AMERIKKALAINEN TINATUOPPI

OLUT-TUOPPI SAI KAVERIKSEEN SOPIVAT KORVIKSET.

Seitkyt luvun alkuvuosilla, kun asuin Amerikoissa, nykyään kaikki sanovat, että Jenkeissä!? Mulla se särähtää aina korvaan, koska jenkithän eivät asustaneet koko Amerikkaa, vaan osaa sitä ja raja on tarkka heikeläisille. Se niistä jenkeistä sitten, siinä maanosassa kumminkin...!!
Siellä oli sellainen tapa, kun jossain oli kotibileet, niin puskaradio kiersi hurjaa vauhtia ja jakoi tätä tietoa. Sinne sai sitten mennä kuka vaan, kattomaan ja tsekkaamaan oliko hyvät pippalot menossa. samalla tarkistamaan onko kamuja paikanpäällä, tai saisko siellä kenties uusia tuttavuuksia.
Mestat olivat vaihtelevia. Ne jollain farmille pidetyt oli kivempiä, koska niissä grillattiin aina ulkona. Oli siis hyvää syötävää ja olutta otettiin tynnöreistä. Tilaa oli enenmän  kartanoilla, ja se lisäsi viihtyvyyttä.
Samana iltana saatettiin kiertää useampikin paikka, koska liikuttiin autoilla tai harrikoilla. Kännin hakusia emme silloinkaan olleet, kun  oli tarkoitus jatkaa seuraavaan ja taas seuraavaan mestaan.
Tämän tuopin sain siskoltani, koska oma juoma-astia piti olla aina mukana, se kulki sitten alvariinsa matkassa. En muuten hukannut sitä koskaan, sillä tämä oli mun ainut kipponi koko siellä oloajan. Tästähän, vähänkin sellainen lukija osaa laskea, että 1+1=2, totta, siis jo sillonkin kaljoitteluni pysyi aisoissaan, koska ei tarvinnut uutta ostaa tilalle, en saannut sitä rikki saatikka   koskaan unohtanut sitä väärään paikkaan. 
Ei tämä tuoppi tinaa ole jotain kevyt metallia, vissiin sit alumiinin sekoitusta. Siinä on lasi pohja ja ripa on muovinen. Hyvin on säilynnyt nämä nelkyt vuotta, muuten, pakko mainittava en kovinkaan monissa pileissä siellä käynnyt. Kumminkin sen verran, että sanomaan pääsen!
Niin ja se viellä kuului siihen, että paikan pitäjille jätettin aina muutama taala, kiitoksesi tarjoilusta!

Korviksien tarina, ostin tietysti alesta  ja ne olivat pitkät ja painavat. Vetopeliä roikkui ketjuissa kaheksan kappaletta, melko isojakin olivat. Joten siististi hajotin ja tekasin käytännöllisemät niistä, ja toiseen pariin laitoin lisäksi pienen hopeisen helmen.  Farkkuhenkisen sain kun lisäsin harmaan lasipuikula helmen ja pienet sinipippurit, mattaharmaaseen vetskarin vetimen lisäosaan, siihen korupiikkiin
Jos jossain olisi ensikesänä grillipileet kartanolla, niin tulen tuoppini kanssa sinne. Tottakait farkkutamineissa ja näissä korviksissa, mutta luultavasti en harrikalla...

Sitä muuten edelleenkin ihmettelen, miksi Amerikkalaiset sanoo aina kaikkia vähän hienomalla nimillä!? Lasi on kristallia, muovi on nahkaa, keltanen on kultaa, kiiltävä on hopeeta  värilasi on jalokivee, nailonkarva on turkista, kaikki metalliset ruokailuvälineet on hopeaa  jne. jatkuu loputtomiin. He sanovat sen tosissaan, mutta multa se tulee aina silmäniskulla. Vähän ne tosikot täällä kylläkin mielellään korjaa sen minunkin kielenkäytössä, ei haittaa, ihan kivaa vaan......