Näitä tulee joskus ja silloin viihdyn kotosalla, hiippailen hissukseen, rappusia en pysty käyttämään! Nivelrikko polvissa on semmoinen kaveri, että on aina mukana, niin kauan kun viimeinen kyllästyt siihen ja luovutat. Tarkoittaa sitä, että vaihdat sen uuteen, tekoniveleen. Vähän nk.ennenvanahaan kun niitä poikaystäviäkin oli olemassa ja jos rupes kyllästyttää tai suoraan sanoen tympimääkin jotkut kanssakulkijat, sen pystyy korjaamaan. Aina ne kelpasivat toisille, eiku kiertoon vaan, vähän käytetyt ja melko hyvin pidetyt, mutta silloin toki tarpeellisetkin leikkikalut ne siirettiin eteenpäin kanssasisarille, hetkistä iloa tuottamaan. Tulipas taas kovaa tekstiä "perusvanhaltapiialta" jonka ei pitäs tietää näistä asioista mitään. Enpä kokemuksestani kirjoitakkaan, isot tytöt ovat keskenään kuiskaileet ja olen salaa kuunellut, siintä taas nämäkin jutut tulla tupsaht näkyville.
Polven nivelinen kivuista oli siis kysymys, se hiljentää sitä ylenmääräistä rappusten kulutusta. Onneksi ei kovin usein, koska olen oppinnut varomaan ja muistan huilia tarvittaessa. Paikkoilleen joskus pysäyttää, niinkuin nytkin, ainakin muutamaksi päiväksi. Ei suuremmin haittaa kun kotonakin on tekemistä. Läppäri on edessä sen kanssa hujahtaa aika joutusasti. Vara ruokavarastoa on aina komerossa ja pakkasessa, osaan varautua näihin kaupassa käynti taukoihin, senkin jo kekemuksesta oppineena. Joten siinäkään ei tule suurempia yllätyksiä.
Lääkärini kanssa olemme puhuneet korjausleikkauksesta. Yhteisymmärrys meillä on siintä, että jos vaiva ja kipu haittaa päivittäistä elämää huomattavasti, niin leikkausjonoon ja nivelien vaihtoon. Minulla on onni ollut omalääkärini kanssa, loistava nainen, tunnemme jo vuosien ajan. Ei tarvi selitellä, mielistellä taikka valehdella koska luottamus on puolin ja toisin, olen tästä kiitollinen.
Pientä ja vaatimatonta on nämä minun sairaudet, joista yritän kohtuudella toitottaa. Eikä ne muuten parane sillä, että alati rasittasi ympäristöä jatkuvalla turhanpäväisillä luulotautisen höpinöillä. Ratkomme porukoissa kylläkin melko usein iän tuomia vaivoja ja kolotuksiamme, mutta tyyli ratkaisee. Tämänkin asian voi aloittaa ja esittää monellla tapaa, ja omista sairauksista puhuminen auttaisi kenties myös kuulijain ongelmiin. Toteaisi ja hyväksyisi, että ai näistähän voisikin avoimesti kertoa, kas kun se olisi helpotus meille kaikille. Olen avoimuuden kannalla,koska olen nähnyt mitä siintä seuraa kun kantaa yksin tykönään niitä asioita jotka helpottuisi puolella jos sen jakaisi toisen kanssa!
Joku sen ymmärtää ja toiset eivät edes halua kokeilla, että toimisko se käytännössä myöskin heille!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti