Mitäs tässä totuutta kieltämään, että kyllä nämä vanhat kuvat vain herkistyttää! Eipä sillä onhan noissa uusissakin kuvissa paljon joita mielelläni kattelen ja tippa silmässä silloinkin.
Tämäkin kuva reilusti yli puoli vuosisataa vanha. Veljeni kuoli 58 vuotiaana, meillä oli kahdeksan vuoden ikäero, vain hyviä muistoja jäi niistä viidestä kymmenestä yhteisistä vuosista. Muutenkin olimme siitä erikoisia sisaruksia, että emme ole koskaan olleet riidoissa keskenämme, ei lapsena eikä aikuisina!
Tämä leikkimökki on vaalean keltainen ja ylimääräiset puitteet vihreätä ja punaista. Keittiön ikkunan aukko samanlainen puukoristeinen kuin kamarinkin ikkunan, mutta puolta pienemmät lasit. Ulko-ovikin erikoisesti laudoitettu, oikealla lukolla ja avaimella varustettu, sekä hevosen kenkä oven päällä seinässä. Aina jollain linnuilla oli pesä niissä veranan katon parruissa, niitä sitten seurailtiin ja oltiin varovaisia. Saivatkin rauhassa olla ja eleillä sinne minne olivat sen pesänsä tehneetkin!
Siivous ja ikkunoiten pesu siellä kuului alusta asti meille! Useimmiten aloitimme sen kevät siivouksella koska vapunaaton syntärini pidettiin siellä munkkien ja siman kera! Silloin siellä oli avoimet ovet ja kadun kaikki kakarat olivat tervetulleita, oikein luvan perrään.....;D
Siivouksesta sen verran. että kyllä se Pikolini joutui useimmiten yksin tekemään sen loppuun asti. Ensin se oli aina kivaa, mutta kun oikein pestiin lattiat ja kaikki paikat ripsuttiin, niin minä kyllästyin. Taisinkin lähes aina jollain tavalla siitä luistaa jonnekin! Hilppasin vaikka kukkia keräämään ja unehuin sille reissulle.....;)
Isäni ja veljeni sen meille tytöille rakensivat 1950-luvulla. Siinä oli keittiö ja kamari sekä veranta. Huonekalut, astiat ja verhotkin, siis oikea pieni koti. Kesällä nukuimekin siellä koska saimme oikeat haitarisängyt käyttöömme, pieniin tiloihin sopivat!. Moni meistä vanhemmista varmaan muistaakin ne sängyt!? Isossa talossahan ne oli aikoinaan meilläkin käytössä, koska väkeä oli yökunnissa oman porukan lisäksi, melko säänöllisesti. Sukulaiset ja muutkin tuttavan tutut yöpyivät meillä kaupunki reisuillaan. Osa serkuistakin jatkoivat kouluaan kaupungissa, tilaa kyllä aina löytyi talosta. Samoin jo työelämää harjoittavat nuoret saivat kodin. Yhdessä kasvettiin serkkujen kansa, me kaupunkilaiset menimme sitten kesä ja muinakin aikoina heille.
Eihän se talo mikään iso ollut, normaali rintamamiestalo, niin kuin siihen aikaa ne asunnot tehtiin. Ylä kertakin oli silloin vuokralla koska korteeria tarvittiin paljon sodan jälkeen.
Kaunis talvikuva, leikkimökki ja iso ulkorakennus jossa oli hirsistä tehty sauna, eteinen ja pukuhuone. Aitta ja puuliiteri ja huusikin siihen kuului.
Tällä viikolla alkoivat helteet ja hikee on kyllä puskenut! Sään ennustukset lupaavat vettä ja ukkosta tulevalle viikolla. Yöllä tulikin muutama tippa ja nyt sitä kotona odottelen jos vaikka tänään tyrkkäisi kunnolla.
Aurinkoa ja vettä ja samalla saavat toisetkin marjat ja sienet sitä osakseen Unohtamatta niitä toisiakaan pihan ja metsän antimia.
Sitten sitä aloitetaan oikein kunnolla Luojan herkuilla mässääminen....nam....;)
****
Antaa siinä on suurin elämän onni.
Jos emme osaa antaa,
emme osaa rakastaa.
****
Onneksi meillä on muistot. Niitä ei meiltä voi kukaan viedä, paits Herra Alzheimer.
VastaaPoistaKovasti olen yrittänyt olla hänen kanssa välilöissä!
VastaaPoistaOlen aika monen kanssa tehnyt töitä joiden elämän ko.herra on jo kerinyt sotkea, enemän ja vähemmän.....
Sen verran juoni olen ollut, että jokin verran olen saanut jo vihiä miten voi pitkittää ja välttää sitä ukkelia.
Vaikkakin pakoon sitä taida monikaan päästä, mutta ainakin yritän välttää sitä henk. koht.tapaamista ettei tulis sitä totaalista törmäystä tyrmäyksineen!
Valitettavasti siihen lopputulokseen emme tosissaan pysty juuri ite vaikuttaa....;/
Tamä leikkimökki muistolo oli ihana ja samalla sain taas keskustellä velivainaanin kanssa.....;)
Leikkimökki oli meille kovin tärkeä.
VastaaPoistaTaisi muuten mennä siivoukset niin, että kun porukalla alettiin siivota, siinä lomassa aloin jo valmistella ääneen koulunpidon alkamista mökissä - ja siksi pötkitte muihin maisemiin. Halusin niin kovasti leikkiä opee ja yritin pakottaa teidät oppilaiksi. Eipä tuo haitannut, kun seuraavaksi keksin, että teatteri tulee keittiön puolelle ja katsomo huoneeseen - verhotkin oli jo esirippuna ja näytelmiä kirjoitettu vihkoon. Ei taidettu harjoituksia pitemmälle päästä, kun naapurin tytöillä oli se suuri sirkus...
Muistatko sen ovikellon, se värkättiin vanhasta herätyskellosta - se toimikin.
VOIH-EI...nyt vasta sain tetää, että tommosia olit suunitellut... koulunpitoa ja sinä opena!
PoistaSe teateri olis ollut ihan hauska, jos mä olisin saanut prinsessan osan...;)
Ovikello oli loistava keksintö ja toimi hyvin, sen kyllä muistan...;D
Kyllä me aletaan jo ikääntyä, kun tykätään muistella vanhoja asioita, ei sillä mä kyllä aina olen mielelläni muistellut mennyttä aikaa. Nythän se käy hyvin tällä läppärillä.....;)
kauniita ja lämpimiä muistoja teillä siskoksilla.<33
VastaaPoistamuisteleminen on niin antoisaa ja ihanaa.<3333
Sekin meillä siskoksilla on kivaa kun voidaan tarkistaa aina toiselta, jotta muistatko sen ja sen jutun - vai olenkohan sen ihan itse keksinyt. Joskus on vilkas mielikuvitus kehitellyt lisää tapahtumia mutta usein käy niin, että toinen muistaa alun ja toinen jatkon - loppu muistuu vasta seuraavana päivänä.
PoistaKiitos Aili-mummo!
PoistaMukava on muistella ja meistä lapsuuden ystävistä aika moni muutti ulkomailla ja osa tuli takaisin vuoskymmenien jälkeen. Tapailemme ja niitä toisiakin jotka yhäti lomailevat täällä Suomessa. Onneksi nämä koneet on nykyisin kaytössä, niin yllätyksiäkin on tullut. Viime viikolla kohtasimme täällä hyvän ystäni kanssa, pariinkymmeneen vuoteen ei tiedetty toisistamme mitään.....;)
Voi kun on kaunis mökki ja kauniit muistot. Ei ihme, että vähän herkistyttää. Mutta lähdit sitten livohkaan, kun siivous alkoi kyllästyttää :) Toisaalta on se estetiikkakin tärkeää, kuten kukkien kerääminen ja maljaan asettelu.
VastaaPoistaVoi-voi, kun se siivous vielläkin kyllästyttää, edeleenkin yritän siintä luistaa. Taitava olen syitä siihen keksimään...vähän tyhmää, koska joudun sen aina ite kumminii tekemään....;)
PoistaTosi ihana leikkimökki, ja tilava! Tuollahan tosiaan on voinut kesät melkein asua, leikisti :) Minä muistan leikkineeni meidän pienessä leikkimökissä kauppaleikkejä. Mukava näitä on muistella aina välillä, kuvat apuna.
VastaaPoistaSetäni sen suunitteli ja serkuillani oli samanlainen leikkimökki. Muuten vielläkin on sen entisen kotitaloni pihalla, uudelleen maalattu samoilla väreillä kun iso talokin.
PoistaMulla ei skannaus vehkeitä, mutta onneksi siskoni niitä tekee mulle, että voi vanhoja muistella...;)
Voi Maikku kun postauksesi oli mennä minulta ohi kuin Pieksämäen pojalta rippi! En tiedä mitä läpsykkäni temppuilee, mutta lukulistalleni ei tämä ihana leikkimökkipostauksesi noussutkaan. Mutta pääasia on, että sen löysin.
VastaaPoistaIhan kateena katselen, miten hieno mökkerö ja miten läheiset välit sisaruksilla! No, kuka se sanoikaan, ettei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus! Tais olla joku guru, joka siitä kirjankin teki. Jos on onnellinen ja turvallinen lapsuus, eipä tarvitse isompana etsiä olemassaolonsa oikeutusta eikä kysellä, kuka olen ja mistä tulen. Iloitsen puolestasi vilpittömästi. Ja kyllähän se onnellisuus näkyy kaikessa toiminnassasi ja kirjoituksissasi.
Eipä sinun poistumisesti leikkimökin siivoustalkoista takaviistoon ole tainnut haitata, näin luin Pikolinin kommentista. Ja ainahan sisaruksissa on Martta ja Maria, (näkyi viime pyhän serkkutapaamisessakin). Ja molempia tarvitaan.Kuin myös ystäviä, niitä on ilo kohdata vaikka vuosien kuluttua ja sattumaltakin.
Sorry, tuli vähän pitkä kommentiksi.
Minähän olen aijemmin oikein pyytänyt ihmisiä kommentoimaan ja keskustelemaan omassa blogissani...;D
PoistaKoska niitä on aina kiva lukea. Itehän kommentoin aina pitemillä lauseilla ja omillakin asioilla. Onneksi aika moni on sen myös alkanut näkyväasti tehä!
Pikolini on tottunut erittäin hyvin näihin minun juttuihini ja sehän meitä on aina niin yhdistänyt! Ihmettelis ja huolestuis jos muuttuisin. Tämä pieni ikäero on vain hyvä ollut meille, samoin erinlaiset luonteet vain tukevat toisiamme...;D
Onhan se meidänkin suvussa etsitty niitä tietoja mistä ollaan oikein lähtöisin.Kovasti sekavaa ja epätietoisia ollaan oltu!? Pikolini ja isäni serkku alkoivat oikein sitä tutkia perusteelisesti. Pikkuhiljaa alkaa isätkin löyty isovanhempeien jälkeen, mielenkiintoisia asioita nämä ovat...:)