YRJÖ VILLE-CALLE MIKAELI syntyi eilen!

Nyt sain tämänkin korusetin arvoisaan käyttöön! Erittäin näyttävä kultainen helmikääty johon olen saanut esille harvinaiset isot pisaran muotoiset timantit! Ylhäisen siniset välihelmet korostavat tätä taitoa vaativaa helmien pujotusta joka laitoin sopivan vahvaan nailonsiimaan!

Tyyliä sanoisin vitage-retro-uusio- fuusio-styleä, virikettä käyttäen valmistui tämäkin tapaus!

Korun olen tehnyt aikoja sitten, vaan  kolttu puuttuu! Kokeilin oransin t-paitani kanssa jonka olen itse kuvioinut, ei oikein hyvin tuntunut mallaavan, no eiköhän se siitä......;)

Olisin kuvankin ottanut peilin edessä itsestäni, mutta jotain outoa oli, niin totesin paremmaksi unohtaa koko kuvauksen!  Huulten väri olisi ollut sopiva ja hymyn kera jopa varsin näyttäväkin....sillä olin juuri syöttänyt kourallisen mustikoita sinne minne ne kuuluukin eli ääntä kohen!

Tämä  välipala on ehdottomasti kunigasmarjoista mustikoista rakennettu. Onneksi prinssi syntyi Britaniaan niin säästyi se ainut vattuaski pakasteessa! Olisi ollut pakko tehdä kunigatarvälipala jos olisikin tyttö tullut ja siihen menisikin viimeiset vatelmat! Kuten lähes kaikki tietää, mustikka ja vattu sotkettuna on kunigatarhilloa.

Toisenkin juhlaruuan tekasin eilen mustikoista, sen perinteisen sopan. 

 En malttanut odottaa sen jäähtymistä joten toteutin sen oikeastaan talvisen version. Kuumaan soppaan kanelikorppu lillumaan. Annoin sen hetken rauhoittua, minkä maltoin itseäni pidätellä ja  korpun imaista kuningas-marjasoppaa itseensä jotta maku vain korpussa mehevöity. Sekä tuli helposti lusikoitavaksi!

Korppu tai vanhempi pullasiivu korvaa sen puuron, kourallinen maissihiutaleitakin ajaa saman asia. Mulla ainakin toiminut hyvin lapsien/aikuisten kanssa, jos antaa lapsen ite ne hiutaleet annostelle omaan kippoonsa. 

Varo itseäsi ja rinnuksia jos yrität kovaa korppua lohkaista lusikalla, ruokalista merkintä kyllä tulee etumukseen se on varma, sanoo paljon kokenut kokki!. Muutenkin mustikka on aika pysyvää kun kankaaseen osuu!!

Sitten se pääruokakin on mainitsemisen arvoinen asia, ehdottomasti.

Ylellisen kullan keltaiset puhtaat sienet pannuun ja timanttien hehkuvaksi kuulotetut sipulit jotka kruunataan kermalla.....mitäs tästä sanotte, ette kykene koska ruoka on niin hyvää ettei sanotuksi  edes saa......;D

Nämä juhlaruuat saivat aikaiseksi hyvät ihmiset jotka ovat  jo, jopa perinteisesti sanoisin näin, tuoneet minulle keittiöön asti mahtavat puhtaat metsän antimet. 

Yhtäkään marjaa saatikka sientä ei mene hukkaan koska hoidan ne säilöön tulevia juhlapäiviä varten. Tokihan nautin jo marjoista eilen ja tänään oli vuorossa sienet, näillä eväillä vielä kiitokset prinssipuolisolle ja hänen kunigattarelle pikavierailusta vaatimattomassa valtakunnassani.

Eilen syntyneelle Wilin ja Katen lapselle oma ehdotukseni nimiksi prinssille ovat juhlatarinani otsikossa ....:)

ISON LEIKKAUSEN JÄLKIHOITOAko !?

Postiluukku kolahti ja se pani minut tarkistamaan, että mitäs sitten tällä kertaa syötti luukustani hän!

Oli valkoinen laskun oloinen kuori, jonka tietysti ihan uteliaisuudesta aukaisin heti.

Sairaalasta kolmen vuorokauden oleskelu lasku 97.80€, tuppas ihmetyttää ja tottahan tok sen tarkistin. Mielestäni olin jo aikaa sitten maksanut kaikki kuluni sinne.

Tapanani on kalenteriin laittaa vähänkin tärkeät menot ja tulot, koska on jälkikäteen pitänyt tarkistaa toisenkin kerran tapahtumia. Totesin olleeni omassa kotona silloin joten varsin kyseen alainen virallinen laskutushan se sitten pitäisi olla!?

Soitin Jklän sairaalaan ja kehottivat kysymään asiaa Jämsän sairaalasta, tein sen heti käskystä!! Kumpikin olivat sitä mieltä, että toisen pitäisi se selvittää,  joten pyysin heitä olemaan puhevälilöissä toistensa kanssa  ja sitten kertoisivat minulle tuloksesta!?

Melko pian asia olikin selvitetty ja sain ilmoituksen laskun virheelisyydestä, joten sen sain jättää sitten sinne oman onnensa ojaan, että sitten siihen tapaan!

Tuli vain mieleen, miten moni sen olisi maksanut automaattisesti. Tai jos ei itse niitä hoida, niin se virallinen valvoja olisi sen hoitanut päiviltä pois tottuneesti. Pari kuukautta sitten olisi ihan varmasti minullekin käynyt näin. Koska siinä pahimmassa toipumisvaiheissa ei yksinkertaisesti osaa kiinnittää kaikkiin asioihin tarpeeksi huomioita. Allekirjoitus ja tilinumerot laskuun ja kuoreen, sitten olisin jonkun pyytänyt viemään sen eteenpäin!
Tänään jo muistin sen, että onhan minulle ne uuden uutukaiset nettipankin tunnisteet, 
pankkisivu auki ja siitä vain virtuaalisesti maksamaan velat pois.....;/

Ihan tässä meidän kesken voin senkin tunnustaa, etten ihan aina ole se penaalin terävin kynä....;D Leikkaahan multa aina silloin kun sakset on lähettyvillä.....mutta...onneksi en ole koskaan liian hätäinen joten selvitin sen asian ensin itseni kanssa ja sitten kahden ison sairaalan laskuttajien  ollessa juonessa mukana!

Se Jämsän aluesairaala on tehty asiakas viihtyisäksi!
Siellä on paljon taidetta ja kaikenlaisia pystejä sekä vintriini kaupalla mielenkiintoisia vanhoja  jo käyttöön kelvottomia työkaluja, millä sopisi tökkiä, kaivaa ja leikellä meitä potilaita!
Nämä kuvat otin siellä kun olin siinä esitutkinnassa, paria viikkoa ennen tulevaa leikkausta.

 Tämä kuva kokonaisuudessa olisi ollut erittäin mielenkiintoinen, vaan en tohtinut sitä yksinkertaisesti esille panna! 
Jopa allekirjoitanuttakin hirvitti sitä tarkastella, kun kuva oli kaiken lisäksi erittäin tarkka.Tikkiteippi vasurista otettu pois, oikeassa pidin vielä muutaman päivän kunnes metalliniittien verenvuoto tyrehtyi joka kohdasta!
Otos on siitä paremmasta päästä, jonkun sentin verran uuden polven alapuolelta. Se alkupää oli tikkauksineen ja  koko koipineen sellainen, että tämän kirjoituksen nimeksi olisi pitänyt laittaa K-18. 

Huomennakin lähen taas ulkoiluttamaan näitä kinttujani, tykkäävät kai siitä ja minulle kylläkin tulee joskus ihan kyynel poskelle kun juilasee....vissiin yrittävät sanoa omalla kielellään, että jatketaan nyt loppuun asti kun ollaan näinkin pitkään porukoissa kuljettu......;)

ARJEN ASIOITA - JUHLIEN LOMASSA !

Työntekoa kun on jos jonkinlaista, minulla se oli aikoinaan suoraan sanoen yhtä juhlaa. ja kaiken lisäksi sen keskipisteenä olin minä!

Ennen tämänkin kuvan taltiointia olin laittanut ruuat ja sun muut tarjoilut aika suurelle porukalle,

juhlat oli Amerikan Merijalkaväen jokavuotiset pippalat. Niissä oli vissiin noin sata ihmistä, siis sitä normaali vierasmäärä. Itsenäisyyspäivän vastaanotto kuului aina niihin suuriin juhliin,  400-500 henkilöä!

Suunittelin ja ostin ruuat sekä pääasiassa valmistinkin ne syötävään kuntoon, apulaisia kyllä oli tarvittava määrä keittiössä ja salin puolella. Kun tarjoilut olin saanut valmiiksi, niin kävin vaihtamassa vaateet ja laittamassa helmet kaulaan, huulet punaamassa ja siirryin juhlakansan pariin....tarkkailijaksi! 
Se loppuilta oli kylläkin aika vapaata, koska seurustelin vieraitten kanssa ja jopa tansahtelin jos oli sen lajin juhlat!

Työtilat olivat isot ja hyvät, tässä yksi nurkkaus isosta keittiöstä ja minä ihan ite koko komeudessani tästäkin sen suurimman tilan neliöistä otinkin omaan käyttööni.....;)

Jottei se totuus unohtuisi, juhlimisella on se toinenkin puoli, salattu, törkeä, sanoisikin jopa raaka elo, joista ei kovinkaan paljon puhuta. Tässäpä tarinaa siitä siistimmästä päästä!

Takapihan talvea ja ainut työkalu oli tämä peltinen juttu  lumien siirtoon! Voi miten kaipasin sitä kätevää lumikolaa Olihan meillä talkkari joka olisi kuulunut hoitaa nämä hommelit. Malliahan piti aina näyttää koska se oli silloisen NL-n tapa, muuten ei mikään toiminut! 

Tämä kolmikerroksinen palatsin alakerta oli taloustilaa ja kuvassa olen juhlakerroksen apukeittiössä, joka oli toisessa kerroksessa. Takanani oleva pieni hissi oli paras keksintö koko talossa, jolla pystyi tavaroita ja ruokia siirtämään kerroksista toiseen. Ihmiset käyttivät  marmori rappusia, samoin rotat!

Tietojen mukaan nainenhan käyttää etupäässä myrkkyä apunaan kun on tarkoitus eliminoida jotakin.....! 

Valitsin sen hyväksi todetun tavan, sinisiä kauraryyniä joita laitoin posliinilautaselle, siksi että se kolisi kivilattialla kun ruokailijat olivat paikan päällä. Tarkkailin  niitä, olivat pääasiallisesti urospuolisia, helppo todeta kun olivat myrkkyastialla kulkuset killutelivat näyttävästi esillä, siitä kaupunkilaistyttökin tietää elikoiden  sukupuolen. 

Kaikilla näillä otuksilla oli omat kutsumanimet, katoin aina kalenterista kenen nimipäivä oli silloin kun huomasin nämä kutsumattomat vieraat!  Hitsin- hitsi, että ne inhottavat siimahännät tulivat mun työpaikalle. Onneksi aika harvakseen ja eikä koskaan porukoissa!

Huomasin sen heti aamusta esimerkiksi saipuasta jossa oli  rotan hampain jäljet! Tosissani päätin toimia kun oli merkinnyt kovan muovikorkin juuri ostamaani hyvään oliviöljy pulloon. Päätin ruveta tositoimiin, hommasin välittömästi isoja rotanloukkuja. Toimivathan nekin, mutta jälki oli vastemielinen, joten vaihdoin myrkkyyn.

Niille kelpasi kaikki mahdollinen ja kiertelivät ympäri isoa taloa!

Inhottavin asia oli sitten etsiä niitä raatoja, kun huomasin etteivät enää murot kelvanneet. Nehän löytyi yleensä hajun perusteella, en varmaan koskaan unohda miltä haisee kuollut rotta. Raatojen poistamisen annoin kyllä toisille tehtäväksi. Olihan meillä talossa ns.raavaita ja rohkeita miehiä tähän hommaan, jotka olivat muuten aika arkoja näissäkin asioissa!

Hyvän ja toimivan vinkin sain toisen talon kolleekalta. 

Tämä myrkky sai rotat janoisiksi ja sokeutuivat, etsivät vettä ruokailun jälkeen ja sitten kupsahtivat näkösälle. 

Ota iso kattila ja laita vettä sinne ja sivele kattilan sisäpinta ruokaöljyllä, tarkista aamulla kattilan sisus! Vettä löytyi, mutta kintut lipesi ja eivät päässet pois. Aamulla sitten siellä kellui  rotta sakarat ja maha pystyssä.....;/ Vain kerran kokeilin tätä, koska jotenkin en vain tykännyt koko hommasta !?

Elävinähän niitä oli mahdotota saada takaisin ulos, omiensa pariin..

Tältä näyttivät ne oikeat rottien asumis-ja ruokamestat vanhoissa kaupungeissa. Pari tämmöstä haisevaa sisäpihaa oli kun oikasin kulkureittiäni residensistä pääkonsulaattiin....;D

Itse asuin residensin pihatalossa ja onneksi sinne ei pesinyt rottia tai  torakoita, hiiriä en muuten nähnyt sen kahdeksan vuoden aikani siellä yhtään. Vissiin ne rotat söi nekin!

Muitakin lieveilmiöitä kyllä olisi kertomiseen asti, tässä vain yksi juttu siitä diplomaattien luksus elämästä ulkomailta! Ihan herkimmille en suosittele näitä mun  reissujani. Tasapuolisuuden vuoksi lisään, että kyllä siellä Saksassa, Itävallassa ja Amerikoissa näitä saman tyylisiä asioita oli, eikä vain pelkästään Venäjällä!

Rotta aikoina vaihdoin aina normaalit työkengät saapaisiin! Illotti sen verran paljon koska tiesin, että petohan se elukka on....nappasee vaikka varpaan, kun kohille osuu!

Eihän se helppoa aikaa ollut, mutta erittäin mielenkiintoista ja vaihtelevaa, päivääkän en vaihtaisi pois.....en edes sitä kun tanssin Robert Redfordin kanssa....hih.....:)

HEINÄKUUN TOINEN PÄIVÄ on tänään!

Päädyin pyhänä telkkarin ääreen koska jo alkuillasta tuli elokuva Kilimanjaron lumet (USA 1952) ja siinä oli liuta nimekkäitä vanhoja staroja, Gregory Peck, Ava Garner, Susan Hayward ja Hildegard Kneff.

Käsikirjoitus oli Hemingway, tämän tunnetun Nobelistin, jonka ongelmat olivat viina ja naiset! Varsinaisen yleinen tauti maailmassa.....;/

Jotenkin tuntui siltä että filmi oli kovastikin hänen omasta elämästä! Silmissäni on aina tämä harmaa    isopartainen pöhettynyt ukkeli.....tarkistinkin nuoruuden kuvat jotka oli otettu ennen lopullista tuhon tietä hänestä! Sieltä löytyikin varsinainen komistus jonka osa oli kuin valettu Gregorille.

Ernesti käytti omankäden oikeutta omassa elämässä, joka sitten loppuikin laukaukseen!

En ole muistaakseni koskaan Hilden elokuvia nähnyt, musiikkia kylläkin kuunnellut ja hänen kirjoittamat kirjat lukenut, hän oli varsin lahjakas ja tuottelias saksalainen artisti.

Tapasimme aikoinaan 1965-68 useimman kerran joten olimme siis oikein hyvän päivän tutut Saksassa olon aikanani....;)

Taaskin tietysti työni puolesta. Hänellä oli tapana asua hotellissa jossa olin töissä ja aina samassa huoneistossa.

Kaivoin kuvia esille ja samallahan ne muistotkin tuli.

Hotellissa asui säänöllisen epäsäänöllisesti paljon tunnettuja ihmisiä ja yleensä heillä oli sitten vaki piika talon puolesta, kun tuntuivat sitä tarvitsevan. Vaikkakin aika monella oli oma palvelusväki matkassa mukana. Minä olin Hilden ja muutaman toisenkin mieleen joten mikäs siinä, uskoisin, että Suomalaisuus oli se yksi pointti!

Hän oli Diiva, niinkuin kuuluikin, mutta ei minulle. Tiesiväthän hekin ettei kantsi menettää  jo oppinutta luotettavaa sisäpiikaa. Mun ei tarvinnut siivota siellä, mutta paikan päällä oltava huoneessa kun kerroshoitaja tuli niihin hommiin. Montakaan asia en muista hänestä, koska ei ollut mikään pahansuopa ihminen.

Kerran korjasin käsipelillä, siis neulalla ja langalla hänen iltapukuaan....onnistuneesti! Onneksi olin nähnyt ja kokeillut  kotona miten  ompelu ja korjaus toimii. Nuorihan olin silloin, alaikäisenä kun Saksaan silloin menin, neljä vuotta olin tällä reissulla. Alle kaksikymppisenä osasin jo toimia aika järkevästi. Hoidin tämänkin työpaikan itse, varmistin paperille jotta asunto, ruoka ja palkkaus oli jo etukäteen hoidettu kuntoon. 

Huoltajalta vaadittiin kirjallinen lupaus kun alaikäinen lähti ulkomaille töihin, sain sekin kun keskustelimme asioista kotona ja luottamus pelasi puolin ja toisin.

Viihdyin siellä koska työpaikka oli siitä parhaasta päästä. Kuva otettu Wiesbadenissa, kaunis kylpyläkaupunki lähellä Frankfurtia.

Mulla on haaveena, että kävisin tarkistamassa ne työ-ja asuinpaikat ulkomailla joissa olin 1965-1991! Haaveethan olen kyllä yleensä aina toteuttanutkin.....;D 

Nyt kun olen eläkkeellä on aikaa olisi, vaan nyt on se yksi mutta......;/

Kunhan noi kulkupelit tulisi siihen kuntoon, että kestävät reissaamisen, niin sitten. Siskon kaa ollaan sitä jo monta kertaa suunniteltu. Eurooppa ja Venäjä olisi listalle ensin, Amerika ei oikein kiinnosta mua koska oli siellä oikeastaan vain läpikulku matkalla, halusin vain silloin aikoinaan  nähdä ja todeta sekin paikka.

Totta puhuakseni olihan mulla silloin tosi pätevä syy Amerikoihinkin menoon, tai oikeastaan niitä oli kaksikin!

Vettä satanut koko päivän, kastelin itseni ulkona meno-ja tulomatkalla. Sontikka oli repussa, olisin kait sitä voinut käyttää, koska liikuin yhdellä kepillä. Liekö sitten nuukuuttani sitä säästelin!?

Täällä keskustassa on hyvä kävellä kun ostoskeskuksesta toiseen voi siirtyä melko kuivana, säällä kuin säällä.

Aurinkoa ja vettä tarvitaan jotta satoa tulisi ja mansikat olisivat maukaita. Kävelykadulla kulkee pari kaunista tyttöä kärryjen kanssa ja myyvät mansikoita, ostan aina rasian tai pari, säävaraus on kylläkin otettava huomioon.....;)