Vanhoja asioita on tullut paljon muisteltua, lapsuuden tuttujen kanssa. Muutama heistä on vuoden sisällä jäänyt leskeksi, lapset asuvat toisaalla. Asuntokin vaihdettu pienempään hyvin toimivaan eläkekotiin, omaisuuttakin jaettu! Juttukaveria kaivataan ja mikäs olisi sen parempi kuin jo lapsuudesta tuttu. Kaikkea kun ei tarvi perinjuurin alusta asti selittää sille puhekumppanille!
Paulan kanssa asuimme samalla kadulla, kotimme olivat vastakaisilla puolilla, isot kauniit hyvin hoidetut pihat ja rakennukset, kiitokset vanhemmille! Hekin olivat tunteet toisensa jo nuoruudessa, äitini ja Paulan isä kun olivat lähtöisin silloisen maalaiskunnan tiluksilta. Naimisiin mentyään asuivat samalla kylillä ja miehet olivat samassa työpaikoissa. Myöhemmin Valmet Jyväskylässä työllisti nämä ahkerat perheen isät.
Paula perusti perheen naapurin pojan kanssa ja minä lensin maailmalle. Tapailimme kyllä satunaisen säänöllisesti, joten tiedettiin missä mentiin.
Hän oli se joka pukkas minut taideoppiin, tiesi harrastukseni, itse oli ja on edelleenkin taitava maalari ja piirtäjä! Vaan taukoa on pitänyt, elämän tilanteesta johtuen. Nyt sain minä olla se joka laitto ne värit takaisin käyttöön koska aika oli siihen oikea. Ilmoitti, että värilaatikot ja kesken eräiset työt löytyi ja alkoikin niitä valmistaa loppuun saakka.....
Toisenkin tuoreen lesken kanssa aloitimme yhteyden pidon. Hänen miehensä oli myöskin saman kadun kasvatti, siis lapsuuden tuttu. Raijan opin lähemmin tuntemaan vasta toistakymmentä vuotta sitten, kun hänen anoppinsa muutti tähän viereiseen taloon. Tämä mummo kuuluin niihin minun hoitomummoihin, siihen johti se läheinen lapsuuden perheyhteys. Me kun olimme kaikki kadun perheet läheisiä, vanhemmat tunsivat toisensa ja me kaikki kakarat oltiin samanikäisiä. Tämän sodan jälkeisyys sitoi meidät ikuisiksi ystäviksi!
Rakennettiin ja kasvatettiin, siemeniä ja satoa annettiin naapureille tarpeen mukaan. Samoin oli aina joku vanhemmista perään kattomassa ja tiedettiin mistä pihassa lapset olivat leikkimässä. Pojat rakentelivat majoja metsään ja me pikkulikat seurattiin kauempana sitä hommaa. Se oli sitä ihanaa lapsuusaikaa.....
Paulan kanssa sovittiin, että kun kaupungille tulee, niin kysyy olenko liikenteessä ja sitten taas paranellaan tätä maailmaa.
Raijan kanssa lähdemme tulevan viikon lopulla yhteisiin juhliin, hänen miesvainaan siskon isoille synttäreille, joissa tapaan paljon lapsuuden tuttuja, sen tiedän jo nyt.
Minulla täällä synnyseudulla on näitä tuttavia jonkin verran vielä jäljellä. Osan meistähän on jo niitä paluu muuttajia. Arvosta kovasti tätä yhteyden pitoa ja sitä huolettomuutta sekä yhteisten perinteiden jatkuvuutta joka meillä toimii edelleenkin.
Nämä vanhat kunnostetut autot kuvasin vappuna omalta partsiltani.
Autot kun kuuluivat läheisesti Paulan ja Raijan miehiin ja heidän isiensä toimen kuvaan jotka olivat niiden kanssa tekemissä. Muistelin että Paulan appi-ukolla oli sen kadun eka auto iso musta "Letukka", hän kun oli autoliikkeessä töissä, ajoi oikean autoilijan virkahattu päässä.
Raijan mies ja appi-ukko tekivät työsarkans posti-auto varikolla.
Veljeni osti eka auton meidän pihaan, komean isokaarisen BMVn, kuvia kyllä siitä otettiin paljon, vaan kun minulla ei ole sitä skannaria. Sillä en sitten pysty sitä nyt todistamaan, vaikka itse olin monessakin kuvassa sitä mainostamassa kuin paraskin autonmyyjän korvike.....;)
*****
Ystävä on se ,
kenen kanssa voi ääneen ajatella!
*****
