Kateudesta voip tulla näinkin vihreeksi,
ihan kiinostuin näin äkistään tästäkin asiasta,
loiva aasinsilta seuraavaan juttuuni.
Palaan näihin paljastuksiin, jotka tuli esille kun pikkuvaltion vanhapoika päätti virallisesti naida. Sitähän Allu on tehnyt, vaan epävirallisesti! Melkein aina käry tullut kansan tietoisuuteen ja muutaman kerran oikein palannut pohjaankin. Jotta sen poikia on Raikun poika, virallinen ruhtinaskunnan perijä. Kaukaa joutui Raikkukin lähtee kosiomatkalle, Amerikoista löyty kaunis filmitähti, tähän tarkotukseen.
Lauantain hääjuhlan selostaja sanoi asian joka jäi korvan taakse ja siihen takerruin. Monacossa on tärkeää, että voi mainita sen, jotta jollain tapaan itse liittyyy hallitsija sukuun. Esimerkiksi, kävi saamaa koulua tai kuului mahdollisesti samaan urheilu seuraan. Kenties oli autot parkissa olleet samalla kadulla, näistä on ehdottomasti toimittajille tai muillekin ohikulkijoille ilmoitettava!
Edesmennyt Grace Kelly oli syntyjään jo varakkaasta perheestä, niin hyvät naimakaupat olivat jo mahdollisia, ja muitakin apuja tuli ajan kanssa. Huomioitavaa, että oli saannut näyttelijän työssään tarpeellisen opin esiintyä, siis näytellä melko luotevasti, aina tarpeen vaatiessa.
Seitkynluvun alussa asuin ja elin Amerikassa. Pennsylvania Harrisburgh oli se paikka. Viereisen talon omistajat olivat tunnettuja. Nimenomaan Ruhtinatar Gracen vanhempien talo oli naapurimme! Kaunis iso, ei liian pramea talo, oli aika hiljainen, kyllä siellä asuttiin, joskus kait kävivät. Hyvänpäivän tuttuja emme olleet, joten sitä en pääse sanomaan. Vissiin heillä niitä asuntoja oli enenmänkin, koska olivat paljon poissa.
Että näin on taulukin vihreäks tullut, katellisuutta kaikki tyyni! Totuushan on tietysti se että minusta on vain kiva noilla väreillä maalailla. Ihan mukavaa saa aikaseksi, muutaman värin sutimisella.
Nämä korut olisin laittannut koristeeksi jos olisin kutsun saannut häihin,
en saannut!
Vaikka olin niinkin läheinen henkilö, kuin viereisessä talossa asunnut, nelkytvuotta sitten! Siis Allun isovanhempien sekä uimarin jo edesmeen anopin vanhempien entinen naapuri. Suomeksi sen kääntäisin, kummin-kaiman-miehen -siskon-rippikoulukaverin-veljen-postinjakajan-x-kihlatun tuttu, että jotenkin niin.....
Tämän keksin vasta nyt, että laitampa juhlahelytkin näytille koska korut käyvät taulun kanssa erinomaisesti samalla sivulle.
Korusetti on tuunaus juttu. Lätkähelmet oli alunperin käsirenkaana jonka ostin ale-75% myynistä, korumetallia. Lilakivet aitoja joskin vaatamattomia, joku korusetti jota en koskaan pitännyt, kaulaketjukin liian lyhyt, henkilö keneltä sen sai, samoin! Tunnesyytkään eivät estäneet hajottamasta, ja sitten tuunaamasta mieluisaksi näitä korusia! Korvikiset vain pelkät ametisti möhkäleet, niitä kasarikoruja, joita nykyään teen uusiksi lisäämällä kaikenlaista kiiltävää. Pujotuspiuhana oli taas paksumpaa silikonilankaa. Mielestäni tyylikäs setti tuli aikaseksi.
Pienen metallikukkaron olen saannut lahjaksi, josta tykkään, kaunis kapistus, sen paikka on lasivintriinissä.
ps.taas selventävä jälkikirjoitus! Minulla kun tämä työni/ammattini vei ympäri maailmaa ja asuinkin aikamoissa mestoissa. Nyt kun on aikaa, niin miksi en kirjoittaisi niistä, ne ovat osa elämääni ollut.
Varsinkin kun siskoni otti suvun tutkimisen eläketyökseen, huomasin että aikamoista kaivamista se onkin ollut ja tulee olemaan. Koska emme olleet suvussa ensimäisin jotka ottivat työkseen kierellä maailmalla. Kenties joku jälkipolvesta ihmettelee, valokuviani ja tavaroitani, kirjeitä tai jos jonkinmoisia papereitani...että, mitähän tämäkin oikein tarkoittaa!?
Pieni ja jonkinlainen velvollisuus olisi minunkin jo pikkuhiljaa pantava muistiin tekosiani. Joskus kyllä puhunkin näistä vuosista, mutta en missään nimessä tyrkytä tietoja jo eletystä, mutta jos kysytään, niin kerron ...jos olen sillä päällä!