen kotiseutulaulu)




tiistai 29. marraskuuta 2011

HOROSKOOPPI JOUSIMIES .


Tämän Jupiterin tähtimerkin, kentaurin maalaaminen ja siihen liittyvä kirjallinen kuvaukseni ei ollutkaan niitä helpompia!? Vaikkakin olen pitänyt näitä piirustuksenomaisia töitäni kaikista iisinmiksi toteutaa.....  Jos tätä rapsuittaisi kerros- kerokselta niin sieltä löytäisi monta versioita! Kentaurin ylväs asento oli koko ajan sama, mutta toiset yksityis kohdat muuttuivat päivittäin.
Uskoin homman olevan läpihuutojutun, koska ympärilläni on monta Jousimiestä, kuvittelin maalaavani ja kirjoittavani, noin-vain...
Jokin sama heitä-näitä-noita kaikista huolimatta yhdisti, mutta persoonallisuudeltaan täysin erinlaisia tyyppejä.
Tämmöstä sekavuutta saikin aikaseksi tämä  leikkimielien jatkokertomus taivaamme tähtimerkeistä.

Olin aina ottanut esille sen joka on ollut minua lähellä, nyt oli äitini vuoro, emoni, oikeudenmukainen ja arvostamani kasvattaja.
Lukasin useitein astrologien ja toistenkin yrittäjien jutut, jotka ovat oleviaan niitä tietäjiä ja taitajia sillä alalla. Sorry vaan kolleekat, mutta tosi vahvaa ja monisanaista kirjoitusta, totesin!

Jousimies oli erittäin näyttävä ja voimakastahtoinen ihminen. Rehellinen ja suorapuheinen, kertoi mielipiteensä, silloinkin kun niitä ei aina edes osattu kaivata..
Käytti vapaa-aikansa tehokaasti, paljon tarmoa työhön ja harrastuksiin. Tarttui tilaisuuksiiin oppia uutta ja onnistui niissä! Hän suhtautuu kaikkeen avoimin mielin ja hymyssä suin.
Jotekin en osannut äitiäni yhdistää nähin jousimiehen läheskään kaikkiin luonteenpiirteisiin, mutta nämä edellä mainitut, kylläkin!
 Totesin ko.kentaurin, erittäin persoonalliseksi lajiksi, jossa ne negatiivisetkin piirteet jotenkin muuttuvat lukiessa vahvuudeksi, näin sen vain annoin itseni ymmärtää!?
En malta olla lisäämättä tätä tosiseikkaa, että hän kyllä tunnustaa jotta mies on perheen pää, mutta hän, naisena on se kaula joka ohjaa sitä päätä....;)

Edesmennyt äitini, kun oli erittäin hienotunteinen, mieluinmin hillitty kuin räiskyvä ja toiset aina oikeuden mukaisuudellaan  huomioon ottava. Perheeseen  kuuluva suku oli se joka hoidettiin ja kunnioitetiin. Meillä lapsuuden kotona oli aina patja, lautanen ja lämpöä vierasvarana ja ne olivatkin näkyvässä käytössä...esimerkkinä meille lapsille. Tämä Jousimies-mamini, ei oikein ollut se perinteinen Jupiterin merkki. Taisinkin oikein ottaa kohtalaisen tosissaan noi horoskooppi määritelmät, jotka joku harrastelija oli esille laitanut!?  Koska tuppas minutkin oikein funtsaamaan ja ajatuksella lukemaan......


Tässä oli näkemykseni Jousimiehestä ja uskon että moni läytää siintä merkinsä upeat ominaisuudet. Jos tuottaa vaikeuksia tuntea niitä, suosittelen  vaikka leikkimielellä kokeilla, jospa jopa toimisikin käytänössä!?? Ties'vaikka ne olisivatkin omia, mutta kun ei vai ole aina tullut kiireissä  esille ja loistaa niillä!

 ps.Anna-äitini elonkaari  30.11.1910-1993. Kynttilän sytytän ja kukat kannan kahvin kera eteeni, hänen muistolleen, onniteluni teille jousimiehet....:)


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

ADVENTTISUNNUNTAI 27.11. 2011.


HOOSIANNA, oli alkujaan hepreankielinen huudahdus,
OI AUTA tai PELASTA !!

Jota jo varhain aloitettiin käyttämään,
RIEMU ja YLISYShuutona JUMALALLE,
sekä odotetulle
MESSIAALLE,
myöskin kuninkaat saivat sitä osakseen!

Pieni selvennys sanasta, vaikka uskonkin, että meistä kristityistä  lähes jokainen luulee tietävänsä ko. asian. Jouduin kylläkin tarkistamaan,
tämänkin faktan, etteivät nämä  sanat menisi sekaisin.
Adventin merkityksen opimme jo rippikoulussa !
Vaikkakin itekullakin on saatanut ajan kanssa  hämärtyä, se sanatarkka määrittely.
Tästähän alkaa se perinteinen joulun odotus.

Kullat ja mirhamit olemme jo jätäneet ostamatta lähipiirin kanssa.
Lahjat annetaan ympäri vuotta, kun siltä tuntuu. Mitään ei vaadita eikä odoteta, jos jotain saadaan, tottakait ollaan kiitollisia.
Yhdessä eläminen sovussa ja muistaminen on se paras lahja!
Tottakait Joulupukkiin kantsii uskoa, näilläkin vuosikymmenilläkin, mitäs siinä menetät, päinvastoin voit jopa saada jotakin....

Minä nyt laitan tässä toivomuksen, kun tilaisuus tuli....vaikkakin niitä on jo kaks paria, toiset olisi parsittava, sen teen lähiaikoina.
Sisäsukat korjataan aina kun pohja ohenee...;)

ps.tämä  kuva jonka laitoin esille, on sänkyni pään puoleisella seinällä, neljän samantyylisen kankaalle painetun ikoni jäljitelmän kanssa. Hankin ne aikoinaan Venäjältä!

Rauhallista Joulun odotus viikoja, toivotan kaikille!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

YSTÄVÄNI KASSI - ALMA.


Kaupunki jossa on lähes kaksi miljoonaa asukasta, kertoisi monen ihmisen tarinan  jos vain kuulijoita  olisi! Olen muuten aika usein se kuuntelija. Syyhän on se, koska kulutan  paljon noita yleisiä istuma paikkoja, minulle kun ovat niitä pakollisia huilipenkkejä. Näissähän niitä kaikenlaisia juttukamuja löytyykin.
Useimmiten  kertoja ei huomaa, että en ymmärrä hänen puhettaan, koska en tohdi keskeyttää ...istun ja kuuntelen! Minuahan ei moiset pikkuasiat haittaa, koska tiedän, että tämä tuntematon, omituinen höpöttäjä kaipaa vain kuuntelijaa. Tietysti myös puhekaveria, mutta sen voi myös viestittää ilman sanoja, olla läsnä lähinmäiselle! Sellainen joka ei keskeytä, saatikka kyselisi niitä asioita joihin on vaikea vastata.
Enhän minä tätä vapaaehtois hommaa alvariinsa tee, mutta kun kohalle sattuu, olen kyllä valmiina kuuntelemaan. Joskus hetken, mutta jos yhteinen kieli löytyy niin saattaa kulua tovi jos toinenkin! 

Yllä olevan kuvan silta ylittää Tonavan, otin kuvan nelosen ratikan ikkunan läpi, sateisena päivänä, matkustin kiskoja myöten Budasta Pestiin .


 
Keskustan reissuilla käytän usein 83 ja 9 busseja ja käväsen leipomon kaupassa, koska auto pysähtyy sen eteen. Tekevät muuten ruisleipää, mutta valitettavasti hapatus puuttuu.  Usein ostan lisäksi herkullisen sämpylän jonka syön  siinä penkillä, muutaman askeleen kun etenen katua etuvasenpaan. Penkit ovat puiston, koulun ja kirkon vieressä ja siitä on vissiin vielä satametriä kotiin.

Viereisellä penkillä istui Alma, eletyn elämän merkit näkyivät  paremmin kuin minussa, luulisin tai ainakin toivon niin tykönäni!? Asiasta toiseen, näpsäytin kerran kokeeksi kuvan  naamastani, ihmettelin miten sain hyvän ja mahdottoman tarkan kuvan. Poistin sen kyllä välittömästi, koska eihän kuvan tarvis olla niin tarkka, ainenkaan omakuvani!? Takaisin asiaan - hänellä oli katse kaukaisuuteen ja nähtävästi mietti jotakin. Kunnes nousi ja alkoi siivouksen! Vei nyyttinsä puiston reunaan ja puisteli napakasti ja huolella peittonsa, viikkasi ja pinosi siististi. Pyyhki penkin ja sitten aloitti ympäristön siivouksen. Huomio kaikki roskat ja vei ne roskikseen, omat eväät ja vesiputelit laitto asialliseen järjestykseen. 
Viimeinen silaus oli tämä pieni Unicum pullo johon laitto vettä, sekä vähän rupsahtaneen valkoisen ruusun. Asetti tarkasti penkkiemme väliin, puistikon puun viereen. Vilkaisi ohimennen minua, kuin odottaisi hyväksymistä....hymyilin ja nyökkäsin.

Kaikesta näki, että hän oli joskus ottanut  ja kantanut vastuuta omasta elämästään. Hoiti lauantain siivouksen rutiinilla ja päättäväisyydellä. Tarkisti vielä työnsä tuloksen, tämä puiston penkki oli tämän kodittoman sen hetkinen koti.
Päätin, että luovun toisesta sämpylästäni ja tarjosin hänelle, otti ja kiitti vuolaasti. Kysyin, voinko kuvata ruusun, nyökkäsi. Näytin otoksen hänelle, tykkäsi niin, että olisi antamassa kukan minulle. Pyysin häntä kukan kanssa samaan kuvaan. Voi sitä iloa ja yhteistä riemua, kun taas tarkastelímme tulosta! Kuva oli herkkä, kaikessa karuudesaan.


Huomioin hänen puhtaat vaateet ja hyvin leikatut hiukset. Tässä muutaman korttelin päässä on varikko jossa nämä siipirikot voivat käydä tarvittaessa huollossa ja pesulla.   Vapaaehtoiset hoitavat pääasiassa tämän  homman siellä paikan päällä, yhteistyössä kirkon ja kaupungin kanssa. Näinhän  meilläkin  täällä Suomessa toimitaan! Apua saat kun haluaa ottaa sitä vastaan.

Keräsin omat kauppakassini, ja jatkoin kotia kohden.  Toivotimme hyvät päivän jatkot nk. Unkarissa tapana on. Poistuipa kaupasta, hissistä, siis mistä vain, jos silmät kohtaavat niin aina tulee sydänmellinen tervehdys, toivotuksineen! 
Hyvä tapa tuolla etelässä jossa muutenkin kaikki estot, tarkoitan lähinnä kohteliasta käyttäytymistä toimii kiitettävästi. Kyllähän suomessakin osataan ja jokainen tietää  nämä asiat.....vaan kun meillä menee aikaa sen toteuttamiseen. Ei oikein sovi se spontaani ylettömän kiitoksien, toivotuksien, poskipusujen käyttö jokapäiväseen elämään...ainenkaan minulla!

Laitoin 100 forintin (=0.40c) kolikon hänen hyvin viikattujen peittojen päälle lähtiessäni, voihan sitä itkun sekaista kiitosten ja siunausten tulvaa joka sain häneltä. Sillä rahalla saa ison leivän tai monta sämpylää Unkarissa...tai sitten joitain muuta!?
En avusta kerjäläisiä siellä, saatikka täällä, mutta Kassi-Alma oli sen ansainnut omalla työllään.

Tarina jo eletystä elämästä jäi vain arvailujen varaan.
Tulevaisuuskin oli harmaata, vaikkakin aurinko vielä silloin lämpöä jakoi tasapuolisesti meille kaikille.


Tämän upean kuvan sain taltioitua olkarin ikkunan läpi, taustalla Gellertin kukkulat ja patsas joka näkyy kaikkialle Budapestissa. Patsaalla olisi oma tarinsa!

perjantai 18. marraskuuta 2011

OPISKELE KORUNIKKARIKSI .





Laitan tässä korusetin viikonlopuksi! Kun nikkareilla aina löytyy näitä korutikkuja ja helmiä sieltä varastoista, jos vaikka minkalaisia.  Kehotaisin toimintaan ja nippelilaatikot esiin, piikkikärkinen työkalu käteen.
Tastähän se alkaa!

 Peruspiikkiin pujota helmi, työkalulla pyöräytät soman kierukan piikin päähän. Muuten, harvoin onnistuu heti, joten suosittelen vain, epätoivoista ääntelyä ja ihmettelyä, kyllä se  pyöreä lenkki viimein sieltä löytyy, olen muuten varma jonkinlaisesta tuloksesta. Suosittelen myös sen turhan kriittisyyden jättämisen, sille seuraavalle korusetille!!! Itselläni se ei oikein onnistu vielläkään, aineskaan ekaväänöllä, vaikka ole jo useita vuosia harjoitellut. Tokkopa haittaa, siirytään seuraavaan vaiheeseen!
Sitten uusi neula tökätään kierukan läpi ja siihen helmi.....näinhän se jatkuu kunnes olet tyytyväinen korun pituuteen!
Huomioit, että pituus lisääntyy kun vahalankaa otetaan käyttöön. Tarkasta kuvaa, ekapiikki on helmetön, vain lenkki siihen, koska pujotat  vahalangan sen lävitse, viimoseen piikkiin se helmi kyllä kuuluu, lenkin pyöräytys korupiikiin. Sitten alkaa se fundeeraaminen, kuin se sitten pysyy kaulassa!?
Tarpeeksi pitkä piuha, liukuvat solmut, jotta voit pidentää ja lyhentää sitä uutta upeaa koruasi.
Korvaroikuttimet onnistuu jo ilman ohjeita! Olethan jo ensimäisen opin-näyteesi suorittanut hyvin!?

Minähän en ole koskaan ollut mikään pilkun-viilaaja ja tuskinpa tulenkaan sellaiseksi, näillä vuosilla. Siksi nämä ohjeet ovat melkoisen löysät ja joustavat. Tarkoitukseni onkin kannustaa teitä jokaista,  korujentekijöiksi, vahva itsetunto ja oman mielikuvituksen  käyttö salittua, sehän  tekee jokaisesta oman onnensa mestarin, tässäkin tapauksessa.
Otin aikoina korukaupan ikkunan läpi tämän mallin, piirisin kaupankuitille, jotta olisin muistannut sen tarvittaessa. Paperipala säilyi ja tulos on tässä.
Kuva on taas sitä samaa, vähän heikohko. Asettelu miten satuu, mutta koruosassa toistuu säänöllinen sik-sak kuvioi, vaikkakin keskiosa näyttää kuvassa aivan toisenlaiselta! Helmet menevät automaattisesti korupiikin nuppiin kunhan se roikkuu siellä missä sen paikka on, kaulassa tai korvissa. Ohjeeseen jätin aikamoisen pelivaran, koska vain tekemällä oppii....;)

*****

Ota opiksi oikotiet,
taidot todeksi toteutat! 
Tyytyväinen työhösi, ihmisille iloksi.
Kokeile kaikkea, pane parastasi.
Yllätä ystävät, kateelliset kauhistutat.





maanantai 14. marraskuuta 2011

RAKASTAA - EI RAKASTA...


*****

Koko viikon
minä olen ollut sinua varten auki,
nyt suljen
oveni.
Tämän jälkeen,
sinun on ainakin
kolkutettava!

*****
Eeva Kilpi

*****
Nämä Eeva Kilven runot viehättää minua, lyhyitä ja täyttä asiaa!

Lehistä ja muistakin tuuteista on tullut tietoa, että syksy alkais hiipua ja antaisi tilaa pikkuhiljaa talvelle- Jos näin sitten on, niin olkoonsa, laitan jokinlaisen loppukesän kuvauksen, noin vain pientä kesän venytystä ajattelin.
Onnistuiko eli ei, senhän päättää jokainen tykönään, minua se piristi ja valaisi mukavasti tämän tekstin ja kuvan teko!

Oiskohan toi tyttö vähän peloissaan, kun tietää tuloksen....kaksi päivänkakkaran terälehteä jäljellä. Tämähän on jo toinen testikukka.
Kolmaskerta sen toden vasta sanookin, muistutan häntä.
Eihän sitäkään tarvi välttämättä ihan tosissaan ottaa, jos tulos ei mielytä!

Pientä kevytä vilppiä voi tehdä, jos siintä on jonkinlaista iloa itselle. Kissakin silmät kiini, ei näe, ei kuule, eikä kerro kylillä....
Jos vaikka ajatuksissa ottais kaksi terälehteä,
niin tulos olisi, se toivottu,
rakastaa.....!?

*****
Päivää parasta mielessäni mietin,
onnea odotin uskoin uuteen.
Moinen mies mokoma, leperteli lauloi...lumosi loitsuilaan.
Uskoa uutta unelmiini, kihlat kehui kiikuttavansa.
Maksoin maltaita mokomasta.
silmäni sokaisi, mieleni muuttui.

Kulunutta kesää katuisinko,
miettisinkö mokomaa pelkuria pelimiestä.
Hetken hellyyttä luulinko löytäväni
totuuden tiesin .
Otin omakseni,
hetken hempeilen.
Uskottelin ukkelille puhuin pukkelille,
lierollle lipevälle.
Pienelle pikisilmälle, rahattomalle ressukalle
Aamun alkaessa
keoksi kamppeet kokosin.
Pihalle panin poloisen
tietämättä totuutta.
Vilkutin viitoilin vasempaan,
kulje kurja kivinen kuja.
Opi onneton olio
vältä vaaroja vuorostasi.
Tarpeesen tuli tonttu, arvasiko ajatukseni
tajusiko tekoseni?

ps.runon rustasin, ajattelinko asiaa, siitä sivuille sivalsin.....hih...mukavata, taidampa yrittää toistenkin....;)






perjantai 11. marraskuuta 2011

ISÄNPÄIVÄ 2011 !


Tuli isä mieleen, useinkin, mutta aika voimakkaasti tällä viikolla! Vissiin johtui siitä kun reissailin noilla hautausmailla ja tämä tuleva isänpäivä laitto muistot päälle.
Isänpäivä on melko uusi liputus-ja juhlapäivä. Vasta 1987 se laitettiin pysyvästi kalenteriin. Harkinnassa se oli ollut jo  70-luvulla, mitä lie silloin ajattelivat, tasavertasuutta vissiin kait!?

Isästäni saisin tiiliskivi kirjan aikaiseksi, koska hän oli elänyt myös täyteläisen rikkaan elämän. Kuoli ennen eläkkeelle pääsyä, näinhän  ruukkas käydä näille sen ajan sankareille!  Eihän sitä sotien jälkeistä Suomea silkkihanskoilla rakennettu tähän kuntoon. Tämän raskaan ja aikaa vievän työn tekivät pääasiassa isämme, oman terveytensä uhraten. Sen tietää meistä jokainen, ainakin toivoisin tietävän ja muistavan sen. Meillä on velvollisuus kertoa siitä myös jälkipolville!

Olin isän tyttö, koska pahnan pohjinmaiset tuppaa sen automaattisesti tehdä. Kietovat isänsä helposti omiin juttuihinsa. Myöskin Pentin ja Pirkon pikkusisko  ja äitini alituinen pikkuapulainen omine tempuineni.
Minussa ja isässä oli aika paljon samaa, tämä sallittu hallittu avoin luonne ja terveen hulluttelun olen perinyt häneltä. Isä oli aina läsnä, kun oli tarvis. Otti  mukaansa, joka oli muuten aika erikoista siihen aikaan, kysyi kun lähti soittokeikoille, että kuka haluaa messiin ?!  Minä olin jo mekkoa vaihtamassa ja nätimpiä lettinauhoja valitsemassa, olen aina ollut vähän turhamainen, mutta sekin kohtuudessa, tykkäsin jo silloinkin laittautua ja olla porukoissa.
 Tarkoitan näitä teatteri soittoja, istuin isän jalkojen juuressa, siellä soittajan montussa ja opin tuntemaan nämä tunnetut operetit. Mustalaisruhtinatar, Viktorian husaari. Iloinen leski, Tanssiva Savoy ym.
 Samalla tutustuin soittajiin ja laulaviin taiteilijoihin, muistan Virolaisen diivan primadonnan Milvi Laidin, rupesin aina nauramaan kun  hän sanoi vastaparilleen näyttämöllä useimpaankin kertaan....ma armastan sua.....isä ojenteli minua kengänkärjellään kevyesti. Uskoin että häntäkin olisi naurattanut, aikuisen oli pakko pidättää kun nuotit oli edessä ja pasuuna suussa, sekä kapelimestari  keppeineen tarkailemassa. Hän muuten oli se kaupunkimme tunnetuin  gentlemanni siihen aikaan Maestro Dimitry Hinze. Äitini ihaili häntä, koska hän tervehti aina hatun nostolla ja käsisuudelmalla! Hän antoi minulle luvan olla siellä orkesterin montussa, koska osasin olla asiallisesti...... voihan minua onnentyttöä!

Koko perhe kävimme kaikki  konsertit ja  soittojuhlat  kuuntelemassa paikan päällä. Pentti oli oboisti  ja soitti isän kanssa kaupungin orkesterissa, joitakin vuosia. Kunnes muutti opiskelemaan Turkuun.
Isä oli erittäin avoin ja rehellinen, empaattinen sekä tarkan jäjestelmällinen. Tämä jämptiys johtui pitkästä armeija ajasta, jonka hän aloitti soitto-oppilaana. Vaikkakin sotilaspassiin oli laitettu lisälehtiä, koska hän sai paljon huomautuksia epäsotilaalisesta käytöksestä ja niistä saaduista rangaistuksia. Huumorin taju ja sen ymmärtäminen luontui häneltä myös täydellisesti!

Kun lähdimme maailmalle, niin isä  antoi erinomaiset elämän ohjeet. Kertoi oman nuoruutensa, vaikeatkin asiat. Sanoi, että niin pahaa ei voi sattua, ettet voisi tulla takaisin kotiin, sillä koti on se paikka jossa ovet on aina auki ja ymmärrys sekä tuki on aina saatavilla!
Yksi niistä tärkeimmistä asioista haluan vielä mainita, hän sanoi meille lapsille, että piti siitä periaateestaan kiinni, ettei meidän lasten tarvinnut koskaan nähdä isäämme humalassa, tai ottavan viinaa, saatikka kärsiä vanhempien holtittomasta käytöksestä sen myötä!
 Hän myös piti sen lupauksen, kiitos hänelle!

Asuin jo Saksassa, oli kotilomalla, vanhempani ja veljeni lähtivät autolla Suomesta laivalla Saksaan minä olin matkassa mukana, siskoni odotti Lyypekissä, hän asui silloin Hampurissa. Olimme laivassa syömässä ja kysyin isältä kuka ottaa kaljat ruuan kanssa, tilasin neljä pulloa ja kippistinmme. Se oli eka kerta kun näin isäni ottavan promille juomaa. Hän oli odottanut täysi-ikäisyyteni ja omaan kehoitukseeni skoolata. Ei hän alkoholisti ollut tai salajuoppo, halusin vain säästää perhettään, koska nautti itsekin raitiista ja tasaisesta perhe-elämästä .
Kiersimme Euroopaa autolla, vanhempani ja me kolme aikuista lasta, se oli mukava ja hyvä muistorikas matka. Perheemme sai tutustua Pirkon Hampuriin ja minun Wiesbadeniin.

Isäni teki myös "oikeeta" päivätyötä koko ajan, vaikkakin musiikki ja valokuvaus oli se tärkeä palkan lisä, näillä  hän rahoitti  omat kulunsa jotta ne hyvät harrastukset saivat jatkua.  Tästäkin  asiasta muistan hänen sanoneen, että ota sellainen harrastus, joissa tulee pientä hyötyä, eikä vain suurta rahan menoa! Niinhän minä olen tehnytkin.  Työpäiville riitti pituutta, sehän oli myöskin sen ajan tapa, monessakin perheessä. Tästäkin huolimatta hän oli omilla teoillaan ja toiminnoillaan  monelle se hallitun elämän esimerkki !
Isäni syntyi v.1908 USA Illinois
Hyvää ja rauhallista isänpäivää




ps. kauniit kuvat otin viikko sitten pyhäinpäivänä Jyvskylän vanhalla hautausmaalla.

tiistai 8. marraskuuta 2011

PYHÄINPÄIVÄN RENGASMATKA HAUTAUSMAALLA.




Tämä näyttävä ja kaunis enkeli on saanut minut aina pysähtymään Jyväskylän vanhalla hautausmaalla, joka otettiin käyttöön v.1838.
Enkä nytkään tehnyt poikeusta, ja jopa taltioin sen.




Kuvassa takorautainen risti on  sepän pajassa taottu. Johon on kiinitetty peltlevy, levyn yläosa on tauvutettu kaarelle suojaamaan maalattua kirjoitusta sateelta. Tämä on säilynyt 1800-luvun loppupuolelta, kirjoitukset on aika jo kuluttanut pois.



Tapanani on, kun tiedän meneväni hautausmaalle, otan mukaa kynttilöitä enenmän kun olisi tarvis. Kiertelen ja kaartelen, etsin tuttuja nimiä, jos niitä ei ole muistettu kynttilöin, niin silloin käyn kassillani ja sytytän sen.
Viimeisen muistokynttilän jätän  niille läheisille jotka ovat saaneet sen lopullisen lepopaikkansa toisella paikkakunnalla.
Tällä hautausmaalla on uusi iso muistolehto, jossa oli varmaan satoja valoja ja sinne mahtui myös oma viestinikin .....

Ennenkun poistun sieltä, hiljennyn hetkeksi Sankarihaudoille. Lauhan pitkän syksyn ansiosta ruusut hehkuivat, tämä ylläoleva  kuva tuli kameraani, nyt pyhäinpäivänä. Siellä on muistolaatat 470-lle sotiemme veteraanille ja yksi laatoista  on tuntemattoman sotilaan muistolle. Seuraavan kerran menen sinne itsenäisyyspäivänä, jolloin  on taas isompi juttu.

Huilipaikkoja ei ollut, koska penkit poistetaan aina kalenterin mukaan, harmi! Toisetkin, enkä vain minä niitä etsiskellyt. Köpöttelin kotiin ja istuin matkalla jonkin aikaa, linjuri-pysäkillä heluttelin kinttujani ja venytelin nilkkojani. Auttaa jaksamaan kotiin saakka, sain kaverinkin viereeni. Oli ollut samoilla asioilla kun minäkin.


Kuvasin siellä paljon, koska minua kietoo tämä ääntön sanoma. Nyt halusin laittaa nämä muutamat esille.

 

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

MIELENKIINTOISTA LUKEMISTA !


Kävin just lukien läpi aika monta blogia, syys- ja lokakuut ja osa on viellä lukematta! Käs poskella tuijotin kun toi entinen tyttö kuvassa. Paljon oli hyvää kirjoitusta ja kuvia. Rupes selässä ja silmissä tuntumaan, tuntikaupalla tiiraaminen.
Sanotaan, että jollain on silmät selässä, mulla ei ainenkaan nyt ollut, olivat silmälasien takana, heti nenän yläpuolella. Kun tarkkaan mietin on kylläkin joskus  ollut selässäkin.
Yks lisäpaikka tuli mieleen jota hyvinkin napakasti sanotaa ja käytetään....että sielläkin ois silmät! Sen paikan silmää ei sanota monikossa, vissiin niitä pers-silmiä onkin vain yksi!?
Mieleen tuli ja kirjoitin ylös, oiskohan ollut ihan tarpeellista. Oli se, ihmisen anatomiaa, voihan sitäkin kerrata. Tiijä, jospa ois joltain unehtunut nämäkin asiat.
"Silmät on sielun peili!"
Kait yleisin sanota, en kyllä  tätä tokaisua vaivaudu miettimään. Jos siihen kajoaisin, niin niin tulis yhtä älytöntä tekstiä, mitä tuli jo painettua!
ps.
Blogikamut, kyllä se sanottava, olette mielenkiintoisia ihmisia! Totesin sen, tämän pitemän lukutuokioni ainkana. Ihmettelen kysymystä joka minulle usein tehdään, että miten sä oikein viitit tommosta kun blogia lukee ja viellä kirjoittaa siihen!!??
Päätin, että seuraava joka sen mulle sanoo, kehotan häntä sillä vanhalla vitsillä....linnunpöntön tekoon....koska sitä tarveainetta näkyy olevan! Kattoaineet on hankittava kun kainalot tuntuu olevan tyhjänä, vissii pärreet jo aikaa sitten palaneet! Varoitan kyllä tikasta samalla, että pipo päähän , mutei liian pientä.....
Tässähän sitä tälle päivälle....;)

ps.
Taulun olen maalannut kankaalle, öljyvärillä 2006.

maanantai 31. lokakuuta 2011

TERVEISET UNKARISTA !


Tämä korusetti, roikku ja riippu minussa kun matkustin! Tein tai siis tuunasin ne jo talvella, vaan nyt vasta ajoin ne sisään, vai sanoisinko jotta korkkasin käyttöön!
Värit eivät kylläkään ole kuvassa kohillaan, lantit ovat pronsi/kultaväriä, keskustan lontti keskellä tiilenpunaista. Helmet erikokoisia, väriltään terrakotasta-maitokahviin, sekalaisia helmiä, kullanväristä korumetallia ja millin silikonisiimaan pujotettu se kätevä lanka joka antaa periksi ja on kestävää.
Värit toistuvat mustan paitapuseron alla olevaa trikoopuseron värejä jossa oli salmiakkia kuviointi rinnuksissa!

Tässäpähän tuli oikein muotiblogin avaus! Kuvaa en oikein voi puserosta ja itsestäni tähän laittaa, koska olen etuvarustuksiltakin melko runsas, niinkuin koko kokonaisuuskin on sitä samaa sarjaa. Sen kun ei olisi mahtunut tälle sivulle!! Että, jotta sievästi vain löhösohvan istuintyynylle ja näps ja tuli soman siro otos, levitykseen koko maailmalle!

Ostin kaksin kappalein näitä kaulariipuksia, niissä roikku kaikenlaisia killuttimia, hajoitin ja näperrän niistä monta uutta luomusta. Korut sain tietysti ALE-myynistä -75%, odottaminen ja tarkkailu kannattaa, tässä minun harrastamassa lajissa!

Siellä Unkarissa elän muuten ihan samanlaista elämää kuin suomessa. Kun jätin työni, niin päätin olla aika paljon omissa oloissani. Tästä asiasta saan kyllä kuulla edelleenkin silloin/tällöin, mutta minkä päätän niin sen myös teen. Tulen toimeen itseni kanssa erinomaisesti, aika ei tulee koskaan pitkäksi, osaan myös laiskotella. Silloinhan ihminen yleensä miettii jotakin, minäkin ruukkaan sitä tehdä. Hyvin suuniteltu työ, on kuin jo puoliksi tehty kun se on useinpaan kertaa mielessä käyty läpi!,
Asiasta toiseen, siivous on just sitä  jota suunittelen sängyssä ollessa, pitkäkseni, että jos vaikka huomenis, senhän voi kyllä aina siirtää. Vaikkapa hamaan tulevaisuuteen, hih!

Asiaan takaisin, siintä saattaa tullakin ihan erinlainen mitä olit suunitellut jo mielessä melkein valmiiksi asti. Olipa se maalaus, koru tai ruuanlaitto, tokkopa sillä niin suurta väliä onkaan. Pääasia että ajatus pelittää.

Tämä näpertelijän, taiteilijan, ompelijan, kirjoittajan hommelit ovat sellaista yksinäistä työtä, ainakin minulle. Nautin siintä, johtuu luultavasti menneisyydesta, koska varsinainen palkkatyöni oli yhtä kansanpaljoutta, hälinää ja juhlaa. Muuten siintäkin tykkäsin ja tunsin olevani omalla valitulla sarallani, työ jonka hallitsin ja osasin, teinhän sitä 30 vuotta, ympäri maailmaa, eri kultuureissa. Silloihan nämä hommat olivat myös mukana, mutta aikaa ei aina piisanut, niinkuin nykyisin kun olen eläkemummelina.
Pakko kyllä on todeta ja kiittää hyvästä elämästä ja toivoa sen jatkuvan tasaisena ylä-ja alamäkenä, että pysyisin mukana.....

ps.
Hyvä ihminen toi mun siskoni, kun kirjoitti ja laitto mulle ja lukijoilleni mielenkiintoiset sivut taas luettavaksi,  kun olin omilla retkilläni. Hää kun tykkää tehä tämmöistä tietsikka hommelia, tutkija ja kirjoitella, osaa ja taitaa. Taitava käsistää muuten ja kattoo aina työkseenkin niitä tarkuutta vaativia hommia, varsinkin käsitöissä ja nyt tämä sukututkimus! Minä taas katon ja etin aina sen kohdan jossa vois riman alittaa helpomin ja nopeemin. Siksipä joudun aika usein tarkistamaan  ja uusimaan koko tekemäni urakan.

Mukavaa olla taas teidän kaikkien kanssa...;)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Suomeen paluu on lähellä.


Maikku on vielä reissun päällä, mutta ei enää kauaa.
Viikko kaks ja hän on taas kertomassa juttujaan, varmasti myös näyttää uusia tauluja. Tiedän häntä kuinka paljon niitä uusia tauluja on, useita kuitenkin. Korujakin hän on varmasti värkännyt, ei ole kertonut enkä muistanut niistä kysellä. Uusia kokemuksia on runsaasti.

Ylhäällä oleva kuva on otettu marraskuun alussa muutama vuosi sitten, siellä meidän talon pihassa. Pikku puutarhaa hoitaa ahkera ja mukava talonmies -rouva sekä talon asukkaat. Kukkia voi jokainen istuttaa minne ja miten kukin haluaa. On siinä kuulemma - näkyykin - jonkun asukkaan lemmikin hauta, pieni kiviröykkiö ja kukkia. Tiettävästi puutarhanhoito sujuu hyvässä sovussa ja suurella ilolla.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Budapestin vanhoja rakennuksia.

Maikku Józsefvárosin Práter kadulla vuonna 2007.
Tässä on taas Maikun sisko asialla, eli terveisiä tulee Unkarista. Valitsin tähän juttuun vanhoja rakennuksia kotimme läheisyydestä, tiedän että ne inspiroivat mielikuvitusta ja saavat taiteilijan pensselin heilumaan. On muotoja, värejä ja pintoja.

Budapestin Józsefvárosin kaupunginosaa kunnostetaan kovaa vauhtia. Kokonaisia korttelita rakennetaan uudelleen, hyvärunkoisia ja arvokkaita rakennuksia restauroidaan, katuja korjataan, putkia ja johtoja uusitaan. Tämä yllä oleva kuva on vuodelta 2007. Kuvan talo säilytetään ja kunnostetaan jossain vaiheessa, näin oletan. Muistaakseni sen julkisivu on vielä tuossa surullisen näköisessä asussa.

Alla lisää Józsefvárosin rakennuksia, ihan siitä kodin läheltä. Toinen rakennus on jo restautoitu ja toinen odottaa seuraavaa restauroinnin vaihetta. Työ on jo aloitettu, talon pinnasta on poistettu irtoava materiaali ja jäävät osat kiinnitetty. Rakennusten restaurointi on tarkkaa puuhaa, työ tehdään oikeitten periaatteiden mukaan (ei siitä sen enmpää, Unkarissa tuo työ hallitaan oikein - niin olen ymmärtänyt). Usein vanhat ja huonon näköiset talot on kunnostettu sisäpuolelta jo aikeisemmin, julkisivun restaurointi on usein jätetty viimeiseksi.

Kuvaa napsauttamalla sen saa suurrennettua hyvin suureksi, niinkuin muitakin kuviamme, kuva tulee uuteen näyttöön ja voit tarkastella seinän rakenteita tarkasti - niin tässä kuvassa.


keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Maikun tunnelmia Budapestissa.


Budapestin vanhan kauppahallin lihatiskillä.
Budapestin kauppahallin tiskeillä on aina hyvä palvalu - oli sitten myyjän kanssa yhteinen kieli tai ei. Maikku kertoin lihatiskillä tekevänsä "suuren saavillisen soppaa", ja lihamestari leikkasi savukyljen oikean kokoisiksi paloiksi. Luultavasti Maikku puhui tapansa mukaan elein sävytettyä suomea tai hyvin monipuolista sekakieltä. Tiedä häntä mitä kieltä käyttivät, mutta kaikilla siellä pärjää.

Kotimatka kauppahallista kesti eilen normaalia kauemmin, kun bussi ei päässyt kapealla kadulla väärin pysäköidyn koppiauton ohi. Paikalle kerääntyi Maikun sanonnan mukaan - ainakin miljoona katselijaa. Jokainen halusi auttaa bussikuskia ja matkustajia - mutta eihän siinä mitään voinut kun tilaa ei ollut eikä mikään liikkunut. Odottelua kesti 40 minuttia. Ja Maikku istui kaikessa rauhassa bussissa, seurasi näytelmää ja nautti lounastaan (olihan kauppakärry täynnä hyvää murkinaa).

Omassa lähikaupassa, nykyisin SPAR, kun Maikku osti kauraryyniä, niin johan toinen asiakas ihmettelemään, jotta mitä ryyneillä teet. Kaurapuuron reseptin selvittelyyn tuli englantia taitava kassatyttö avuksi. Myös usein siellä toiset asiakkaa neuvovat, että "älä osta tuota, tämä toinen on parempaa - tai halvempaa". Yställisen neuvon ymmärtää hyvin eleistä ja viimeistään silloin kun avulias emäntä tarttuu kärryysi ja vie sen suosittelemansa tuotteen eteen. Kaikkeen kommunikointiin ei aina tarvita yhteistä kieltä.

Tämä lähikauppamme on rempattu ja se on nyt SPAR ketjua.