Kaupunki jossa on lähes kaksi miljoonaa asukasta, kertoisi monen ihmisen tarinan jos vain kuulijoita olisi! Olen muuten aika usein se kuuntelija. Syyhän on se, koska kulutan paljon noita yleisiä istuma paikkoja, minulle kun ovat niitä pakollisia huilipenkkejä. Näissähän niitä kaikenlaisia juttukamuja löytyykin.
Useimmiten kertoja ei huomaa, että en ymmärrä hänen puhettaan, koska en tohdi keskeyttää ...istun ja kuuntelen! Minuahan ei moiset pikkuasiat haittaa, koska tiedän, että tämä tuntematon, omituinen höpöttäjä kaipaa vain kuuntelijaa. Tietysti myös puhekaveria, mutta sen voi myös viestittää ilman sanoja, olla läsnä lähinmäiselle! Sellainen joka ei keskeytä, saatikka kyselisi niitä asioita joihin on vaikea vastata.
Enhän minä tätä vapaaehtois hommaa alvariinsa tee, mutta kun kohalle sattuu, olen kyllä valmiina kuuntelemaan. Joskus hetken, mutta jos yhteinen kieli löytyy niin saattaa kulua tovi jos toinenkin!
Yllä olevan kuvan silta ylittää Tonavan, otin kuvan nelosen ratikan ikkunan läpi, sateisena päivänä, matkustin kiskoja myöten Budasta Pestiin .
Keskustan reissuilla käytän usein 83 ja 9 busseja ja käväsen leipomon kaupassa, koska auto pysähtyy sen eteen. Tekevät muuten ruisleipää, mutta valitettavasti hapatus puuttuu. Usein ostan lisäksi herkullisen sämpylän jonka syön siinä penkillä, muutaman askeleen kun etenen katua etuvasenpaan. Penkit ovat puiston, koulun ja kirkon vieressä ja siitä on vissiin vielä satametriä kotiin.
Viereisellä penkillä istui Alma, eletyn elämän merkit näkyivät paremmin kuin minussa, luulisin tai ainakin toivon niin tykönäni!? Asiasta toiseen, näpsäytin kerran kokeeksi kuvan naamastani, ihmettelin miten sain hyvän ja mahdottoman tarkan kuvan. Poistin sen kyllä välittömästi, koska eihän kuvan tarvis olla niin tarkka, ainenkaan omakuvani!? Takaisin asiaan - hänellä oli katse kaukaisuuteen ja nähtävästi mietti jotakin. Kunnes nousi ja alkoi siivouksen! Vei nyyttinsä puiston reunaan ja puisteli napakasti ja huolella peittonsa, viikkasi ja pinosi siististi. Pyyhki penkin ja sitten aloitti ympäristön siivouksen. Huomio kaikki roskat ja vei ne roskikseen, omat eväät ja vesiputelit laitto asialliseen järjestykseen.
Viimeinen silaus oli tämä pieni Unicum pullo johon laitto vettä, sekä vähän rupsahtaneen valkoisen ruusun. Asetti tarkasti penkkiemme väliin, puistikon puun viereen. Vilkaisi ohimennen minua, kuin odottaisi hyväksymistä....hymyilin ja nyökkäsin.
Kaikesta näki, että hän oli joskus ottanut ja kantanut vastuuta omasta elämästään. Hoiti lauantain siivouksen rutiinilla ja päättäväisyydellä. Tarkisti vielä työnsä tuloksen, tämä puiston penkki oli tämän kodittoman sen hetkinen koti.
Päätin, että luovun toisesta sämpylästäni ja tarjosin hänelle, otti ja kiitti vuolaasti. Kysyin, voinko kuvata ruusun, nyökkäsi. Näytin otoksen hänelle, tykkäsi niin, että olisi antamassa kukan minulle. Pyysin häntä kukan kanssa samaan kuvaan. Voi sitä iloa ja yhteistä riemua, kun taas tarkastelímme tulosta! Kuva oli herkkä, kaikessa karuudesaan.
Huomioin hänen puhtaat vaateet ja hyvin leikatut hiukset. Tässä muutaman korttelin päässä on varikko jossa nämä siipirikot voivat käydä tarvittaessa huollossa ja pesulla. Vapaaehtoiset hoitavat pääasiassa tämän homman siellä paikan päällä, yhteistyössä kirkon ja kaupungin kanssa. Näinhän meilläkin täällä Suomessa toimitaan! Apua saat kun haluaa ottaa sitä vastaan.
Keräsin omat kauppakassini, ja jatkoin kotia kohden. Toivotimme hyvät päivän jatkot nk. Unkarissa tapana on. Poistuipa kaupasta, hissistä, siis mistä vain, jos silmät kohtaavat niin aina tulee sydänmellinen tervehdys, toivotuksineen!
Hyvä tapa tuolla etelässä jossa muutenkin kaikki estot, tarkoitan lähinnä kohteliasta käyttäytymistä toimii kiitettävästi. Kyllähän suomessakin osataan ja jokainen tietää nämä asiat.....vaan kun meillä menee aikaa sen toteuttamiseen. Ei oikein sovi se spontaani ylettömän kiitoksien, toivotuksien, poskipusujen käyttö jokapäiväseen elämään...ainenkaan minulla!
Laitoin 100 forintin (=0.40c) kolikon hänen hyvin viikattujen peittojen päälle lähtiessäni, voihan sitä itkun sekaista kiitosten ja siunausten tulvaa joka sain häneltä. Sillä rahalla saa ison leivän tai monta sämpylää Unkarissa...tai sitten joitain muuta!?
En avusta kerjäläisiä siellä, saatikka täällä, mutta Kassi-Alma oli sen ansainnut omalla työllään.
Tarina jo eletystä elämästä jäi vain arvailujen varaan.
Tulevaisuuskin oli harmaata, vaikkakin aurinko vielä silloin lämpöä jakoi tasapuolisesti meille kaikille.
Tämän upean kuvan sain taltioitua olkarin ikkunan läpi, taustalla Gellertin kukkulat ja patsas joka näkyy kaikkialle Budapestissa. Patsaalla olisi oma tarinsa!
