Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

SEITSEMÄN FAKTAA MINUSTA !


Lupasin vastata haasteeseen jonka sain vähän ennen kun lähin retkilleni.
 Neitoperho, Hyppysellinen fantasiaa blokista sen laittoi tänne. Hän kun on luontoa arvostava ihminen, niin nämä kristalli joutsenet hänen kunniaksi ja näyttävä koru setti vapun viettoon. Näitä fakta juttuloita löytyy minusta lukematon määrä ja nyt tulee sitten sen seitsemän totuutta joista en ole saattanut mainita aiemmin!
Tämä pikku pakinani on muuten juhlan aiheinen, sillä se on 200-s tämän reilun puolentoista vuoden aikana kirjoittamani juttu tänne muruihin.
Ajan kohdaksi on sopiva tämä huhtikuun loppu, tarkka päivä on vapun aatto, koska silloin on aina jotain merkittävää tapahtunut omassa elämässäni. Vaikkakin työ aikoina teinkin pitkää päivää töissä ja pidin huolta että kansalla oli hyvät vappu juhlat.


1.



Sivilisäätyni on virallisesti "naimaton", itse käytän yleensä kysyttäessä tätä  perus sanaa "vanhapiika". En siis ole koskaan mennyt virallisesti oikein vihille!
Tämä on ollut minun oma vapaaehtoinen valintani, jota en ole katunut. Luulen, että näin se jatkuukin, koska olen sen huomannut sen aika mukavaksi ja joustavaksi olotilaksi.

2.

Minulla on muuten aika monta lasta! 
Melkein kaikilla on eri isät! 
Täys-sisaruksia heissä on myös muutama. Lisäisin vielä, että yksikään niistä ei ole minun tekemä! 
Minulla on ollut suuri siunaus sekä ilo olla ja elää, vähän erilaisessa  tilanteissa, koska olen saanut lapset valmiina.
Nämä lapset ovat aina kuuluneet elämääni. Minä olen  se joka olen  tarvittaessa ollut saatavilla, vaikkakin tämä oma työni ja yksityiselämäni on vienyt naista milloin minnekin. Lasten ja heidän vanhempiensa kanssa   yhteys jatkuu, lasten kumppanit ovat kasvattaneet tätä porukkaa ja lapsen lapsiakin on jo iso liuta. Kotini  ovet ovat heille edelleenkin auki, vara-äiti ja vara-mummo löytyy yhäti kun tarvitaan. Toivon että voimia terveyttä piisaa vielä pitkään!

3.

Minut on  kastettu ev.lut.srk. ja tunnustan uskoni edelleenkin!

4.

Työn teon aloin melko nuorena. Eka kesä työni oli 12 vuotiaana, saaressa mökillä kahden pikkupojan "iso siskona", siitähän se jatkui.......

5.

Lakisääteisen kouluni kävin ja sitten jatkoin työn ohella opiskelua. Mitään ammatti unelmaa ei ollut, jouduin alalle itsestään. Jälkeenpäin kun ajattelen, niin se oli se oikea.
Työni kautta opin tuntemaan paljon erilaisia ihmisiä. Koska olen hotelli- ja ravintola-alan ammattilainen. Kotimaassa hankin elantona lähinnä hovimestarina ja ulkomailla keittiöpäälikkönä.
Kun täytin 60 vuotta.sitten, kuusi vuotta, niin päätin mennä kouluun syksyllä. Vanhempien kielto ei auttanut, vaikka sanoivat etten pääsisi vasta kun vuoden päästä! Lähdin siskoni perässä ja kun pääsimme koululle, niin Pikoliini näytti ovea ja sanoi kysy tuolta. Minä ilmoitin tulostani luokan opelle ja menin takapulpettiin istumaan. Olin kuuntelu oppilaana   syyslukukauden joka päivä, viimein ope ilmoitti että saankin kevät lukukauden olla oikea koululainen....hih...onnistuin....;D

6.

Tasan 24 vuotta sitten kun täytin 42 vuotta, niin juhlittiin mun synttäreitä. En muuten ole koskaan viettänyt ns.pyöreitten vuosien juhlia, saatikka muitakaan kihlajaisia.
Työni puolesta meillä oli sellainen privaati klubi, jonne ei päässyt vieraat kuin kutsuttuna ja siellä olikin silloin tällöin tunnettuja tyyppejä paikan päällä. Paikkahan oli Venäjällä, USA:n ulkoministeriön tiloissa. Kun  arvostettu filmitähti Robert Redford käveli luokseni ja pyysi lupaa että aloittaisimme yhdessä  tanssien sen illan!? En kieltäytynyt, koska en ollut aikaisemmin hänen kanssa tanssinutkaan, eikä tämä ollut muuten viimeinen kerta ......
Sehän taas siitäkin synttäri pippaloista!

7.


Olen absolutisti alkoholi juomien suhteen.
Vissiin johtuu siitä, että olen niin paljon nähnyt miten viina vaikuttaa ja tekee käyttäjille. Olipa se herra tai narri, samat nolot temput toistuu. Yleensä hän poistuu parhaassa iässään porukoista ikuisiksi ajoiksi. Läheltä on lähtenyt kesken kaiken työ kavereita  ja moni artisti on vetänyt viinan voimalle sen viimeisen veisuunsa....
He saivat rauhan ja levon, liiankin varhaisessa vaiheessa.
Koska omistan vahvan itsetunnon ja elämän halun, niin en ole antanut viinan viedä itseäni. Vaan teinkin sen vastaiseksi, jotta pystyisin tarkkailee ja tarvittaessa hiukan tukemaankin. Olen yrittänyt olla jo mäessä apuna, koska mäen alla työ on niin moninkertainen!
Työkseni kun läträsin alkoholi juomien kanssa niin samalla on tullut näitä karahvia ja niihin käypiä juomakippoja hankittua.
Tämä on viina karahvi ja siihen kuuluvat snapsilasit.

Korut kummassakin kuvassa on tuunaus juttuja.

HYVÄÄ  JA MUKAVATA VAPPUA, toivotan.....;)
















10 kommenttia:

  1. Palon onnea syntymäpäivänäsi!
    Mukava postaus! Kyllä sinulla on ollut tapahtumarikas ura! Muisteluistasi saisi mielenkiintoisen kirjan.

    Aurinkoista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Minttuli! Siksipä joitakin asioita kirjoittelen tänne vähän nk.muistilappuja!Paljon hauskoja ja vähemmäkin mukavia juttuloita on sattunut elämän aikana. Luulen että vielläkin kerkiää tapahtua asioita joista vois mainita.....;)

      Poista
  2. Hyvää syntymäpäivää ja samalla hauskaa vappua. Taitavat juhlimiset jäädä aika vähiin tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oltiin jo päivällä Elosella kaffeilla tutun porukan kaa, että siinähän sitä onkin ikä-ihmiselle! Ajoissa oli porukat juhlimisen aloittaneet, kun seurailin kävelykadulla ihmisvirtaa, aurinko lämmitti jo mukavasti.....;)

      Poista
  3. Oikein hyvää ja antoisaa syntymäpäivää, Maikku.<333

    Hienoja asioita kerroit omasta elämästäsi, kiitokset siitä;))

    Oikein hyvää Vappua ja vapun aattoa.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo! Kyllä ne syntymapäivät menee ja tulee ja olo se tuntuu samanlaiselta...;)

      Pieniellä porukalla juotiin kahvit kaupungilla ja sitten istuin aikani auringossa kavelykadulla, kunnes päätin köpötellä kotiin. Huomenis meen sit kattomaan ne perinteiset vappu menot ja marssit kuuntelee.
      Myös vappumieltä toivotan.... ;)

      Poista
  4. Mukavata vappua ja synttäripäivää!
    Värikästä on ollut elämäsi ja paljonkin riittäisi varmaankin kertomista polkusi varrelta.
    - Kiva postaus!
    - Että oikein Robert Redfordin kanssa pääsit tanssahtelemaan. Vautsi vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun huomiot ja tiesin, että kyllä Robert sulle tuttu on. Muuten mies ei ole kovin pitkä ja kait punertava tukkanen luonostaan, muuten mahottoman mielyttävä hän kyllä osasi olla! Siis vissiin kait hyvä näyttelee...;)
      Mukava oli tämä muisto muutenkin, aina kun näen hänet tv-ssä, moikkaan nk.vanhaa tuttua...hih...;)

      Poista
  5. Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle Maikku! Kyllä sinun uraasi ja elämääsi on mahtunut monenlaista "murua". Kivasti kerroit tarinaasi. Ja mitä tanssittajia: Robert Redfort nyt ei joka tyttöä ole pokannutkaan. No eipä tosin ole kaikki päässeet ulkomaita myöten näkemäänkään kaikkea kokemaasi. Mukava, että jaat näitä blogissasi meille toisillekin.

    Läpimiä keväisiä päiviä sinulle. Ja tavataan, kunhan kesä on, taas torikahveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina otan vastaan onnen toivotukset, tulipa ne milloin vain....sitä kun tarvitaa....joskus se Onni pysähtyy kohdalle, muuta ossaa hiipiä muina miehinä ohitekin...huomaamatta!?
      Onhan noita pokaushommis 66v. aikana tullut, vaan ei ihan kaikkia huoli revitellä! Vai haitaakse, eihän toi Roopekaan mun blogia lue, vaikka kertoisin lisääkin....;)

      Torille vilkuilen nytkin, tyrkkää vettä ja kahvilaa ei ole tänään laitettu, koko viikon kyllä oli teltta paikoillaan. Vaikka viileetä olikin, ens viikko näyttää keväisemmältä, että kyllä se siintä....;)

      Poista