Päädyin pyhänä telkkarin ääreen koska jo alkuillasta tuli elokuva Kilimanjaron lumet (USA 1952) ja siinä oli liuta nimekkäitä vanhoja staroja, Gregory Peck, Ava Garner, Susan Hayward ja Hildegard Kneff.
Käsikirjoitus oli Hemingway, tämän tunnetun Nobelistin, jonka ongelmat olivat viina ja naiset! Varsinaisen yleinen tauti maailmassa.....;/
Jotenkin tuntui siltä että filmi oli kovastikin hänen omasta elämästä! Silmissäni on aina tämä harmaa isopartainen pöhettynyt ukkeli.....tarkistinkin nuoruuden kuvat jotka oli otettu ennen lopullista tuhon tietä hänestä! Sieltä löytyikin varsinainen komistus jonka osa oli kuin valettu Gregorille.
Ernesti käytti omankäden oikeutta omassa elämässä, joka sitten loppuikin laukaukseen!
En ole muistaakseni koskaan Hilden elokuvia nähnyt, musiikkia kylläkin kuunnellut ja hänen kirjoittamat kirjat lukenut, hän oli varsin lahjakas ja tuottelias saksalainen artisti.
Tapasimme aikoinaan 1965-68 useimman kerran joten olimme siis oikein hyvän päivän tutut Saksassa olon aikanani....;)
Taaskin tietysti työni puolesta. Hänellä oli tapana asua hotellissa jossa olin töissä ja aina samassa huoneistossa.
Kaivoin kuvia esille ja samallahan ne muistotkin tuli.
Hotellissa asui säänöllisen epäsäänöllisesti paljon tunnettuja ihmisiä ja yleensä heillä oli sitten vaki piika talon puolesta, kun tuntuivat sitä tarvitsevan. Vaikkakin aika monella oli oma palvelusväki matkassa mukana. Minä olin Hilden ja muutaman toisenkin mieleen joten mikäs siinä, uskoisin, että Suomalaisuus oli se yksi pointti!
Hän oli Diiva, niinkuin kuuluikin, mutta ei minulle. Tiesiväthän hekin ettei kantsi menettää jo oppinutta luotettavaa sisäpiikaa. Mun ei tarvinnut siivota siellä, mutta paikan päällä oltava huoneessa kun kerroshoitaja tuli niihin hommiin. Montakaan asia en muista hänestä, koska ei ollut mikään pahansuopa ihminen.
Kerran korjasin käsipelillä, siis neulalla ja langalla hänen iltapukuaan....onnistuneesti! Onneksi olin nähnyt ja kokeillut kotona miten ompelu ja korjaus toimii. Nuorihan olin silloin, alaikäisenä kun Saksaan silloin menin, neljä vuotta olin tällä reissulla. Alle kaksikymppisenä osasin jo toimia aika järkevästi. Hoidin tämänkin työpaikan itse, varmistin paperille jotta asunto, ruoka ja palkkaus oli jo etukäteen hoidettu kuntoon.
Huoltajalta vaadittiin kirjallinen lupaus kun alaikäinen lähti ulkomaille töihin, sain sekin kun keskustelimme asioista kotona ja luottamus pelasi puolin ja toisin.
Viihdyin siellä koska työpaikka oli siitä parhaasta päästä. Kuva otettu Wiesbadenissa, kaunis kylpyläkaupunki lähellä Frankfurtia.
Mulla on haaveena, että kävisin tarkistamassa ne työ-ja asuinpaikat ulkomailla joissa olin 1965-1991! Haaveethan olen kyllä yleensä aina toteuttanutkin.....;D
Nyt kun olen eläkkeellä on aikaa olisi, vaan nyt on se yksi mutta......;/
Kunhan noi kulkupelit tulisi siihen kuntoon, että kestävät reissaamisen, niin sitten. Siskon kaa ollaan sitä jo monta kertaa suunniteltu. Eurooppa ja Venäjä olisi listalle ensin, Amerika ei oikein kiinnosta mua koska oli siellä oikeastaan vain läpikulku matkalla, halusin vain silloin aikoinaan nähdä ja todeta sekin paikka.
Totta puhuakseni olihan mulla silloin tosi pätevä syy Amerikoihinkin menoon, tai oikeastaan niitä oli kaksikin!
Vettä satanut koko päivän, kastelin itseni ulkona meno-ja tulomatkalla. Sontikka oli repussa, olisin kait sitä voinut käyttää, koska liikuin yhdellä kepillä. Liekö sitten nuukuuttani sitä säästelin!?
Täällä keskustassa on hyvä kävellä kun ostoskeskuksesta toiseen voi siirtyä melko kuivana, säällä kuin säällä.
Aurinkoa ja vettä tarvitaan jotta satoa tulisi ja mansikat olisivat maukaita. Kävelykadulla kulkee pari kaunista tyttöä kärryjen kanssa ja myyvät mansikoita, ostan aina rasian tai pari, säävaraus on kylläkin otettava huomioon.....;)
