Tämä vanha maljakko, jota kutsutaan joskus uurnaksi on isovanhempieni kodista. Nämä kulkee yleensä pareittain ja tälläkin on se kaverinsa. Isän sisko 92v. asuu vielä omakotitaloaan ja sinne kuuluu tämän toinen!
Meillä lapsuuden kotona se on ollut niin kauan kun muistan ja kunnia paikalla. Ihailin sitä kaukaa jo piiperoisena, koska se oli mielestäni erittäin kaunis ja aika isokin.
Sen tiesimme, että se oli Amerikan muuttokuormassa tänne tuotu, mutta milloin!? Kenties 1912 tai jopa aikaisemmin. Olivat siellä useaan otteeseen ja isotätini seilasi näitä Atlantin vesiä pitkään, aina kahden vuoden välein. Vaikka olisi hänen amerikan kirstussa tullut tänne.....
Minulle tämä tuli v.1993 kun me sisarukset jaoimme niitä lapsuus kodin tavaroita äitini kuoleman jälkeen.
Onneksi oli kolme sellaista isompaa esinettä joista jokainen sai valita omansa. Jokainen meistä sai sen minkä halusikin, ja toisetkin tavarat jaoimme hyvässä sovussa.
Kääntelen maljakkoa joskus, koska kumpikin maalaus siinä on mielenkiintoinen.
Sitä pitää varovasti käsitellä koska on posliinia tai jotain siihen verratavaa materiaalia!
Isovanhemmat, setäni ja pienempi poika on isäni s. 1908 USA:ssa, viimeiseksi syntyi tätini v.1920 suomessa, ei siis kerinnyt tähän perhekuvaan.
Laitoin oikein isoksi nämä kuvat koska ovat sen verran teräviä jotta voi oikein tarkastella.
Tässä kuvassa on upeat alkuperäiset metalli raamit, jonka olen ominut itselleni....;D, vissiin sainkin sen tehdä...koska kukaan ei ole siitä valitusta tehnyt!
Otin kuvan tänään, ja pakko on todeta, että yli sata vuotta sitten otettu kuva on huomattavasti parempi!
Onneksi on muistoja!
Isoisääni en tavannut koskaan, mutta isoäitini opin kyllä hyvin tuntemaa, ihana rauhallinen mummoni. Paljon olisi heillä ollut kerrottavaa meille jälkipolville.
Äidin isä kuoli Amerikoissa ja äitinikin oli pikku tyttönen silloin joten muistoja ei juuri kerinnyt kertyä hänelle. Turhaan odottivat isää takaisin Suomeen koska hän kuoli kaivosturmassa, vähän ennen kun piti palata perheen luokse Suomeen. Siinäkin olisi tarinan aihetta kerrakseen jälkipolville! Mutta onnekseni sain nauttia ja elää kummankin mummoni kanssa.
Tämä tarinani syntyi Minttulin innostamana, kun hän kertoi kuvien kera, omasta rakkaasta muistostaan.
Sinimekkoinen tyttö on oma maalaukseni, kävi vain niin hyvin taustaksi joten annoin olla!
Toivon myöskin että jatkaisitte tätä sarjaa.....:)
