Meenasin vähän säikähtää, kun munia rupesi tippumaan päälle!
Eikä ne mitään pikkusia kirjavia Närhen munia ollut, ihan kunnon mulkeron kokoa, jopa osa
isompia....tärähtänyt olisin lisää jos olisi oikein kohille osunut.
Kaksi kovaa puuta kohtasi, mun pönttö kesti samoin kun ne munat, ehjinä säilyivät, joita sitten keräilin pitkin lattioita, toistakymmentä niitä löytyi!
Mulla on sellainen mappihyllykkö "hallisssa" jossa on kirjoja ym.tarpeelista aina käsien ulettuvilla ja sen päällä iso lasipurkki täynnä maalattuja puumunia joita olen keräillyt muailmalta.
Syksyllä jo huomasin että lasipurkissa oli raita tai railo sanoisinko, vaan annoin olla. Nyt se kyllästy vain olemaan ja päätti haleta puolesta välistä, lasinsirpaleita tuli paksusta purkista aika paljon...ne onnekseni osui suoraan lattialle.
Purkista en perusta, mulla on niitä parikin varastossa lisää. Jos olisi ollut oikein Riihimäen lasin Ilves tai Karhu isoja purkkeja niin sitten olisi jonkin verran jo ketuttanut.
Tästä sen näki ja totesi, että kyllä se sosialismi murtuu tuhannen pirstaleiksi ajan kanssa. Pölyä olen joskus siitä pyyhkinyt, eipä tuntunut vanha NL:n aikainen suolakurkkulasipurkki siitäkään tykännyt. Eihän nyt sillä, hyvin olin pärjännyt sen kanssa 30-35 vuotta.
Annan olla sen puolikkaan purkin siellä hyllyn päällä munineen.
Te en uskalla tikkaille mennä jos en saa kunnon tukea edes toisella kädellä ja ottaisi niitä loppuja sieltä alas. Kunhan muistas sen silloin kun joku tulee käymään, kiivettäisin toisen sinne, parempi kinttusen ja jolla se tasapaino ei oli näin heiluvaa kun mulla.
Pitäisi sitä ennen hakee uusi purkki sieltä kellarista, pesasta käyttökuntoon niin saisi samoilla tikkailla sen sit taas näyttökuntoon!
Mietin miten se noin vain rikkoutuu, ovia en paiski ja aika hiipimällä täällä kotonakin siirryn huoneesta toiseen!?
Ylimääräistä työtä tietti....mokomakin....jouduin vasiten sähköluuankin ottaa komerosta esille, sen verran pientä lasinsiruja levisi ympäristöön, ihan kivelin verran. Vähän taisin innostua, että samantien surruutin koko huushollin läviten....silleen venäläisittäin imuroin. Tulipihan sekin sitten tehtyä, toivottavasti noi paikat rauhoittuu. Vaistomaisesti vilkuilen ympäriinsä, voisiko jotain muuta sattua, joka tiettäisi ylimääräistä käsityötä!
Harvoin multa mitään rikki menee, en edes muista mitä olisi joskus mennyt ja tämäkin tämmöinen mysteerio, omia aikojaan osoitti mieltään......
Munat säilyi hyvin täysin ehjinä, maalipintakaan ei ollut rapissut, kovasta puusta oli ne pyöräytetty!
Kuvan laitoin kun siinä oli säteitä, viittaa vähän kuin olisin tärähtänyt ja mulla on suu supussa, kait kuvaaja oli käskenyt "muikun" sanomaan. Oikeestihan mulla on ylähuuli aika kaponen viiva, tai kait sitten olin punahuulta käyttänyt korostetusti......;))
Kivi-ja lasimunia olen myöskin keräillyt, nämä ei olen minun, Budapestin isossa kauppahallissa niitä oli esillä.
Purkista en perusta, mulla on niitä parikin varastossa lisää. Jos olisi ollut oikein Riihimäen lasin Ilves tai Karhu isoja purkkeja niin sitten olisi jonkin verran jo ketuttanut.
Tästä sen näki ja totesi, että kyllä se sosialismi murtuu tuhannen pirstaleiksi ajan kanssa. Pölyä olen joskus siitä pyyhkinyt, eipä tuntunut vanha NL:n aikainen suolakurkkulasipurkki siitäkään tykännyt. Eihän nyt sillä, hyvin olin pärjännyt sen kanssa 30-35 vuotta.
Annan olla sen puolikkaan purkin siellä hyllyn päällä munineen.
Te en uskalla tikkaille mennä jos en saa kunnon tukea edes toisella kädellä ja ottaisi niitä loppuja sieltä alas. Kunhan muistas sen silloin kun joku tulee käymään, kiivettäisin toisen sinne, parempi kinttusen ja jolla se tasapaino ei oli näin heiluvaa kun mulla.
Pitäisi sitä ennen hakee uusi purkki sieltä kellarista, pesasta käyttökuntoon niin saisi samoilla tikkailla sen sit taas näyttökuntoon!
Mietin miten se noin vain rikkoutuu, ovia en paiski ja aika hiipimällä täällä kotonakin siirryn huoneesta toiseen!?
Ylimääräistä työtä tietti....mokomakin....jouduin vasiten sähköluuankin ottaa komerosta esille, sen verran pientä lasinsiruja levisi ympäristöön, ihan kivelin verran. Vähän taisin innostua, että samantien surruutin koko huushollin läviten....silleen venäläisittäin imuroin. Tulipihan sekin sitten tehtyä, toivottavasti noi paikat rauhoittuu. Vaistomaisesti vilkuilen ympäriinsä, voisiko jotain muuta sattua, joka tiettäisi ylimääräistä käsityötä!
Harvoin multa mitään rikki menee, en edes muista mitä olisi joskus mennyt ja tämäkin tämmöinen mysteerio, omia aikojaan osoitti mieltään......
Munat säilyi hyvin täysin ehjinä, maalipintakaan ei ollut rapissut, kovasta puusta oli ne pyöräytetty!
Kuvan laitoin kun siinä oli säteitä, viittaa vähän kuin olisin tärähtänyt ja mulla on suu supussa, kait kuvaaja oli käskenyt "muikun" sanomaan. Oikeestihan mulla on ylähuuli aika kaponen viiva, tai kait sitten olin punahuulta käyttänyt korostetusti......;))
Kivi-ja lasimunia olen myöskin keräillyt, nämä ei olen minun, Budapestin isossa kauppahallissa niitä oli esillä.
