Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 25. elokuuta 2015

BLOGIKIRJOITUS !



Missä lie vika, kun en tunnu saavan tekstiä aikaiseksi näille sivuille, muka kiirettä pukkaa!
Mukavata olisi tietää, että mitä se kiire mulla tarkoittaa, siitähän se pitäisi tekstiä syntyäkin, luulisi ainakin näin äkkiseltään.

Otin uudella koneellani näin soman kuvan nykytilastani jotta kaikki näkee, ettei näillä eväillä ihan pirteimillään olla.
Tiedoksi sekin, että tätä punaista yläosaa piisaa lähes nilkkaan asti ja jotkut kutsuvat sitä yöpaidaksi, mulla se on lähinnä työpaita pitkin päivää!
Olen horoskoopiltani härkä ja sekin syynä punaisen käyttöön, koska haluan ärsyttää tai oikeastaan karkottaa jos joku olisi tulossa tänne mun reviililleni. Eihän se punaväri aina toimi, olipa mikä tyyppi vain näissä oloissa ja minunhan se pitäisi ärsyyntyä purpurasta....vaan en, tytkkään siitä!
Muistin, että mulla on muutama  taivaan tähtimerkki julkaisematta, kuvat olen kyllä maalannut, mutta tarinat on vielä hakusella, vissiin nekään ei tunnu tällä menolla tarinoiksi valmistuvan....

Pidin muutaman vuoden taukoa, etten vienyt maalauksia oman taideseuran yhteisnäyttelyyn. Muuttivat ne syysnäyttelyksi, ennen oli kesällä ja silloin olen aina täällä Suomessa ja nyt olen kyllä alkusyksyn täällä Jyväskylässä. 
Eilen kannoin parit taulua kirjastolle, esille laitettavaksi ja tänään on illalla avajaiset. Tarkoitus on sinne mennä, tämä ihan turhan päivänen liika kuumuus kun hellittää illan tullen.
Olen ollut aika laiska näihin näyttelyiden tekemisiin, vaikka tarvetta tietysti lisä käsipareille olisi. Muutenkin kaikki kokoukset ja retket jääneen väliin.....vaan jospa nyt kun jätän noi Budapestin matkat vähän harvemmiksi, ennenkuin lopetan ne kokonaan.

Panin korutehtaankin päälle viikoksi olkkarin ruokapöydälle, koska istuin siellä toimettomana useita tunteja, oikein urakalla, koska harrastan yleisurheilua MM tasolla.
Nopeita ja taitavia ovat nämä nykynuoret, kunhan jättäisivät ne mömmöt vähemmälle....tässä taas paraskin neuvoja kun samalla kattomisella pidän aika monta ruoka/kahvitaukoa ja annoksetkin kun ovat siitä raskaammasta päästä.
Joku viisas ja asiantuntija on sanonnut, että muka energian tarve vähenee iän mukana....jollain vissiin sitten tekeekin niin ja toisilla taas ei sitten millään, vaikka illalla yöpalan jälkeen sen päätän ihan viimeisen päälle, että......
Enhän mä nyt ihan yli varojeni syöpöttele koska ei siihen olisi seteleitäkään, eläke kun on alle virallisen köyhyysrajan ja luukulle en ilikiä mennä ja tokkopa antaisivatkaan, näin riskille ja terveen näköiselle anojalle....kun ihan yksin ilman saattaja sinne menisin vinkumaan. 
Jos olisin päihteiden käyttäjä niin silloin saisi kyllä helpommin luukulta apua....kaverit senkin ovat antaneet mun ymmärtää!


.....kyllä sitä nuorena nauratti vähän kaikki asiat ja ilman kehotustakin....hyvä asia sekin, koska nauru pidentää ikää ja nuukana ihmisenä otin senkin neuvon ilmaisena omiin säästöihin ja varmaan käyttöön...

ps. ei se hymy kyllä koskaan mulla hyydy, vieläkin tuppaa naurattaa väärissä mestoissa ja ihan näin omissa oloissakin kotona ja sen verran otan siitä itteenikin, että jospa saisi muutaman vuoden lisätä, ihan tulevaisuutta varten sitä säästöön ahmin.....;)

keskiviikko 5. elokuuta 2015

RALLIT 2015 ja vähän sen vierestäkin!


Jyväskylän Suurajot ovat kuuluneet ainakin jo yli 50v.omaan elämääni tavalla jos toisellakin ja tottakai tänäkin vuonna. 
Olin samassa paikassa kuin vuosi sitten, jotta näkisin kaikki autot ja kuskit karttureineen.
Viilis oli kuin Monakossa, tällä tarkoitan tätä kaupunkirataa ja eipä se paikallinen yleisökään ihan kovasti siitä poikennut. 
Kielien sekamelska kuului ja värikästä ulkonäköä ympärillä,
mutta
tästäkin ulkokuntalaisten vieraiden porukoista kyllä  me suomalaiset erotuimme omalla perinteisellä pukeutumisella ja kielenkäytöllä!

Oikeastaan siistiä porukkaa oli näin päivällä  liikenteessä. Jokunen toki pisti silmään hivenen omilla erikoisilla valinnoillaan.
Esimerkiksi muutamat perinteiset rallien porukat, joista yhdellä oli pieni ongelma, kun päälihousut eivät pysyneet millään ylhäällä, siis keskellä päivää tai oikeastaan illan suussa jo oltiin menossa. 
Kaveriahan ei jätetä ja porukalla yrittivät auttaa  ja keksiä millä ne pökät pysyisivät ylhäällä, ei jääty kattomaan, että onnistuivatko viimein siinä hommelissa.....no mikäs kertomisen aihe tämä sitten olisi.....mielestäni se, ettei ukkelilla ollut alukalsareita lainkaan.
Siinä sitä oltiin kulkuset paljaana keskellä kiireisintä cityä, kun ne pöksyt olivat jatkuvasti kintuissa....epätoivosesti kyllä yritti itsekin kintut leveällä koukkia niitä pökiä nilkoista ylös, mutta maan vetovoima oli kova, jotta nokallaan olisi ollut jos omat kaverit olisivat olleet kauempana.
Tähän tilanteeseen en oikein tohtinut osallistua....vaikka muuten olen aika herkkä avustamaan pulaan joutunutta lähimmästä hankalassa tilanteessa.....;)

J-P Latvalla oli voittaja näillä kinkereillä, kuvassa eka erikoispätkän alkuun ajo  Harjulle
 ja kaikki autot vielä kunnossa tässä vaiheessa!  Gummeruksenkatua ylös ja sitten Yliopistonkadulla startti, kotikatuni puolessa välissä kääntyivät sitten vesilinnan tielle.....


Juha Hänninen oli minun lempparini koska ajoi autolla jolla ei ollut koskaan aiemmin ajanut ja pärjäsi loistavasti!


Kävelykatu jatkuu nykyisin "pihakatuna" Vaasankadulle asti, jossa jalankulkija on numero yksi.....niin kuin tämän kuvan pinkkikintuinen maantiekiitäjäkin tuntuu sen tietävän. Autot saavat ajaa vain muutaman kympin ajonopeudella ja väistettävä jalankulkijaa.
 Kuva on kirkkopuiston pientareilla otettu......;)

Sitten nämä ikävät asiat jotka alkoivat rallien viimeisenä päivänä.

Äärioikeisto päätti osoittaa mieltään ja tehdä tutuksi tapojaan, kourallinen säälittävää nuorisoa joka tiesi tasan tarkkaan, että isossa paikallisessa tapahtumassa on hyvä iskee ja saisi samalla tarvittavaa näkyvyyttä..... olkoonpa tyyli mikä lienee, W tuntui toimivan, kun sivusta seurasin!
Jututin tässä kirkkopuiston kulmassa heitä ja sain asiallisiin kysymyksiin hyviä vastauksia miellyttävältä nuorelta mieheltä......!?
Tässä vaiheessa porukat olivat rahallisia ja hiljaa, virkavalta oli kyllä jo varautunut tähän ajoissa ja heitä oli riittävästi paikan päällä valmiina toimimaan tarvittaessa.
Samoihin aikoihin tuli isompi hääporukka kirkosta ja aktivistit kyllä siirtyivät sivuun....sanoisinko kunniakujaan, tulipa erikoisia hääkuvia!
En usko, että kuuluivat samaan porukkaan, vaan silkkaa sattumaa taltioi hääkuvaaja.....


Aikani seurasin tätä äänetöntä ohjelmaa ja päätettiin lähteä Eloselle kahville ja rallitortulle, on se uskomattoman hyvä torttu jota tehdään perinteisesti aina vain rallien aikoihin!
Sieltä seurattiin Sokoksen kompasilla ihmisvilinää ja pongailtiin julkkuja, kunnes hokastiin, että jotain tapahtuu....


Osa näistä pikkunatseista meni Sokkarin ala-aulaan hakkaamaan kolmea ennestään jo tuttuja henkilöä ja muutenkin ääntä pitämään, minuutissa olivat sinipukuiset järjestyksen pitäjät siellä ja taluttivat nämä ruotsalaiset pääjehut autoihin muutaman suomalaisen kanssa. Loput kasattiin kompassin kohdille ja olivat ammattilaisten piirittämänä, jotka toimivat omalla taidoillaan hiljaa ja rauhallisesti. Saattoivat sitten koko porukan kamarille koirapartion kera, joka on tässä muutaman askeleen päässä....perästä sitten kuuluu ja kaikki voimme seurata uutisissa tästä nolosta ja varsin poikkeavasta tapahtumasta! Aika reippaasti oli uutisia ja puheissa tätä välikohtausta uhottu suureksi tapahtumaksi.....
Tämän totesin koska olin paikalla henkilökohtaisesti koko ajan ja olen maailmalla nähnyt näitä oikeita kunnon rähinöitä, molotovin cocktailien siivittämänä ja tulen kanssa leikkimisellä sekä auton kaatojen höystämisellä tosi toimissa......

Asialle en voi mitään, että katselin säälien näitä nuoria, kuvassa muuten poika kenen kanssa keskustelin kirkkopuistossa, tässä porukassa oli myöskin nuoria siistijä tyttöjä!?
Mikä saa heidät toimimaan näin, että hakeutuvat väärään seuraan, koti, koulu, yksinäisyys, toimettomuus...erikoisuus ja haku kuulua joihinkin jotta huomataan ja joissa on ns.kamuja jossa  kuunellaan ja annetaan ohjeita....vaikkakin ne eivät ole hyväksyttäviä mutta kunhan saa olla osa jotakin.....

Tänään osoittavat mieltään se toinen vastakkainen porukka....etoo, miksi toimitaan näin, että aina pitää vastata, kiertokulkuhan vain jatkuu tällä tyylilla nk. sodatkin !??


.....maalaaminenkin on mukavaa, siinäkin saa itteensä toteuttaa, auringonkukat on kauniita, hunaja makeeta ynnä terveelistä on tajunnut tämäkin maija mehiläinen jo nuoruudessa ja tätäkin tietoa/ taitoa sopii pitää yllä tässä nykyajassakin.....ei huona valinta......;)