Olen tässä välillä jättänyt joulukortit tekemättä enkä siis niitä ole lähetellyt!
Ihan viime tippaan jätin nytkin, päätin perua lupauksen koska olen täällä Suomessa nyt talven, tai ainakin tällä hetkellä.
Eihän siinä sitten muuta kuin kamat kannoin keittiön pöydälle ja rupesin saksimaan. Etukäteis suunitelmia ei ollut vaan annoin tulla mitä tupsahti mieleeni.
Huomasin että niitä olikin kiva tehdä ja tekasin kortteja ison pinon, kun matskua oli jo valmiina silmien edessä ja käsien ulottuvilla ihan riittävästi.
Homma toimi ja aika kului taaskin niin pian, että tarkistin oikein onkohan kello ihan ajallaan.....
Kuvan kortit ovat vanhoja, mutta samalla tyylillä tein nytkin. Leikkelin kuvia joulupaperista ja kaupan valmiit tähdet laiton korttipohjaan ja kontatktimuovia peitoksi koko kuviolle.
....että voisin sanoa, jotta helpomman ohjeen mukaan sitten niitä näpräsinkin....
Teen muuten lähes kaikki askarteluni sarjatyönä, kortit, korut ja taulut, jopa ompelutikin, kutominen ja virkkaus ei toini ihan niin.
Kutomisesta puheen ollen, en tykkää pitää silmukoita neljällä puikolla yhtäaikaa ja sitten sillä viidennellä kaivaa langasta niitä uusia silmukoita.
Telkkarin-kattelu-käsityötä ei ole ollut aikoihin joten yritin tehdä ranteen lämmittimiä, oli se hankalaa ja niin mahdottoman hidasta, näinkin yksinkertainen työ!!!!
Luultavasti en ihan pian yritä uutta paria tehdä......;//
Nyt vasta hokasin, että pukilla on piippu suussa, silloin ennen vanhaan sai ukkelit ja pukkelit polttaa piippua tai sitten vain pitelivät sitä suussaan. Muistan muutaman miehen jotka antoivat sen tuppakkiholkin vain olla suupielessä vaikka mitään palavaa siinä ei ollut. Jännästi rutiinilla kopauttiavat sen jämän lopun siitä irti, ja holkki suussa puhuvatkin, se oli kyllä siirretty jo silloin suun pieleen.
Jyväskylän liikenne muisti meitä taas eilen, saatiin ajella yhden euron maksulla ja jos tunnin sisällä vaihto toiseen bussiin niin sama lippu kelpasi.
Tein oikein harkitun reissun, ensin ajoin maksuttomaan flunssa rokotukseen ja koska pääsin välittömästi piikille niin sieltä nousin Laukaaseen menevään autoon samalla euron lipulla.
Menin tarkistamaan, että jo varattu joulupaketti paikka oli entisellään ja kunnossa, olihan se siellä.
Tämä kuva on toissa joulusta Peurungasta, lunta ja pakkasta oli silloin, nyt vain jännitetään miten käy tänä vuonna.
Jotenkin sitä kaipaa vanhan ajan Valkoista Joulua vaikka eihän se minun joulun viettoa haittaa, oli lunta eli ei! Koska en pysy suksien päällä muutenkaan ja ylimääräistä kompurointi lumessa yritän välttää.....;)