Sukumme vahvoja naisia, tässä on isäni täti Hanna!
Minäkään niitä hentosempia en suinkaan ole ja olen koittanut ahmia itseeni näitä perimätietoja ja geenejä, jotta kauan onnistuisin tällä valitsemalla tielläni. Isotätini eli hyvän ja työntäyteisen elämän Suomessa sekä Amerikassa ja saavutti menestystä! Valtettavasti tapaturma keskeytti tämän arvostetun naisen elämän. Lähti hakemaan vielä yhtä kangaspakkaa sisältä kun tehdas paloi ja se koituikin kohtaloksi.
Toinen täti, isän sisko 93v elää ja asuu kaunista omakotitaloaan yksin ja huolehtii nyt minusta, koska olen toipilas!? Siis puhelimen välityksellä, oikea teräsmummo jota olen aina arvostanut.
Häneltä on muutama vuosi sitten vaihdettu lonkkanivel niin meillä yhteistä asiaa piisaa.
Hänen kanssa on helppo jutella koska puhe ja järki pelaa.
Vaikka tiesin, että kipua piisaa minulla pitkään, en ihan kuvitellut sitä näinkin tuntuvaksi ja jatkuvasti. Vielä kun tiedän kipukynnykseni olevan aika korkea....vaan jopa tuntuu....;/
Sanoisin että hyvä puoli on tässä kun päätin yksin olla täällä kotona, koska silloin pystyn itseeni parhaiten kuntoutamaan ja hoitamaan. Vaikkakin perikunta ja toisetkin lähimmäiset tätä menoa vähän hirvittelee. Olisivat olleet valmiita tänne tulemaa ja tulevatkin tarvittaessa jos terve sen vaatii.
Sisällä pysyn, koska noi rappuset, kymmenen askelta eivät kyllä vielä kiehdo kokeiluihin. Suositellaakin näin alussa helpompaa rasitusta joten toiminkin sen mukaan.
En oikein osaa keskittyä kirjoittamiseen, lukemiseen saatikka tv-n katseluun, yritin mutta asiat ei tunne menevän sinne perille asti. Jossain vaiheessa alan sen normaalin osalistumisen täällä netissäkin.
On vain hyvä olla ihan yksin....toistaiseksi!
Elän muuten aika paljon kellon mukaan ja nyt yritän siirtää tunnilla yöunille menoa! Joudun 1-2 kertaa yössä lähtee lenkille keppien kanssa täällä sisällä. Jalat kun vasta ovat opetelleet pariviikkoa sitä uutta hommaa ja minä sen mukana.....:)
