Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

KIILTOKUVAKIRJA MUISTOJA osa 2


Ritvan muistolle laitan tämän aloituksen!
Sain vasta tietää että, asuimme yhtäaikaa Saksassa 1960-luvulla ja samalla tiedon hänen pois menostaan, emme valitettavasti tavanneet koulun jälkeen toisiamme.

.....

Pirjosta en ole ollut tietoinen näiden kouluvuosien jälkeisistä tapahtumista!
Kiva värssy tämäkin....aika pikkuruisena kyllä lähdin oma-aloiteiseti piikomaan ja riski emäntä minusta kyllä tuli!
Monen nätin pojan kahvinkeittäjä olen ollut, mutta sitä ikuista kahvittajan  paikkaa en ottanut...;)







Railin kyllä tapasin muutamia kertoja täällä Jyväskylässä, hänelle/minulle käypä ohje elämälle, jonka toteutimme....:)




Raijan olen nähnyt myöskin, mutta tilaisuutta jutusteluun ei ole osunnut kohdille.....voi myös sanoa, että tämän värssyn mukaan olen elänyt!
Lapsen uskoni olen säilyttänyt ja ymmärrystä siihen olen saanut lisää näillä kuluneilla vuosilla...:)




Tämän hauskan lorun oli Anna-Liisa kirjoittanut muitikirjaani.....hänestäkään ne myöhäisemmät vaiheet eivät ole tulleet tietooni! 
Muistaakseni en tainnut katkaista sitä pyykkinarua koskaan.....jos ei sitten leikeissa käynyt vahinkoja, saimme kyllä vanhat pyykkinarut omiin narun hyppelöihin niin niistä tuli sitten se joka tytön tarpeellinen "hyppynaru".....:)
.........

Tässä näitä vuoden 1958 värssyjä, pitkäaikaisilta koulukavereiltani, osan kanssa olimme kaikki kahdeksan vuotta samalla luokalla.
Koulu oli aika uusi mielestäni isokin ja lähellä kotia, mutta tuli liian pieneksi ja jouduimme kaksi viimeistä luokkaa käymään noin neljän kilometrin päässä.
Käveltiin tai hiihdettiin ja jossain vaiheessa sain oman pyörän niin koulumatkan teko lumettomaan aikaan tuli joutuisemmaksi.

Kuuluimme siihen suuren ikäluokkaan joka syntyi sodan jälkeen joka ei ollut sitä kaikista helpointa aikaa kenelekkään!


10 kommenttia:

  1. Ihania muistoja. Voi kun olisi osannut aikoinaan kaikki nuo silloin tärkeät asiat säilyttää.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että nämä mun lapsuuden/nuoruuden muistot säilyi sillä kun lähdin maailmalle ja kaikki jäi sinne lapsuuden kotiin. Olin nuorin meistä lapsista ja vanhemmilla ei ollut tapana hävittää meidän "tärkeitä" tavaroita. Laittoivat kullekin omat siisti laatikot, näitä päiviä varten, hyvä näin katella/muistella niitä vuosikymmenien jälkeen.....:)

      Poista
  2. Noita on kiva lukea oletpa ollut viksu kun olet säästänyt nuo. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liikaakin olen säästellyt joitakin juttuja, mutta nyt huomasin, että olipa hyvä asia tämäkin.....:)

      Poista
  3. Ihania nämä kiiltokuvakirjat muistoineen. Minullakin on pari tallessa, mutta aika huonokuntoisina.
    Kivaa viikonloppua Maikku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonokuntoisia olivat nämäkin! Paperinukke laatikon tarkastelen tässä joku kerta, saas nähdä mitä sieltä löytyy....:)

      Poista
  4. Nämä ovat niin ihania. Minullakin on useampi vihko tallessa. Löysinkin vasta nyt blogisi, kiva blogi sinulla. Blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa sunnuntaita toivottaa Pihakuiskaajan puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun huomasit minut! Kyllä muuten harmittaisi jos olisin kaikki aarteeni hävittänyt, kirjeitä löytyi mahoton määrä....palaillaan.....:)

      Poista
  5. Kauniita muistoja nämä kiiltokuvat ja ystävien kirjoitukset ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistoja menneisyydestä putkahtaa mieleen kun niitä lueskelin ja ihan hyvä asia! Otin vanhat valokuvatkin esille kouluajoista ja niitä tarkistelin.....:)

      Poista