Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

maanantai 22. elokuuta 2016

MATKAMUISTOJA !


Jossain täällä somessa mainitsin, että päätin tarkistaa kolme isoa pahvilaatikkoa jotka ovat olleet parikymmentä vuotta vaatehuoneen perimmäisessä nurkassa!
Oikein hyvin teipattuna viimeisestä  muutosta lähtien. Joskus olen koittanut niitä siirtää mutta painoivat melko reippaasti, joten jätin sikseen ja odottamaan uutta yritystä.

Tokmannilla oli sen verran hyvät tarjoukset isoista kannelisista muovilaatikoista.....ja päätin, että uusin ne pahvilaatikot sitten joskus !?
Tovin jos toisenkin tein sitä työtä ajatuksen kanssa itsekseni, kunnes sain kunnon niskaotteen ja tuuppasin huoneiston haltijan hommiin.
Vaatehuone on pieni ja tietysti kamaa siellä niin paljon kun sinne mahtuu ja vähän senkin päälle.

Käteeni tai oikeastaan silmiini osui pino vanhoja passeja!
Eka passini hommasin  silloin kun sitä tarvittiin ensimmäiseen ulkomaan matkaani 1965!
Pohjoismaissa pärjäiltiin ilmankin ja silloin retkeiltiin vain Ruotsissa ja Norjassa.



Näköjään olin ottanut 10 vuoden passin heti eka kättelyssä, vissiin jo tajusin silloin, ettei se rajojen ylitys tähän yhteen kertaan lopu!



.....ja joutuisaan oli kymmenen vuotta vierähtänyt ja Laukaa oli silloinen kotipaikkani.....


Mistähän syystä olin ottanut vain viiden vuoden matkustuskirjan, vai  olisiko syy ollut siinä kun olin asunnot ja pari vuotta itänaapurissa!? Minullahan ei ollut tarkoitus sinne jäädä kuin muutamaksi vuodeksi mutta työpaikka oli sen verran mielenkiintoinen etten halunnut kesken kaiken lähteä poiskaan.


Tämän passin uusin silloisen työpaikkani naapuristossa  Lenskissä ja virkailijat siellä passi-ja viisumiostolla eivät olleet ihan niitä herttaisempia asiakaspalvelijoita. Asia jäi jostain syystä muistiini.....
Muistan kun menin sinne, niin jono oli pitkä luikerteli pitkin ja poikin hyvin vartioitua katua, se oli sitä aikaa jolloin paikalliset yrittivät epätoivoisesti päästä sieltä pois. Lähinnä siis Inkeriläiset joille oli myönnetty jonkinlainen etuoikeus muuttaa Suomeen.
Mulla oli työnantajalta saatu "roopuska" aina mukana joka oikeutti  mm.ohittamaan kaikki jonot ja muutenkin samaa etuoikeuksia, käytin sitä erittäin harvoin. jonotus kun ei suuremmin mua haitannut!! Silloin kumminkin päätin ohittaa jonon  kylmän rauhallisesti, koska oli kiire takaisin töihin!
Kun sisälle pääsin Suomen pääkonsulaattiin niin kyllä mua kohdelteen siellä kuin paikallisia....siis tarkoittaa, että todella ikävän töykeästi.

No, sekin taas siitä, kun tavat olivat  mitkä olivat silloisessa Neuvostoliitossa!

Pari passia löytyy vielä  piirongin laatikosta, ne viimeisimmät joissa piti olla musta/valkoinen kuva. Kohta on loppuun kulutettu nykyinen ja tulevana vuonna uusin sen ja senhän saa nykyisin vain viideksi vuodeksi.

Luulen, että matkustaminen harvenee omalta kohdalta vuosi vuodelta, tämän vuoden puolella teen kyllä yhden reissun Unkariin. 

Kiinnitin huomiota passien allekirjoitukseen joka ole muuttunut minulta vuoden 1965 jälkeen!

Alku-ja loppukuva on näitä ruman/kauniita vanhoja taloja Budapestista......:)




  

9 kommenttia:

  1. Et oo paljoo muuttunut vuosien varrella. Jos nyt joku potkukelkanjälki on tullut, niin nistä ei oteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kun vilkaisen peiliin niin se on kylppärin peili koska siinä olen täysin rypytön tyttönen....johtuu siitä kun mulla ei ole silmälaseja silloin ja en pääse kovin lähelta tarkistamaan koska pesuallas osuu mun mahaa heti ja kolmas juttu se, että en pidä kovinkaan kirkasta lamppua siinä huoneessa! Mua ei haittaa muutamat rypyt saatikka ylimääräiset kilot, annetaan toisten pitää niistä huolta......;)

      Poista
  2. On mullakin jokunen vanha passi muistona. Osan niistä ottivat pois ja nuo muistokappaleet reijitettiin tai nurkat leikeltiin. Aina on ollut voimassa oleva passi käyttövalmiina. En ole laskenut kuinka monta passia olen hankkinut tähän mennessä. Aikoinaan passien sivut täyttyivät kaikenmoisista merkinnöistä - tulo ja lähtöleimat on ja viisumit ym. Yhtään passia en ole hukannut eikä niitä ole kähvellettykään, hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoo tämäkin kun kolmeen kertaan laittoi saman kommentin. Kun poistin ylimääräisiä tää vehje alkoi väittää ettei minulla ole oikeuksia, pyysi kirjautumaan uudelleen eikä kuitenkaan hyväksynyt tunnuksia ....poisti kuitenkin tuon saman kommentin mutta jätti kuvat ja päiväykset.

      Poista
    2. Mua on ruvenut aika kovasti komentelee tämä isompi vehje, on nykyjään erikoistunut siihen neuvotaan kun yritän omia kuviani siirellä!? Teen mitä käskee....vaan jo heti seuraavan kuvan kohalla sama juttu, on kirjoitettava kaikki värssyt ja luvut uudestaan.
      En ole minäkään koskaan passiani hukannut, nyt pittää olla oikein tarkka koska ympäristötekijät ja tämä ikäkin jo vaikuttaa näillä reissuilla.....;)

      Poista
  3. Hauska postaus, todellisia matkamuistoja. Olenkin eka kertaa blogissasi, kiva blogi sinulla. - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa jos kiinnostaa. Viikonlopun toivotukset Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, minulla on aina avoimet ovet tänne ja kiitos kun kurkistit jää odottamaan uusintaa.....:)

      Poista
  4. Grafologian kannalta mielenkiintoinen nimikirjoitus..;)

    Ps. Terveisiä Pikoliinille, sain sinulta lahjan (viirus joka tuli videoklippien mukana FB:ssa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kertaa sain viruksen omiin postiini.....mutta onneksi tajusin, että mitä pitää tehdä ja jättää tekemättä! Pirkolle niitä oli tullut aikamoinen määrä kertaheitolla samalta ihmiseltä ja P toimi myöskin samantien. Tässä sen näki miten nopeasti se leviää, tämä onnekesi ei ollut sitä pahinta laatua, mitä voi tapahtua. Valitettavasti kaikki ei tiedä miten toimitaan näitten erikoisten viestian kanssa....jättäa aukaisematta!!!

      Pitäisi ottaa joku grafologi hyppysiini ja kysässä asiaa mitä se mun nimikirjoitus sisältää kun on ollut aina saman tyylinen....ei ole sen alan tutkijaa lähipiireissäni, en ainenkaan tiedä.....:)

      Poista