Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 20. tammikuuta 2012

KYLLÄ KANSA TIETÄÄ !


Tänään on perjantai, huomenis teen toisia hommia, mutta sitten sen  jälkeen on se päivä jolloin laitettaan parasta päälle! Ehdotomasti  siihenkin pitäisi paneutua ajoissa, ettei menisi funtsimiseen ja peilailuun, kokonaista pyhäpäivää joka jo aikojen alussa luotiin lepopäiväksi meille.

Uskon, että melko varmasti tulee se suuri viite siintä, kuka on päälikkö tässä maassa seuraavat vuodet. Tittelin saa hän jonka kansa valitsee. Tätä lainattua ja vähän kulunuttakin, mutta käytettyä sanontaa, en maltanut olla panematta tähän otsikoksi. Sillä itsekin sitä survon vähän paikaan jos  toiseenkiin. Varmasti tuleva presidentimme on miespuolinen ja sehän käy meille naisille. Tiedämmehän temput ja tavat, kuka sitä päätä sitten kääntää aina tarvittaessa. Yllätyin kyllä positiivisesti näiden kahden naisen  napakasta sanankäytöstä, ei huono!
Mahdollisesti tulee toinen kieros tähän viivan vetämiseen, no sekin sitten tehdään, jotta lakisääteisesti  hoidetaan homma kunnialla loppuun asti.

Olen nöyrä palvelija ja kunnioitan kansan päätöstä, tulkoonsa vaikka ukko mustilainen. Käytän muuten edelleenkin tätä tätä sanaa, koska olen siihen tottunut ja miksi sen vaihtaisin!? Uskoisin, että jos nyt äkistään puhuisin romaaneista, tummat ystäväni tarkistaisivat toiseenkin kertaan mitä oikein tarkoitan. Olen muuten aikoinani kysynyt tästä asiasta kun romaani sana tuli yleiseen käyttöön, että voinko käyttää  mustalainen sanaa!? Heille se oli ok, koska sanan painostus ja käyttötarkoitushan sen näyttää. Itse olen valkolainen!
Koska  olen aina kuulunut vähemistöön niin minua ei haittaa missään nimessä oikeiten ja selvien sanojen käyttö! 
En ole koskaan lokeroinut ihmisiä rodun, vakaumuksen tms.mukaan. Tämän voi todistaa kaikki ne jotka minut tuntevat.
Se silta on tämä, tähän kuvan pitsiliinaan, joka olen saannut ystävältä, taitava ompelija. Koulunsa käynyt Suomen mustalaisnaisten kansanpukujen tekijänä on hän alansa taitava mestari! Pitsiryijystä jäi hyviä paloja, joten lopuista sitten syntyi liinoja.

Vaalipäivän korusetiksi olen valinut nämä tekoseni. Minusta on kaikki kultaa(hopeaa) mikä kiiltää ja useinmiten koruni kivetkin ovat sitten timanteja!!! Vaan nyt väri on vihreä korukivissä ja se on sitten smaragdi, oikeesti olisi niitä arvokkaimpia kiviä aitoina kun ostaisi. Sieltä ulkomailta ostetut materiaalit ja nekin on sinnekin jostain muualta tuotu, ovat niitä minun  käyttökamaa. Aasiasta tulee nämä edulisemmat askarteluun  sopivat vehkeet ja miitähän tietysti ostan sekä käytän.

Helmet ja korviset ovat kaunis kokonaisuus ja ne huomataan, sen olen todennut kun olen antanut luvan itselleni niihin somistautua.....

ps. pientä jännitystä viikonloppuun, piristävä ensiviikokin tiedossa....;)

8 kommenttia:

  1. Senpä sitten näemme, kuka pääsee tähän halutuun presidentin virkaan.;DD

    Minusta Sari Essaya on mahdottoman fiksu ja tietävä ihminen, vaikka häntä tuskin valitaankaan tähän tehtävään...

    Jännittävää ja hyvää viikonloppua sinulle, Maikku.<3

    VastaaPoista
  2. Korusetistä päätellen kevättä kohti taitaa olla äänestäjän mieli :)Kyllä kelpaa!
    Onhan tämä mielenkiintoista, välillä tilanne vaikutti niin selvältä mutta gallupit näyytävät nyt pienoisia muutoksia.

    VastaaPoista
  3. AILI-MUMMO, kiitos, kyllä sitä pientä jännitystä on ilmassa!
    Vai sanoisinko suurta mielenkiitoa. Tarkoitus kyllä on olla TV-n äärellä sitten kokoilta....;)

    VIKKI, kevättä rinnoissa pikkuhiljaa, kaamoskin jo ohitettu, kelpaa kyllä kiitos!!!
    Eiköhän ne aikamiespojat sen kisan ratkase, ja paras voittaa. Gallupit heittelee päivittäin, mutta se pysyy joka on ollut alusta saakka kultamitalin tuntumassa ja ottaa voiton....;)

    VastaaPoista
  4. Vaalipaikalla on ollut sykähdyttävää nähdä, miten ikääntyneemmät ihmiset pukeutuvat liki parhaimpiinsa tullessaan äänestämään. Heille tapahtuma ei ole ollut yhdentekevä vaan juhlallinen toimitus. Mutta esimerkkejä toisenlaisestakin on koettu. Olosuhteiden pakosta olen vuosikaudet äänestänyt ennakkoon, mutta muistan itsekin jännittäneeni äänestystapahtumaa varsinaisella vaalipaikalla.
    Nykyisin ei jännitä muu kuin se, täsmääkö uurnassa liput listan rukseihin! Onneksi ei ole enää minun vastuullani kun olen vain varamies (tai nainen kuitenkin!).

    Minusta tuo ylenmääräinen rasististen (?) ilmaisujen rangaistavaksi lataaminen on vähän hullua. Neekerinsuukot, nuo mainiot Brunbergin suklaiset mykkyrät, ovat nykyään vain Brunbergin suukkoja (hah!) ja Laku-Pekka lakritsipötkötkin hävinneet. Eikä mustalainen saa olla mustalainen vaan tumma tai kaalee (?). Haalee tai vaalee kyllä saa olla. Miten sitten laulat sitä "Mustalaiseks olen syntynyt, koti Donna kuljeskelen nyt..." no ei ihan se noin mennyt mut menköön Donnat ja primakset ja primadonnat samantien.
    Sorry, väsy painaa. Nyt lopetan ja lähen vatupassiin. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun hokasit sen "vastaa" jutun, koksaan sitä heti tähän! Paree näin ni ei tarvi hyppiä ees sun taas, et mitähän siellä lukikaa..
      ..kaikkia ne keksii, tää on vissiin parannuksia....;

      Poista
  5. "anja", niin ne äänet on vissiiki tarkkaan laskettava..hih..! Ennakkoon se minäkin yleensä äänestän, kun ei ole tietoo missä sitä varsinaisena pvänä on ja missä kunnossa. Nyt muuten sattuu olkapäähän ja juilii koko käpälää. Ergonoomisti ollu väärä asento muutaman päivän ajan!? Rupesin korutarpeita järjestää ja sit kävikin niin että aloinkin niitä koruja tekee pöydällä joka on muutaman sentin korkeemalla ku mun norm.keittiön pöytä.
    Eihan siitä muuta tarvi jo tarpeeks kulunut täysi-ikänen äänestäjä.....;/

    VastaaPoista
  6. Ennakkoäänen annoin jo täällä Budapestissa, taitaa tulla toinenkin suulähetystön reissu. Mikäs siinä, siellä on kiva käydä kun samalla saa kahvit ja tapaa vanhoja sekä uusia tuttuja.

    On rumaa nimitellä ketään ilkeesti, kuuluivat he sitten mihin tahansa enemmistöön tai vähemmistöön. Vai onko tuo "nimitellä" sana aina negatiivisesti viritetty? Ei ole haitannut tytöttelyt eikä mummottelut, enkä ulkomailla huomaa vaikka mitenkä nimittelisivät, pitäis ensin ymmärtää kieli ja tavat. No, se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin,osasin kun ymmärsin lukea toisten hokaamisia, hyvä "anja"!
      Siis voi heti perään vastata toisen kommentiin kun klikkaa "vastaa". Mulla kun on ollut tapana seilailla ylös ja alas, niin näköjään kaikilla toisillakin. Sit ku rupee kirjoittaa niin ei taaskaan muista, että mitäs siellä lukikaan, ei muuta ku ylöspäin taas....;)

      Minä en oikein vapaaehtoisesti sinne lähetystöön mene, kun se mäki menen/tullen on liian pitkä ja jyrkkä. Kerran menin pirsillä kun oli joku tärkeempi juttu siellä ja se kuski sano olevansa Mika Häkkinen. Sen jälkeen päätin etten ajele sinne mittariautolla enään koskaan, pelkäsin.....;/

      Poista