Ei se muuten ainenkaan RÄKSÄ ollut joka sanoi, että happamia ovat pihlajanmarjat! Koska tuntuvat viihtyvän oksilla, jopa niin kauan ja samassa asennossa että kerkisen sen maalata!? Sitä kun ei ihan hetkessä tee kankaalle! Tässäkin on varmaan 5-7 kerrosta päällekkäin öljyväriä vedelty.
Kuivatan aina muutamia päiviä ennenkuin uusi kerros tulee, että kuukausi siinä helposti pyörähtää yhdessä taulussa. Siksipä teenkin melkein aina neljää taulua yhtäaikaan. Yks-kaks kuivuu ja toista-kolmatta maalaan....säästyy aikaa ja värejä, samalla myös rahaa. Tunnetusti nuuka kun olen, että taulutkin on itte maalattava, korut ja vaateetkin omatekosia, suurinosa. Lisäisin että jopa ruokakin kuuluu tähän samaan katekoriaan. Varmaan vitsitkikn on itte väänettävä ja huumorikin otettava omasta säilöstä.
Tämmöstä siintä sitten tulee.
Kovinkaan ujo enkä hiljanen ole, siksipä rohkenen aina silloin-tällöin laittaa niitä/näitä, maailmalle nähtäviksi. Niin ja miksipä en laittaisi, koska tiedän että toisetkin mielellään niitä kattelee. Minä nautin kanssaihmisten käsien taidosta ja otan niistä oppia. Tässä elämänkoulussa on onneksi pitkät lukuvuodet ja ne käytettävä uuden oppimiseen ja vanhojen taitojen parantamiseen.
ps.ei se räksä koko ajan paikoillaan pysynyt, piti ruokistakin välillä, niinkuin tietysti minäkin, panin palasta poskeen, kettu se niitä marjoja happamiksi sano... ;)
Onpas kaunis :D sinä olet taitava. Pihlajan marjat on niin jäisen ja huurteisen näköisiä.
VastaaPoistaAivan ihastuttava, minä tykkään juuri lintu teoksista eniten.
VastaaPoistaOlet taitava, kyllä kannattaa laittaa meidän iloksemme, se vallan sopii :)
Kettu se oli...
NINA, voi olla,että aloitin urani helmienpujottelijana raaoista punaisista=oransista marjoista, kotipihan pihlajasta, mummonkin pihassa oli pihlaja..;D
VastaaPoistaSEIJASTIINA, aika monta lintuani on lentännyt maailmalle, kuvaan kyllä työt, mutta liian hätäsesti ja jokainen sen tietää mikä on sitten tulos!? ;)
Taulusi ovat kauniita,ja niita katselee mielellaan.
VastaaPoista