Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

MATKALLA....


Tällä matkalla on Maikun isosisko Pikolini, ja taas Maikun blogissa asialla. Maikku on vielä omalla  reissullaan ja tietokoneista etäällä.... tai on niitä tietokoneita mutta niihin hän ei nyt koske. 

Olen "talonvahtina", postin tsekkaajana sekä edelleen voimissaan olevan putkistorempan tarkkailijana. Remppa etenee aikatulussa, eikä se nyt ole häirinnyt. Ensiviikolla on vesien käyttökielto, joten lähden taas omaan kotiin.
 Junamatkat sujuvat nykyisin hujauksessa, jos ja kun oma läppäri on mukana. Junissa on ilmainen nettiyhteys, on pistokkeen piuhoille ja hyvää työrauhaa. Yläkuvassa, junanikkunan alla näkyy tietsikan ja kännykä kuvakkeet ja pistorasiat, ladata voi jos virta loppuu. Juna seisoo vielä Helsingin päärautatieasemalla.


Matka tuossa kuvassa on edennyt jo Tikkurilan asemalle. Aika surullinen näkymä, harmaata on ja asemalaituri vielä soran peitossa. Hyvä kun ei ole jäätä tai lunta. Jyväskylässä sitä soraa ja jäätä vielä riitti. Yksi kaunis aamu Maikun kodin edessä oli jalkakäytävä jo lakaisukoneella putsattu - kertaalleen. Sitten alkoi vesisade, eikä vieläkään ole loppunut. Hyvä niin.


Nuoret vetopasuunansoittajat antoivat soittotaitojensa näytettä Jyväskylän SOKOs tavaratalossa. Siellä esiintyi useita nuoria soittajia ja laulajia, useina päivinä. Tähän tietysti halusin pasuunansoittajat, koska meidän isä soitti samaa instrumenttia aikoinaan (pasuuna oli se mitä hän soitti Jyväskylän sinfoniaorkesterissa). 

Tänään on se päivä kun Titanic upposi tasan 100 vuotta sitten. Samaan aikaan palasivat Suomeen isovanhenpamme lapsineen, mukana pikku Edvin. Tulivat S.S. Caronialla.

5 kommenttia:

  1. Hei Pikoliini!

    Kiitos tarinasta;))

    Mukavaa viikonloppua sinulle.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo täälläkin. Turkin reissusi oli varmasti mieleenpainuva, kiva lukea kokemuksistasi.
      Onneksi se Maikku tulee pian koneensa ääreen ja tuo uusia juttuja omalta reissultaan.

      Poista
  2. Nyt tässä pitäisi olla lentsikan kuvian, kun ollaan lennelty sieltä tänne ja täältä sinne. On taas kierrätelty koteja ja siinä lennossa sotkeennuttu mokkulanvaihtoon... eiköhän se Maikku pian pääse bloggaamaan... tai sitten ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkula on hoidettu kuntoon ja sillä voi jo päästä nettiin! Myyjä kun oli unohtanut aktivoida sen tyystin, jo rupes vähän pistää vihakisikin ;/... Kauppakärrisssä ulkoilutin läppäriä pitkin kaupunkia, vaan dna poika pani sen toimivkasi, soitteli muuten aika monta puhelua ennenkuin sanoi, että parin tunnin päästä alkaa pelittää. Ei valehellut montaa minuuttia, yli kaks tuntia siihen meni.....;)

      Poista
    2. Painajaisia jo näin täällä, aattelin etten ymmärtäny jotain tärkeää - kaikki hyvin nyt.

      Poista