VIRASTO TAPAAMISET.

Tiistaina aloitin hoitamaan virka-asioita virastoissa. Maanantaisin en niihin mene, koska olen huomannut, että silloin porukkaa pisoo, vähän liikaakin!  Ihmiset kun patoutuvat viikon lopulla ja kaikki päättävät. että heti maanantai aamuna menen ja hoidan sen ja sen asian!

Siis ti-ke-to on niitä päiviä kun oikeastaan asiat pelittää paikassa kuin paikassa. Mieluimmin sitten myös ennen ruokatunteja ja iltapäivällä on taas porukkaa kun koulut loppuu. Neljän jälkeen ei sitten tämmöisten tyhjäntoimittajien kannata mennä ollenkaan sinne. Koska silloin töistä pääsevät valtaavat ne odotushuoneet.

Verotoimisto kun ei merkitse valmiiksi mun vähän yli kympin ulkomaan eläkettä, vaan minun on joka vuosi itse sinne mentävä, dokumentit matkassa. Hoituu nopeasti ja ammatti taidolla, ei voi valittaa.

Odotus huoneessa numerolappu kourassa meitä oli toista kymmentä velvollisuutaan täyttävää kansalaista.

Myöskin  nuori äiti kahden lapsen kanssa, sisar-rattaissa vieretysten olivat lapsukaiset.
 Äidillä oli paljon papereita, kirjoitti  ja laski, virkailija auttoi ja neuvoi. Kunnes vauva rupesi itkemään ja sitten isompi teki samoin. Nousin paikoiltani ja kysyin äidiltä voinko hiljaa jutella lasten kanssa, jotta hän saisi rauhassa tehdä veroilmoituksensa kuntoon ? Vastaus oli kiitollinen katse ja nyökkäys hymyn kera.

Siirsin tuolini heidän viereen jotta olisin lasten kansaa samalla tasolla ja kurkistin kuomun alle.  Myssy oli silmillä, korjasin sen, pieni oli piiperoinen, kenties 1-2 kk. nätti kuin ruusun-nuppu, niin kuin lapsi on, vaikka itkisikin!

 Hyssytin hissukseen ja puhuin hiljaa sekä rauhallisesti, isompi tokeni saman tien.  Juttelimme ja totesin isomman kenties vajaat 1,5 vuotiseksi. Vauvakin rauhoittui ja  äiti sai hoidettua kaikki asiansa ja onneksi minun vuoronumeroni ei tullut keskenkaiken.

Äiti kokosi pesueensa kiitti halauksella ja poistui.

Siinä jatkoin istumista ja tuijotin katonrajaa ja odotin pimpausta milloin numero vaihtuu ja vuoroni tulee. Ihmettelin samalla, ihmisten käyttäytymistä. Kukaan paikalla olevista ei reagoinut tähän tapaukseen.....
Luulen, että tilanne oli kiusallinen kaikille, odotushuone puolillaan puhumattomia ihmisiä tuijottamassa katon rajaan tai omaan napaansa. Yks-kaks alkaa vauvan itku ja heti kohta toisen lapsen myötätunto itku.....

Kun tulin pois verovirkailijan huoneesta ja suuntasin ulko-ovelle sain kyllä ystävällisen katseen! Kenties hänkin oli joskus ollut lasten kanssa sellaisessa tilanteessa jossa olisi mielellään ottanut tarjotun avun vastaan.

Minä kun olen aina ollut tämmöinen, rohkenen lähestyä ja kysyä.....;)

Näinkin voi lähimmäisen kohdata ja olla  avuksi!

Sitten jatkoin sieltä Kelaan, parin korttelin päähän. Muutama asiakas, pääsin heti kysymään omista jutuistani. sain pari kakspuolista paperia täytettäväksi.  Tänään vein ne sinne takaisin ja pyysin virkailijaa tarkistamaan, että olin oikein kaikki tehnyt. Olin ja kiitos ja näkemiin!

Kevättä on ilmassa, hymyileviä ihmisiä! Pari tuttuakin tapasin ja kerkisimme kuulumiset vaihtaa.

Lapsuuden tuttu rouva oli menossa silmälääkäriin, on nykyään 88v. Käski soittaa tyttärelleen kun  pysyy  vain kotosalla, kolottaa kuulemma joka paikka ja sillä ei liikuskele kaupungilla. Tyttären kanssa olimme jo lastentarhassa yhdessä. Pahemmin näitä itseni ikäisiä, perässä vedettäviä en kaipaa. Mieluimmin heidän virkeitten emojensa kanssa seurustelen.

Saman tyyliset korusetit tein joskus ja kuvasin. Tämä viimeinen kuva, vähän epätarkka, mutta malli kyllä näkyy ja värit melko kohillaan onneksi.

Puikulahelmet kauniin sini-ruskea-oranssi väri, eri muotoisia samoin värit, akryyli helmiä uskoisin olevan. Eka kuvan, pyörylät, kuparin/messingin värisiä. Käsirenkaat tehty kahdella joustavalla silikoni langalla yhtenäiseksi koruiksi

Alakuvan pienet helmet akryylia,  samoin isot tummat turkoosin väriset helmet. Korviksien iso keltaisen kuultava pitkulainen on niitä luonnon jalokiviä, joita en osaa nimetä!?  Otin ne vanhoista korviksista, kaikki toiset tarve kamat oli uusia.

Eläköön korut ja niiden kantajat......;)