Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

lauantai 25. tammikuuta 2014

VALOHOITOA TALVEN KAAMOKSEEN !


Vaikkakin olen omasta mielestäni melko järkevä ihminen, niin  teen vähän erikoisia hankintoja joskus, jos olet toista mieltä niin ilmoita.....niin tulen henk.koht.paikan päälle tiedustelemaan tätä asiaa. Jos en saa oikeata vastausta eka kerralla, niin hellitän kyllä vähän otetta, jotta voit mielipiteesi sanoa, siitä järkevyydestä!

Turhamainen kyllä olen  aina ollut ja tykkäisin olla vaikka prinsessa, kiiltävää killuketta, rimpsuja, pitsiä, silkkiä ja samettia, lähinnä vain kotona, en viitti ihmisille sitä iloa tuottaa, että tuolla kartanoille kekkuloitsisin!
Tässä kylässä kyllä niitä muutamia tuolla raitilla piisaa, en rupee kilpailee, voisin vaikka hävitä ja sitä mun vahva egoni ei ota vastaan!

Aika monta vuotta sitten näin tämmöisen kirjavan kattokruunun kaupassa ja ajattelin sen  ostavani. Hinta oli aika pilvissä, joten unohdin koko asian.
Sitten se tuli taas silmieni eteen ja plussakortilla olisin sen saanut lähes puoleen hintaan ja mulla kun ei ole minkään firman etukorttiloita. Taas oli pakko unohtaa koko vehje, koska en käytä toisten kortteja.

Männä syksynä oli toisiakin jutskuja joita olisin ostanut, taas kun reiluna  alena olivat, vain plussakortilla. Kummatkin sähkövispilät ottivat lopputilin, vaikka hyvin oli toimineet vuosia. Matotkin siellä on aina tarjouksessa, tarvisin keveitä sellaisia.

...ja taas se upea kattokruunu -50% roikkui kaupan katossa, vieläkin hinta oli korkea tämmöselle pientuloselle eläkeläiselle....

No, menin kassalle ja sanoin ottavani sen "plussakortin" ja etuisuudet tulivat heti voimaan. Kylmän rauhallisesti menin ja valitsin oman laatikon, jossa tämä vuosien haave oli.
Ei painanut liikoja koska oli pleksiä ja heti kotiin tultuamme avasin laatikon ja rupesin sitä kokoamaan.  Sekin oli kivaa, ihan kun koruja olisin askarrellut.

Sitten jäin odottelemaan, kuka sen ripustaisi paikoilleen.
Onnekseni nuorisoa oli tulossa ja hetkessä Tanja ja Mika sen roikkumaan laitto.
Itse halusin sen juhlallisen tilaisuuden aukaista ja 
N A P S......




......mulla alkoi se  valohoito, josta nykyisin paljon puhutaan, paikassa jossa oleskelen eniten, kaamos jo silloin  oli hyvällä alulla.
Valkeus tuli hyvillä led-lampuilla jotka olin ostanut jo ajoissa, sillä lamput eivät kuulunut hintaan. Nämä lamput syttyy kertaheitolla hehkuunsa ja mulla on keittiössä varmasti tämän talon näyttävin kattokruunu valoineen!
Joitakin kyökin lisävarusteita piti ja pitää vaihtaa että systeemi toimii. Se käy helposti kun paikat ovat vaaleita ja tämä kattokruunu on se väriläiskä, minun lisäkseni joka tosiaankin pelittää  hyvin valtakunnassani jota diktaatorina hallitsen!

Reilu valo on kauniin pehmeää ja nyt kun päivä on pidentynyt ja aurinkokin antanut merkkejä itsestään.....sen valo kun osuu noihin killuttimiin, on se loisto ja värit vaan upeita!
Minäkin onneton pitkään pimeässä vaelsin ja keittiössä mattoon kompastuin koko näyttävällä ropallani ja lankesin saman tien, vaan nyt aukesi se avoin ja valoisa kulku vihdoinkin minulle.

Saapi vapaasti nauraa ja hospatella, ei haittoo, koska sitä pitkän iän luonnonlääkettä käytän itekin
aika säänöllisesti, itseeni ja toisiinkin tarvitessa.....  heh-he.....;)


torstai 23. tammikuuta 2014

VAIHTELUA ARKISEEN ELÄMÄÄNI...... tulla tupsahti!!


Meenasin vähän säikähtää, kun munia rupesi tippumaan päälle!
Eikä ne mitään pikkusia kirjavia Närhen munia ollut, ihan kunnon mulkeron kokoa, jopa osa 
isompia....tärähtänyt olisin lisää jos olisi oikein kohille osunut.
Kaksi kovaa puuta kohtasi, mun pönttö kesti samoin kun ne munat, ehjinä säilyivät, joita sitten keräilin pitkin lattioita, toistakymmentä niitä löytyi!

Mulla on sellainen mappihyllykkö "hallisssa" jossa on kirjoja ym.tarpeelista aina käsien ulettuvilla ja sen päällä iso lasipurkki täynnä maalattuja puumunia joita olen keräillyt muailmalta.
Syksyllä jo huomasin että lasipurkissa oli raita tai railo sanoisinko, vaan annoin olla. Nyt se kyllästy vain olemaan ja päätti haleta puolesta välistä, lasinsirpaleita tuli paksusta purkista aika paljon...ne onnekseni osui suoraan lattialle.

Purkista en perusta, mulla on niitä parikin varastossa lisää. Jos olisi ollut oikein Riihimäen lasin Ilves tai Karhu isoja purkkeja niin sitten olisi jonkin verran jo ketuttanut.
Tästä sen näki ja totesi, että kyllä se sosialismi murtuu tuhannen pirstaleiksi ajan kanssa. Pölyä olen joskus siitä pyyhkinyt, eipä tuntunut vanha NL:n aikainen suolakurkkulasipurkki siitäkään tykännyt. Eihän nyt sillä, hyvin olin pärjännyt sen kanssa 30-35 vuotta.

Annan olla sen puolikkaan purkin siellä hyllyn päällä munineen. 

Te en uskalla tikkaille mennä jos en saa kunnon tukea edes toisella kädellä ja ottaisi niitä loppuja sieltä alas. Kunhan muistas sen silloin kun joku tulee  käymään, kiivettäisin toisen sinne,  parempi kinttusen ja jolla se tasapaino ei oli näin heiluvaa kun mulla.
Pitäisi sitä ennen hakee uusi purkki sieltä kellarista, pesasta käyttökuntoon niin saisi samoilla tikkailla sen sit taas näyttökuntoon!

Mietin miten se noin vain rikkoutuu, ovia en paiski ja aika hiipimällä täällä kotonakin siirryn huoneesta toiseen!?

Ylimääräistä työtä tietti....mokomakin....jouduin vasiten sähköluuankin ottaa komerosta esille, sen verran pientä lasinsiruja levisi ympäristöön, ihan kivelin verran. Vähän taisin innostua, että samantien surruutin koko huushollin läviten....silleen venäläisittäin imuroin. Tulipihan sekin sitten tehtyä, toivottavasti noi paikat rauhoittuu. Vaistomaisesti vilkuilen ympäriinsä, voisiko jotain muuta sattua, joka tiettäisi ylimääräistä käsityötä!
Harvoin multa mitään rikki menee, en edes muista mitä olisi joskus mennyt ja tämäkin tämmöinen mysteerio, omia aikojaan osoitti mieltään......

Munat säilyi hyvin täysin ehjinä, maalipintakaan ei ollut rapissut, kovasta puusta oli ne pyöräytetty!

Kuvan laitoin kun siinä oli säteitä, viittaa vähän kuin olisin tärähtänyt ja mulla on suu supussa, kait kuvaaja oli käskenyt "muikun" sanomaan. Oikeestihan  mulla on ylähuuli aika kaponen viiva, tai kait sitten olin punahuulta käyttänyt korostetusti......;))



Kivi-ja lasimunia olen myöskin keräillyt, nämä ei olen minun, Budapestin isossa kauppahallissa niitä oli esillä.

perjantai 17. tammikuuta 2014

MAJA, A MEHECSKE - MAIJA MEHILÄINEN


































Se on sitten näin, että reissu on lennetty ja hyvin oikeastaan pärjäilin! Vaikkakin muistuttihan se siitä, että en ollut aikoihin tätä lajia harrastanut!

Joka päivä köpöttelin kaduilla ja kaupoissa, vaan muutaman viikon ajan harvakseltaan kun sain oikein äkäisen räkä-ja kuumetaudin, ihan sänkyyn kaato tämmöisen kovaksi keitetyn mummelinkin. Vanhoja konsteja käytin yskä lähti yskimällä, vaikkakin kaulan ja hanurin välinen osa ropassa oli kyllä hellännä, etten oikein oikein erottanut oliko selkä-vai rintakipu vaivana kun läpi pisti niin pirskatisti. Nuha sitten lähti niistämällä, silloin aikoinaan sanottiin toisenkin konstin auttavan!?
Kuumaa hunajavettä join ja huilin lakanoitten välissä.....

 Kelit oli samat kuin Suomessa lähes koko ajan, Unkarissa se kosteus ja tuuli kyllä tuntui aika tuimalta!
Tuntui se muuten -18 astetta aika kylmältä eilen kun asioita lähin ulos hoitamaan, yksinkertaisesti en vaan tajunnut laittaa oikeita vaateita lämmikkeeksi. Senhän varmasti osaan kyllä korjata seuraavalla kerralla. 

Pirkon uuden asunnon kävin tsekkaamassa ja postin tarkistamassa. Vähän jännältä tuntuu kun reilusti yli kolmekymenttä asuimme satojen kilsojen päässä ja nyt eläkeläisenä asutaan taas kumpikin juurilamme, niinkuin penskana. Oiskohan hyvä jalkasena muutaman minuutin kävely kyläilyyn toistemme luokse, yksi korttelin väli, lähi kauppakin meillä on sama.
Lähes lennossa taas vaihdoimme Budapestin kodin. Tämäkin on käytännössä hyvä, ei tarvi huolehtia ruuista ja pyykäyksistä lähtevän kun toiset on tulossa samalle mestalle, kummankin hyöty  ja helpotus.


Jätin taas tämän mun salarakkaani sinne, uskollisesti odotti nämä reilut puolitoista vuotta jonka olin poissa. Aika omistavasti kämmentä pidän hänen vahvalla rautaisella olkapäällä. Toinen omistava ele olisi se kauluksen suoristaminen ja haituvien nyppinen....mutta se ei onnistunut koska otin itse meistä tämän kuvan. Oli muuten pyhä aamu ja kulkijoita olin vähän, vissiin ne vähätkin aamuvirkut ihmetteli. että kaikki omituiset tuntuu olevan jo aamusta liikenteessä.
Kuvat oli muuten mahdottoman tarkkoja, kaikki rypyt ja muutkin patit näky tosi tarkkaan, niin sillä vähän silottelin ja hämäsinkin omaa osaani tässä.....:)

Jatketaan taas siitä mihin jäätiin männä vuonna, pitäs kivuta rappusia myöten tuonne jääkylmään vintiin ja hakee kunnon talvitakki käyttöön....vaan oottaiskon jonkin aikaa jos vaikka kelit lämpenisi, että tarkensi siellä vähän penkoa paikkoja.....samalla kertaa!