Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kristallia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kristallia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

HYVÄÄ RUOKAHALUA !


Huomasin, että aika harvakseltaan olen tänne laittanut omia tekosiani ruuasta, taitaa olla ihan toinen kuva, se ensimmäinen oli mustikoista ja talkkunasta.
Tästä sen huomaa, että silloin kun teen jotakin ja jopa taltioin sen.....niin onhan se oltava jotakin ja yhteys näistä löytyykin siihen vanhaan hyvään Suomalaiseen  perus ruokaan!

Kun ja jos rupean kukkoa kokoamaan niin sen teen omalla tyylillä ja mallilla, samoin kun karjalanpiirakat!
Oli muuten sen verran aikaa mennyt viimeisen kukon tekemisestä, että mietin sitä taikinan tekoa, että laitoinko viimeksi hiivaa vai en!?
Luultavasti laitoin koska halusin tukevan leipäisemmän  taikinan joka hiivan kera siihen loppu tulokseen  pääsisin, jota mielessäni ajattelin.
Vesi, hiiva, vähän suolaa, pääasiassa ruisjauhoista sekä muutama kourallinen vehnää mukaan. Suurimman osan taikinasta kippasin jauhotetulle leivinpaperille suoraan, loput säästin päälyseksi.
Siinä sain kätevästi tehtyä oikean kokoisen pohjan ja huomioin reunat, apuna käytin kaulinta.
Nostin papereineen päivineen n.20x30cm uunivuokaan, tasapaksuisen kukon paistoaikaa saa hupenemaan aikakin reiluilla tunnilla, perinteinen kukkohan tarvis ainakin sen viitisen tuntia.Tämmösessä kilo muikkuja ja puolisen kiloa raitaläskiä,  näihin piisasi se nelisen tuntia, viimeinen kolme varttia sähköuunissa meni jälki lämmöllä ja mehevän maistuvaa siitä syntyikin. Tulikin kesken reseptin selitystä jo muutama sana lähes valmiista paistoksesta....siis takaisin asiaan jotta järjestys säilyisi!
Taikina kaulituna  ja taputeltuna uunivuoassa ja siihen ripottelin muutaman kourallisen riisiryyniä   pohjalle jotta imee sen liian kosteuden kaloista, muikut ja läski sisään ja taikina katto lopuksi päälle.
Kohtalaisen kuumaan uuniin tunniksi ja sitten löyhennetään lämpöä loppuajaksi.
Voitelin sitä muutaman kerran pelkällä vedellä, koska olin sen syömiseen varannut kirnuvoita!

Yritin sitä tekelettä jäähdyttää aikani, koska se jäähtymisen tarkoitus on tasata sitä makua.....vaan ajattelin kumminkin jonkun tovin jälkeen ottaa kulmapalan erikseen jospa vaikka nopeuttaisi sitä loppu huipentumaa sopivan haaleaksi. Minun kun teki niin mahottomasti mieli jo maistella, niin miksipä en toteuttaisi sitä !?

Nämä kukot ja toisetkin tutut pitkän kypsentämisen vaativat perinne ruuat olisi tottakai vaatineet sen kunnon puu-uunin ja yön yli kypsentämisen.
Mulla kun on vain kerrostalon sähköuuni, mutta toimii sekin erinomaisesti  näissä mun nykyisissä ruuan teko asioissa.

Ihmiset pitävät jotenkin itsestään selvyytenä, että me ammattilaiset elämme kaiken maailman herkuilla kotonakin!? 
Minulla se ei ole toiminut koskaan, olen lähes aina erottanut työn siviilin toisistaan.
Keittiömestari tekee työnsä työpaikalla ja kotona syödään mahdollisimman yksinkertaista.
Joskus kyllä tulee mieleen, että pitäisiköhän kokeilla sitä tai tota jota olen joskus tehnyt, vaan useimmiten jätän senkin tekemättä.

Tämä muikkukukko oli kyllä hyvää sitten seuraavana päivänä kun herkuteltiin sen kirnuvoin kanssa.....maku oli rauhassa herkistännyt koko leipomuksen ja seuraavaksi teen sitten kait lanttukukkoa!
Milloin, en tosiaankaan tiedä, vissiin syksyllä kun ilmat kylmenee ja uutta satoa on saatavilla.

Kattaus ei ole  suinkaan perinteinen, vaikka olisin kyllä sen  saanut omilla kamoilla hyvinkin aikaseksi.
Ei ollut kukkokaan sitä ihan perinteistä ei edes patakukkoa, vaan nykyisessä ns. lasagnea astiassa valmistettu, mutta maku oli samaa ja helppo tehdä annos paloiksi, oikeassa kukossa päältä aukasuun käytän puukkoa ja  tälle piisasi leipäveitsi.

Valmiin leipomuksen palasen kanssa  kuvassa on  ryyppypikari koska oli kalaa niin ruokaryyppy olisi kenties ollut  kohillaan ja sitten vesilasi, aterimet ovat perinteiset kalalle ja kannellinen lämpöastia muikkupiirakka palalle!?
Tämä kattaus oli vanhoilla Venäläisillä kamoilla toteutettu ja olivat pelkkää kulissia mutta joskushan mun niitäkin käytettävä.....en muuten käyttännyt niitä syömisen /juomiseen, kuvauksen jälkeen siirsin ne takaisin piirongin sisälle ja ovi kiinni.
Minä käytän  arkisin ja pyhisin kotona yksin ollessa  lähes aina pelkkää mikrokippoa ja samaa mukia maitokahvin ja veden juomiseen.

Muutaman kerran olen huvikseni kyllä kattannut ihan viimeisen päälle asialliseti, mutta nythän  tämä tapaus on onnelliseti eläkkeellä.....tästäkin huolimatta on kyllä sanottava, että tykkäsin työstäni  kuin hullu puurosta silloin aikoinaan......;)


perjantai 8. huhtikuuta 2011

KOKOSIN KORUIKSI - HEMPEIKSI HELMIKSI !

***
Kevät alkaa ja luultavasti on tiedossa vähän lämpöisempi ja aurinkoisempi viikonloppu. Nyt kylläkin uskon tähän ennustukseen. Eilen päivällä sanovat, että tyrkkää vettä, ei muuten satannut,
ja voihan olla, että paistaa, toinen vaihtoehto olisi sitten se päinvastainen...
No, hälläkös väliä, mitä sitä etu-eli takakäteen ylimääräisiä murehtimaan. Kylläpähän niitä ilmoja piisaa, joka lähtöön.
Tästäkin kaikesta huolimatta, päätin laittaa korut kiertoon, jos käyttöä löytyy! Tekijä minä, tykkään kovasti koristaa itteäni ja sen takia olen mitätöinnyt  tämän  jo kuluneen ikivanhan sanonan;
RUMAT NE ITTEENSÄ KAUNISTAA !!!
Voihan sitä olla vielläkin näyttävämpi ja sitäpaitsi koruni kyllä kalpenavat rinnallani, tai oikeestaan taitaa mennä 50/50 %, vai miten se siis oikeesti olisikaan...

Helmet ovat erikokoisia/muotoisia akrylli tapauksia, välihelmet pippuri-ja siemenhelmiä, sekä korumetalia puikulat ja rinkula. Elefantti on  minun lempparini, lähinnä yksi niistä  eläimista joista en voi olla tykkäämättä. Olen paljon lukennut tästä näyttävästä elikosta, samoin elefanteista kertovat ohjelmat seuraan tarkaan, kun hollille sattuu. Onnekseni niitä tulee aika usein tv-tä! Samoin olen ikuistannut näitä tauluihini. Niissä kun sitä  sellaista luonetta, johon meidän jokaisen pitäisi samaistua, ainakin jonkin verran. Sosiaalisuutta ja empatiaa on norsuissa, vaikka muille jakaa, ne ovat erittäin porukkahenkisiä ja huomioivat koko yhteisön. Varsinkin nämä pikkuiset saavat uskomatonta hoivaa, sekä oppia isonmiltaan. Muutenkin ovat varsin älykkäitä ja hyväoppisia Luojan luomia.
Tästä johtuen  laitoin riipukseen ja korviksiin roikkumaan nämä minun pikkukaverit. Hellästi kiinitin ja oikeasta kohdasta, että on helppo ja hyvä huilia ja keinahdella  kulkuni tahdissa. Pujotuspiuha on paksumpaa silikonilankaa ja tein solmuja helmien väliin, siintä johtuu harvempi osuus kaulakorussa.
Kaikki korutarvikkeet on helmikaupasta hankittuja.

Mustepullo on tämä kristalliesine, Venäläinen, meenasin kerran sen saada säpäleiksi kun laitoin lämpökyntilän sen sisälle. Vaikka tuli kristallin sisällä on kaunis. niin elkää edes kokeilko!

***