Menneen talven lumia.

Pentti, Maija, ystävä ja Pirkko 1950 -luvulla.

Luen ja kattelen mielelläni ystävieni laittamia talvisia kuvia tässä blogissa!

Nyt on tarjolla muutama kuva kiertoon. Vanhoja ovat, kun ajattelen vuosissa, mutta kauniita ja mielenkiintoisia ja tuovat muistoja mieleen. Varastoissa on muuten aika paljon valokuvia, melkein kaikki isäni ottamia, hän oli ammatti-ihminen siinä hommassa. Hyvä juttu oli se, että hän teki kuvat aina neljänä kpl-na, jotta me veljeni ja siskoni myös saimme omat, että siinä niitä kertyi melkoinen määrä jälkipolvillekin.

Meenasin ittekin ruveta näihin kuva hommiin, olin kouluaikoina valokuvaamossa töissä, tykkäsin kyllä kovasti ja opin paljon. Mutta, sit kävi miten kävin, lähdinkin maailmalle, ja sitä en ole katunnut koskaan. Valokuvia tuli lisää, joten elämä on säilössä valokuvissa ja onneks viellä muistissakin!

Huomio. huomio...olen hiihtännytkin, no jokainen hiihti silloin, siis melkein, kait!? Yleensä pyhä ap.suksille ja lenkki oli muuten melko pitkä. Minä hiihdin aina viimeisenä koska olin nuorin ja hitain ja kun jäin liikaa jälkeen tai kaaduin, niin Pentti, veljeni joutui tarkistamaan minut ja otti taakseen hiihtämään. Mutta teki aina saman jutun mulle. Kun latu meni lumisen puun alta, ni nosti sauvansa kopautti oksia ja mä sain lumet niskaani. Vissiin se oli musta kivaa, koska en vaihtannut paikkaa, että tämmönen tuli mieleen. Minä reppana sitten yritin sen kierättää, että Pirkkokin sais lumet niskaansa, luulen että onnistuin, pitää kysyä häneltä!?

Nämä kuvat ovat meidän pihasta. Leikkimökkikin näkyy vähän takaoikeella, oli muuten upea, keittiö ja kammari, kuistin lisäksi, semmonen kaunis, puukoristeineen ja ikkunan luukuineen ja monivärinen, vähän niinikuin piparkakkutalo. Nukuimme siellä kesällä oli sängyt ja kaikki. Syntymä-ja nimipäiväjuhlatkin vietettiin siellä jos oli kesäaikaan. En usein käy niissä paikoissa joissa olen asunnut, vaan männä kesänä, kun sain kyytiä, tarkistettiin, kaikki oli paikoillaan ja kaunis talo ulkorakennuksineen ja pihoineen. Uudet asukkaat jatkoivat perinteitä. Muutekin oli upea ja hyvin hoidettu katu nykyääkin, vanhaa omakoti aluetta, isoineen tonttineen on tämänkin ajan haluttua asumismuotoa, ja harvoin tarjolla, näin mainostetaan, mutta totta on. 

Olen Jyväskyläläinen ja tänne palasin maailmankiertueeni jälkeen, oli helppoa, vaikka sopeudun muuten minne/mihin vain, sen olen todennut, vaikeudet ja ongelmat tekee eläjä itse, täällä tai siellä, silloin on pysyttävä paikassa missä olo on omillaan.