Vanhoja kuvia selatessa tulee sitä jo elettyä elämää eteeni. Harvoin musta saa salaa otettua kuvaa ja tämäkin sain itselleni jälkipostissa.
Ihmeen kauan mietin ja olin omissa ajatuksissani ja sai kuin saikin sen hetken taltioitua.
Koska tämä asia on vanha ja sovussa lopuunkäsitelty, niin voin sen huoletta tänne laittaa.....
Seit'kyt luvun alku ja mä olen 25v. Lontoossa ja vajaa kuukausi sitten New Yorkista sinne lentänyt jossa asuin(Pa.)noin vuoden verran. Lähdössä olen Kööpenhaminaan koneen vaihtoon ja Suomeen sieltä sitten!
Näitä minun omia lopullisia päätöksiäni mietin Tom Jonesin kuvan kanssa ja mielessäni soi Delihah! Nyt tässä kuuntelin sen biisin alkuperäisellä kielellä ja perään panin T.Kansan ja tajusin sitten sanat!
Pilvilinnat eivät särkyneet koska tapanani ei ole elämääni rakentaa niin heppoisille perustuksille.
Muuten vai loppui kuuden vuoden tarina joka olisi voinut onnistuakin koska mies kuului niihin kenen kanssa olisi ollut hyvä tulevaisuus. Mutta siihen olisi päätynyt oman tieni kulku joka oli vielä kesken.
Elämää oli edessä ja hyviä ihmisuhteita mahtui seuraaviinkin neljäänkymmeneen vuoteen. En vain ole sellainen joka tarvis toisen henkilön jakamaan omaa elämääni....liki ja jatkuvasti vierellä kulkemaan. Tästäkin huolimatta arvostan edelleenkin perusperheitä koska ilman teitä olisi jo jatkuvuus sekä perinteet menneet minne sattuu, kaikki olemme tarpeelisia, minäkin omine juttuineni!
Tämä on itse ottamani kuvan, vähän kuin vastauksesi edelliseen otokseen. Paikka on lähellä sitä kuuluisaa Huokausten siltaa Venetsiassa. Se on lyhyt ja suora katettu silta kanaalin yli toiseen taloon jossa sitten se lopullinen tuomio pantiin käytäntöön! Tämä tukevampi kaarisilta toimikin oikein raskaisiin huokauksiin, onhan ne tuomiot jo lusittu, puolin ja toisin!
Tällä samalla reissulla kävimme x-anoppiakin tervehtimässä ja muutakin sukua. Vähän kyllä mua jännitti ne tapaamiset, koska olin se pääosan esittäjä, jolle suunniteltu rooli ei oikein sopinutkaan.
Kaikki meni ok. jäimme jopa sinne muutamiksi päiviksi, mutta paria ei meistä tullut....eikä muuten asiasta puhuttu enään koskaan !!!!!
Mama kyllä kysyi silloin kun istuttiin kahelleen ulkona, että mikäs meille oikein tuli kun emme vihille sitten astuneetkaan. Sanoin vain että oltiin liian nuoria kun alle kakskymppisinä alettiin porukoida.
Kumpikin meistä tarvi elämään enemmän kokemusta, että näinhän se vain totuus olikin!
Minä olin siellä lomilla ja asuin silloin Suomessa ja hänkin oli muuttanut takaisin kotimaahansa.
Onneksi nämä nuoruuden muistot ovat hyviä ja oikeastaan aika romattisiakin.
Eipä näissä ja senkin jälkeen eletyissä vuosissa ole sitä säpinää puuttunut. Mukava helppo muistella, yksin ja yhdessä. Voin todeta, että osasin jo silloin valita sen oikean tien mikä kävi mulle. Rannalle jääneet ovat ihan varmasti tajunneet vuosien myötä, että näinhän se olikin parempi.
Sen voin tunnustaa, että mun kanssa on helppo ja mukava seurustella.....mutta jatkuva yhdessä eläminen ei sovi minun lukujärjestykseen. Tarviin tilaa elää omaa elämääni.......;)
Nämä vuodet nuoruudessa oli sellaista aikaa jota on ollut mukavaa muistella näin jälkeenkin päin.!
Juhannus Suomessa -70 luvun alussa, meillä kotipihassa.
Sukulaiset, ystävät ja ne valitut kylänmiehet, pelko pois, sillä tämä oli eka ja vika kerta kun esittelen omaa jo elettyä parisuhdetta.......mutta hän kun oli se eka kenen kanssa jopa ajattelin naimisiin mennä....siis vain ajattelin!!!
Tokkopa se haittaa, omiapahan kirjoitin ja ihan hyvillä mielellä. En ole niitä jotka halajaa menneisyyttä, vaan elän aina tätä päivää.
Totean vain, että aina se aika joka on menossa, on sitä parasta aikaa, nytkin huomaan sen miten alkaa toi kulkukin tasaantua.....joka tarkoittaa, että uudet nivelet toimivat paremmin kuin vuosia sitten.
ps. olisikohan toisia rohkeita jotka tohtisivat tänne kirjoittaa siitä ensilemmestä....jään odottamaan ja vartoon keskikesän tulevaa juhlaa Juhannusta.....:))
