Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyhät kyykkyyn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyhät kyykkyyn. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

TOTTA VAI TARUA !?



Eilen suuntasin askeleeni entiseen KOPpiin, koska oli oikein asiaa sinne. Vuosiinhan en ole siellä käynytkään.
Tämä pankin talo on vanha ja uskoisin varsin suojeltu ja arvokas kohde. Johon ei saa mitään tosissaan tarvittavia ja näkyviä muutoksia tehdä. 
Tämän totesin heti niissä muutamissa korkeissa marmori rappusissa. Iso rautaovi, ainakin kolmisen metriä korkeutta ja painokin varmisti muutama kilo lisää mitä minusta löytyy. Luiskaa saatikka apuhantaakkia ei ollut,  jollakin keinoin sain oven auki ja päästin rollikulkijat ensin sisään, pidin kahen käsin ovea tarpeeksi levällään niin  mahtuivat rullaamaan luiskalle.

Porstuaan kun pääsin, niin seisoin keppiini nojaten kuin sen tunnettu H.Moilanen. Suu auki kattelin ympärilleni ja ihmettelin minne olin oikein tullut. Aikani seisoin ja huojuin reppuselkäisenä kunnes vihdoin ensihoitaja siviilivaateissa tuli kohden ja kohdisti terävän katseeni minuun! Ääntä ei antanut joten ihan reippaasti päätin kysyä....missähän minä oikein olen!????
Tunnetun pankinaulassa ja sinnehän minun olikin tarkoitus tullakin ja kiitin tietysti....;)

Vaikkakin näky oli kuin hoivakodin tai jonkun vastaavan  paikan odotus salissa Lähes kaikilla oli saattaja tai avustaja mukana ja me jotka pärjäillään muilla apuvälineillä, tuijotimme lähinnä  vain toisiamme.
Ensihoitaja kehotti jonoon joka oli minulle jo tarpeeksi pitkä. Silmilläni etsi vuoronumero pönttöä, niitä kun ei sitten ole enään. Aulaihminen osoitti tuolia ja pyysi odottamaan, istuin jokin aikaa ja mitään merkittävää ei tapahtunut, jono ei lyhentynyt.
No, reippaasti taas siitä epämukavsta tuolista ylös ja kysymään seuraavaa siirtoa!????
Aika pitäisi varata ja sitten se osastonhoitaja tulee hakee ja vie jonnekin. Olisin varannut, mutta eihän se niin käy, vaan pitää mennä kotiin ja soittamaan, neuvoi hän!!!!! Ensin ajattelin, jotta käännän selkäni hoitajalle ja soitan siitä, vaan kun en ollut numeroa taltioinut kapulaani, luovuin koko asiasta.

Lisää kysymyksiä kun muistin, että olenhan jo kymmeniä vuosia sitten antanut kaikki valtuudet, lokeroa myöten luottohenkilölle. Koska asuin ulkomailla, siitä oli helpotusta meille sisäpiirin porukalle.
Jospa laittaisinkin hänet nämä asiat hoitamaan, koska oli muuten tämän käyntinikin keksinyt!

Ei sitten onnistunut kun vissiin oikein osaston päähoitaja sanoi, just siihen loppuu tämän luottohenkilön oikeudet, siis ei sitten....heh...!?

Viimein päätin hoitaa asiani omalla tyylilläni, äänestin jaloillani ja poistuin kun vielä pystyin siihen omin avuin. Matkalla ulos kerkesin avustaa rappusissa ja luiskassa muutamina jotka olivat myöskin ilman henk.koht.apua, mutta ainahan näissä piireissä, rampa auttaa sokeita ihan joustavasti.
Taaskin huomasin että mulla on onneksi vielä hyvät käsivoimat taluttaa ja nostaa....

Yksi pyyntö entinen KOPpi ottakaa edes jonkinlainen vahtimestarin tyylinen yleisapulainen joka avustaisi kädestä pitäen sisään ja ulos tästä talosta.
Työlistettäviä kyllä löytyy...hei halloo!

Lähtiessä vielä yritettiin porukalla sähköpyörätuolia sisään, koska sisäeteisessä vasta oli luiska!
Kilpisenkadun ovea ei oltu avattu josta olisi päässyt sisään ja hissille!
Kävin vielä tämän asia ilmoittamassa aulan vastavalmistuneelle ylihoitajalle, ennen kuin pääsin ulos istumaan sopivan korkeudella olevaan yleiseen huilipaikkaan jossa oli onnekseni varjoista! Johtui siitä vanhasta isosta talosta.



En missään nimessä osoita sormella näitä vasta valmistuneita opistotasoisista virkailijoita vaan kyllä se johdossa ja työnohjauksessa vika.....
.....ja minussa joka menin kuun neljäntenä päivänä pankkiin jolloin kuulemma kansaneläke tulee minullekin maksuun! Ihmiset jotka ovat iät kaiket tottuneet silloin maksupäivänä hakemaan tilinsä ja rahansa sieltä kerta heitolla pois, ettei pankki vaan törsää niitä rahoja  minne sattuu!

Mitäs tässä taas opin....sen että en koskaan mene palkanmaksu päivänä pankkiin, siirsin sen ensi viikkoon. En muuten varaa aikaa sinne. Toivottavasti en joudu kakos osaa kirjoittamaan näistä mun pankkireisuistani.
Tottakait kirjoitan jos asiaan juurta löytyy seuraavastakin kerrasta...;)