MAIJA MIRJAMIN STORY !

Kuluuko kärsivällisyys käytössä 

vaiko

paraneeko pirhana pikemmin....

Itteeni ihmettelin ihmisenä,

kärsin, kestin koko kuukauden.

Nukuin niukasti, kankeesti kävivät koipeni.

Ihmettelin iloista ilmettäni, nauravaa naamaani?

Murheko murentaisi, punaiset poskeni.

vetiseksikö vääntäisin silmäni siniset.

Pilalleko panisin Luojan lahjat,

näyttäisikö naamaani,

vinoksi väätyneet, suupielet somat.

Irvistävän ilmeeni, kivistävän katseeni....

Otan osakseni, sympatiat suuret.

Herkkää hipiääni hivelee huomio,

myötätunto makea.

Armon ansaitsin, minulta muille,

toisiltakin takasi toimivaksi!

Pienesti pyysin, kaunista kunnioitusta

yksinäisyyttä ylistin, parhaaksi pilleriksi.

Ohjetta omatoimisuutta, kokeilin käytin.

Toimivaksi totesin...tottavie!

Päätin panna pikkuhiljaa, päivät paremmaksi.

Onnistuin omissa ohjeissani.

Kipu kalvaa, askeleet arkoja.

Vakaus varmuus, päivä päivältä paranee.

Kyynärkepin keksijöille kiitokset kajautan!

Korotus käymälän käytössä,

helpotti heti hätääni!

Pihdit panin pussiin,

 kokeilen kumartua, käsiäni käytin.

Sujautin sukat, ilman ihmeellistä,vinhaa vehjettä

jonka

varsin vaikeaksi, hitaan hankalaksi huomasin!

Apuvälineet antoivat, kehottivat käyttämään....;)

OOO

Kuva on otettu Budapestin kotikirkossa vuosi sitten pääsiäisenä.

OOO

Perinteisesti sanotaan, HAUSKAA VAPPUA ja kevään juhlaa toivotan!

Vaan sitä ennen on vapunaatto jota olen viettänyt jo 67 vuotta ja lisäksi on Mirjamin nimipäivä,

lämmintä kevättä toivon!

MUUTTOLINNUT PALAAVAT PIKKUHILJAA....

Sanovat uutissa että kurjetkin tekevät paluuta! Milloin lie olen viimeksi kurkiauran nähnyt!?

 Tämä oma paluuni vissiinkin alkaa pikkuhiljaa, koska onnistun tekemään jo muitakin temppuloita, enkä vain omia päälihousujani kintuihin pudottaa.

Otin komerosta esille sellaiset kengät mitkä tiesin hyviksi! Mulla oikeastaan onkin vain hyviä ja järkeviä kävelykenkiä. Vuosien myötä olen oppinut siihen, että Eccot ja Sievin kengät kyllä vie eteenpäin, vaikkakin nämä viimevuodet ovat vaatineet niiltäkin aika paljon.

Punaiset nauhalliset Sievin jalkineet jalassa astelin lähikauppaan, harkittu teko joka oli vain toteuttamista vaille. 

Lähdin reppu selässä ostamaan isoja pehmoisia vesirinkuloita. Se oli minun mielitekoni jota olin odottanut jo useimman viikon, rinkeli päiväkahvin kanssa. Se olikin just sitä jota kantsi kuukauden odottaakin...maistui!

Ostin samalla punaista maitoa, koska marjapuurojen kanssa haluan niin tehdä, ei se niin ehdoton ole....mutta kun olen toipilas, niin sekin on toteutettava!

 Edistää parantumista....;)

Hellaa en  ole käyttänyt koko aikana koska kepit joutuu olemaan apuna ja siten ei oikein kuumia kattiloita tai pannuja nostella.

Mikrouuni on erittäin hyvä vehje, kun tein etukäteen annosruokia pakkaseen. Sitten sellainen peli kuin riisinkeitin toimii erinomaisesti. Olen sille opettanut monta mainiota toimintaa näiden 15 vuoden aikoina. Ei tarvi tarkkailla palamista tai sekoittamista, saatikka itseensä vahingoittamista, ja saan terveellistä maittavaa ruokaa! Tämän riisinkeittimen toi paluumuuttaja Leena kuormansa mukana, se on toiminut loistavasti nämä kuluneet vuodet mun taloudessani....:)

Seuraavaksi lataan siihen riisiä, vettä ja omenasosetta, puuro  valmistuu reilussa puolessa tunnissa. Sitä sitten nautin muutaman päivän ajan sen punaisen maidon kanssa.

Ihmiset ovat itselleen uskotelleet, että me ammattilaiset vain teemme ja herkuttelemme  siviilissäkin.

Minä joka kolmekymmenta vuotta tein työtäni herkkupatojen ääressä, olen erittäin vaatimaton koti oloissa! En käy ravintoloissa annosruokia syömässä, normaali perus lounasruoka kyllä maistuu  muutaman kerran kuukaudessa, näinhän se vain on!

Vieläkään ei oikein luista toi blogien luku ja vastaamiset ovat hakusessa, mutta uskon sen tavan tottumuksen olevan jo tuossa nurkan takana. Otan se kyllä haltuuni lähiaikoina.

Samoin lukeminen eikä tv-n seuraaminen tunnu vieläkään olevan sitä mitä haluaisin tehdä, tuntuu kun noi koipeliinit ovat yhäkin jonkinlainen haitta!?

Tämäkin kirjoittamisen olen keskeyttänyt useimman kerran.....mutta aistit ja halut kyllä tulee takaisin....ostinhan niitä rinkeleitäkin....;)

ps.noi kurjetkin pitkine koipineen laitoin ihan siksi koska Aasiassa nämä linnut tuottavat sitä onnea niin mikseipä täälläkin!? Siis jonkilaisia hyvän ilman lintuja ovat, tosi näyttäviä kaikkine tempuineen ja ulkonäkökin varsin kunnioitusta herättävä kyllä on.....

KÄRSI, KÄRSI KIRKAAMMAN KRUUNUN SAAT.......

Jatkan nyt vielä tätä vinkumista, aihetta kun tuntuu löytyvän!

Pari uutta asiaa kun rupesi askaruttamaan, kun sitä aikaa tuntuu olevan, en vieläkään osaa keskittyä olennaiseen....mitä se nyt lienenkään sitten olisi!?

Olen antanut itseni selvästi ymmärtää, että jos jollain olisi hetki aikaa ja kattosi mun perään kun yrittäisin noita rappusia kiivetä ylöspäin...siis onnistunko siinä eli en!?????

Minua ei tarvitsisi koskea saatikka tukea vaan kauempaa seurasi sen muutaman minsan verran. Ite kyllä huomaan jos ei onnistu niin en jatka yrittämistä. Tämä tarkoittaa vain pientä varmuutta toipilaalle.....
Pyyntö ja anomus oli vissiin liian vaatimaton joten en tosiaankaan saanut siihen minkaalaista vastakaikua. Eivät ole tottuneet jotta minä tarvitsisin jonkilaista apua joten sitä ei sitten noteerattu. Muutenkin ihmisen fyysinen vika ja siihen liittyvä avuttomuus  kyllä karkottaa ihmisiä! Kauppa ja roskis apu kyllä toimii hyvin josta kiitos....;)

Annoin ymmärtää, että pieni apu olisi tarpeen juuri tällä hetkellä, mutta vastapuoli ei ymmärtänyt sitä antaa! 

Asia kyllä sitten hoituikin samana päivänä, kun  istahdin ja mietin, laitoin hyvät kumipohjaset tennarit  jalkaani, avaimet ja puhelimen kaulaa ja poistuin asunnostani, yksi kyynärkeppi tukenani. Koska toista kättä tarvis kaiteessa!
Kävelin kymmenen askelmaa hitaalla vaihtoaskelilla keppiä ja kaidetta apuna käyttäen. Onnistuin ja tilasin hissin ja ajoin kerrosta alemmaksi, josta toiset kymmenen samanlaista takaisin oman kodin oven taa ja sitten sisälle!
Olin siis itse selvittänyt sen mihin luulin tarvitsevani jonkilaista myötätukea toisilta, olikin tarpeetonta! Vanha systeemi toimii yhä...hoitakoon jokainen omat asiansa ja ongelmansa!!!!
Tämän viikon olen sitten käynyt joka ap.rappulenkillä ja kunto senkun vain kohenee!

Eikä tässä vielä kaikki, toinenkin pettymys ja jonkinlainen yllätys tuli torstain aamuna kun laitoin itseeni treeni kuntoon.
Kaikki tarkastin kahteen kertaan kun olisin ollut joku mäkihyppääjä  puomilla lähtövalmiina.
Nousin sängynlaidalta ylös tolpilleni ja vielä korjasin päälihousuja ja puseroa ja laitoin hihat ylös ja pikku laukun selän taakse! Otin kepin, seisoi hetken suorassa ja käskytin itteni liikkeelle....
Pakko tämä on kertoa loppuun asti vaikka ..... kun aloitin ottamaan eka-askelta niin housut putosi kinttuihin! Ei mihinkään puolitankoon joka tarkoittaa suruliputusta, vaan nilkkoihin asti lupashtivat. Siinähän sitä seisoin ja ihmettelin, luoteenheikkoitta se ollut, jotta automaatti olisi toiminut....muuten vaan housut kasassa nilkoissa.
Siinä ne hyvin palvelleet ruskeat plyysipökät sitten olivat, onneksi olin vielä kotona, ettei rappusissa näin nolosti olisi käynyt!
En ole vielä varma, heitänkö housut ja koko vanhan virttyneen oloasun tunkiolle, kuminauhaa ei  voi kiristää, jos vaikka vekit ompelisi vyötäisille, kun ovat niin hyvän oloset päällä.......

Naurattihan se tottavie, no vaihdoinkin verkkareitten väriä, nyt on harmaata plyysiä päällä ja vähän parempi asu muutenkin. Jalat ovat aika kosketusarat joten vanhanaikainen pehmonen velouri se on oltava.
Lepokipu jatkuu, en ole tottunut siihen, mutta nämä saavutkset kohentaa kyllä oloa!

Kuva on otettu joskus  viime vuosituhannella, reilusti alle kaksikymppisenä siinä olen.

SIELTÄ SUN TÄÄLTÄ !

En muuten tunne kuka hän on, vissiin joku merkittävä henkilö, kun oli käädyt ja kaikki! Olin Kansannousun vuosipäivän juhlissa Budapestissa, niinkuin olen ollut ollut jo monta kertaa, siinä ihan meidän kulmilla.  Luulisin että kuului meihin vähemmistö edustajiin, päällikkö tasoa uskoisin!

Tämän tiedän, on meidän pormestari, silmän ilo ja pidetty sekä arvostettu nuori fiksu mies!

Silloin oli rahalliset juhlat, ei edes illalla lennellyt molotovin coctaileita!

Viime huhtikuussa  oli viimeksi Unkarissa. Päätin olla Suomessa sen ajan, että tämä polvi hommelli hoituu, vuosi vierähti ja alun jo toistakin!

 Kuvittelen pääseväni sinne syksyllä....kait.....!??

Vaikkakin suunittelin vappumarsille menoa täällä Jyväskylässä. Voi olla, että sekin siirtyy seuraavaan vappuun.....;/pi

Ystäväni joka käy kovia hoitokuureja oman tautinsa kanssa suunittelimme jo vapun viettoa kaupungilla. Olemme kylläkin varsin myönteisiä, että jos vaikka onnistuisikin, mutta parissa viikossa pitäisi  vähän enemmän sen kunnon nousta!

Yksi koko vuorokausi tuntui melko mukavalta, mutta männä yö olikin sitten taaskin sitä tuskien taivalta. Ei muuta kuin väkisin sängystä ylös ja köpöttelemään jotta tolkku tulisi kinttuloihin.

Peiliin kun katon, niin tuntuu siltä, että väärä mymmeli ilkkuu sieltä takasin! Yritin kyllä hymyillä, vastasihan se ...tukka pystyssä ja silmät sirillä. Vähän tärkeimpiä hommeleita kun teen, niin silloin pidän pokat silmillä. Totesin ettei nyt tarvis kovin tarkkaa sitä vastapeluria katella.....ei se niin pahan oloinen ole kun voisi luulla....kyllä siinä jotain tuttuakin löytyy!

Paidan helmaa nostin ja tarkistin, että minkamoiset pökkelöt sieltä roikkuu. Väri on melko siisti, turvotus on päällä, arvet asialliset. 

Äkkinäinen vois todeta, että ei se kyllä Luojan vika ole jos noilta tolpilta kaatuu......:)

Kahta kyynerkeppiä  apuna on pidettävä, kyllä niillä eteenpäin pääsee ja sivuaskeliakin otan jota en muuten ennen leikkausta tohtinut.

Odottelen mun kotiapua, tuo perustarpeita, maito, leipä, omenoita! Olen kiitollinen kun mulla on täällä sellaisia ihmisiä joiden kanssa olen ollut kakarasta asti, saman kadun kasvatteja. Vähän helpompi ottaa apua vastaan. Osahan meistäkin on paluumuuttajia takaisin juurille tulleita!

Vähän on hidasta ja aikaa viepää on tämä kirjoitus.....;)

KOLMANNEN KERRAN OPETTELEN KÄVELEMÄÄN !

Sukumme vahvoja naisia, tässä on isäni täti Hanna!

Minäkään niitä hentosempia en suinkaan ole ja olen koittanut ahmia itseeni näitä perimätietoja ja geenejä, jotta kauan onnistuisin tällä valitsemalla tielläni. Isotätini eli hyvän ja työntäyteisen elämän Suomessa sekä Amerikassa ja saavutti menestystä! Valtettavasti tapaturma keskeytti tämän arvostetun naisen elämän. Lähti hakemaan vielä yhtä kangaspakkaa sisältä kun tehdas paloi ja se koituikin kohtaloksi.

Toinen täti, isän sisko 93v elää ja asuu kaunista omakotitaloaan yksin ja huolehtii nyt minusta, koska olen toipilas!?  Siis puhelimen välityksellä, oikea teräsmummo jota olen aina arvostanut.

Häneltä on muutama vuosi sitten vaihdettu lonkkanivel niin meillä yhteistä asiaa piisaa. 

Hänen kanssa on helppo jutella koska puhe ja järki pelaa.

Vaikka tiesin, että kipua piisaa minulla pitkään, en ihan kuvitellut sitä näinkin tuntuvaksi ja jatkuvasti. Vielä kun tiedän kipukynnykseni olevan aika korkea....vaan jopa tuntuu....;/

Sanoisin että hyvä puoli on tässä kun päätin yksin olla täällä kotona, koska silloin pystyn itseeni parhaiten kuntoutamaan ja hoitamaan. Vaikkakin perikunta ja toisetkin lähimmäiset tätä menoa vähän hirvittelee. Olisivat olleet valmiita tänne tulemaa ja tulevatkin tarvittaessa jos terve sen vaatii.

Sisällä pysyn, koska noi rappuset, kymmenen askelta eivät kyllä vielä kiehdo kokeiluihin. Suositellaakin näin alussa helpompaa rasitusta joten toiminkin sen mukaan.

En oikein osaa keskittyä kirjoittamiseen, lukemiseen saatikka tv-n katseluun, yritin mutta asiat ei tunne menevän sinne perille asti. Jossain vaiheessa alan sen normaalin osalistumisen täällä netissäkin.

On vain hyvä olla ihan yksin....toistaiseksi!

Elän muuten aika paljon kellon mukaan ja nyt yritän siirtää tunnilla yöunille menoa! Joudun 1-2 kertaa yössä lähtee lenkille keppien kanssa täällä sisällä. Jalat kun vasta ovat opetelleet pariviikkoa sitä uutta hommaa ja minä sen mukana.....:)

MINUN VIA DOLOROSA !

Tässä jonkinlaista päiväkirjaa pidän, jossa seuraan tätä tämän hetkistä aikaa.

Soitin eilen omaan terveyskeskukseen, koska tikkien poistoon piti aika varata.

Ilmoitin etten pääse sinne  kun rappusia sen verran paljon, että tuottaa vaikeuksia ja takaisin kotiin tulo ei sitten onnistu. Sanoin, että kyseessä on kummatkin kintut joissa on uudet polvien täysproteesit!!!

Vihjasin kotisairaanhoitoa jotta tulisivat tänne. Heiltä kun ei hoidu nämä jutut, pyysin jos vaikka raaskis antaa numerot minne voin soittaa ja kysyä! Hoitaja lisäsi saman tien että kehottavat kait yksityiselle!?

No, soitin pitkään viimein automaatti vastasi,ja sanoi, että antakaa tiedot niin otamme yhteyttä seuraavana arkipäivänä!? Mitäs minä tommoselle omia  tietojani annan ja suljin linjan, että näin sitten toimitaan terveyskeskuksessa.....:/

Soitin yksityiseen hoivapalveluun ja selitin asiani ja lupasivat hoitaa metalliniitit pois ja tarkistaa muutenkin ensi maanantaina. Kaksi viikkoa leikauksesta poistetaan niitit, vähän kyllä arvelen tokko pysyvät polvet kasassa!? Kait sitten, ainakin on hyvät aineet sinne laitettu ja mulla on erinomainen luusto!??

Haavat mielestäni siistit n.20cm ja n.30 niittiä kummassakin, vertailu kohteita kun on! Muuten kinttujani en kovasti esittelisi, nyt kyllä jo vähän sievistyy. Kuvattu kyllä ne on ja niin säälittävän näköiset, että ittenikin hirvitti. 

Pikolini, se siskoni kun näki, niin ääni värisi ja sanoi, että et ole Maija Mehiläinen vaan Molla-Maija. Ihan kuin sellainen miesten sinisistä, vanhoista laikukaasta ja kuluneista haalareista kokoon kursittu  pula-ajan Molla- Maija olet ja tottahan se oli, totesin minäkin!

Ite kyllä vertasin ensin sian uunirullaan joka oli kokoon kursittu ennen paistamista. Kamarasivut kun oli yhteen puristettu ja sitten kursittu että leviä kesken kaiken.....;/

Tavalliset tikit olisin itse poistanut, niinkuin olen ennenkin tehnyt, vaan näihin en uskalla käydä käsiksi. Työkaluja kyllä olisi, mutta olkoonpa......

Olotilasta sanoisin, että on sitä paremminkin voitu, vaan nyt ootetaan ja toivotaan, pari kuukautta kiputilat ainakin kestävät...sanoivat!

ME TULEMME TAAS......

Tästä se sitten alkaa, eka päivä ilman piikoja ja palvelijoita! Olen pärjännyt mielestäni kohtalaisen hyvin, koska kaikki yritykset ovat onnistuneet. On se muuten aikaa viepää, pieninkin askare menee kuin hidastetussa filmissä. Vaikka ei meikeläisen normaalissa kotihommeleissa minkaanlaisia kommervinkkejä tehdä, eikä tarvita, niin pää tuli märäksi ennenkuin sain lehden eteeni ja mukin kahvia ja palasen leipää juoksupojaksi!

Pääsin ekana pois sieltä sairaalasta, meistä joilla oli niveltenvaihto tehty samana päivänä! Kolmen samanikäisen naisen kämppä oli ja ne toiset olivat lonkkanivelen vaihdossa.

Nähtävästi leikkaus onnistui ja senhän tietää vasta lopullisesti muutamien kuukausien päästä.

Ilokseni kuulin olevani kympin tyttö, koska toipumiseni alkoi heti! 

Nämä kaksoisleikkaukset evät ole kovinkaan yleisiä, miehille niitä ei juuri tehdä, koska eivät kestä kipua sekä kuntoutushalut ovat nollassa.

Varsinainen piina-ja kärsimysviikko se oli, joka jatkuu nyt täällä kotona. Olin varautunut kaikkeen, joten suurempia yllätyksiä ei ole tulossa!?

Otan tarvittavan lääkityksen jotta toipuminen edistyy!
En uskonut, että kipu on näin todellista, vaikka kipukynnykseni on varsin korkea ja olen ennen leikkausta pärjäillyt ilman lääkitystä, vaan nyt tosiaankaan toimi näin.....
Eikä se kipu sinne leikkauspöydälle jäänyt, nk.yleensä todetaan, vaan mukana kulkee pitkään!
No, eiköhän se tästä sitten .......:)

Turkoosikorun tein nyt talvella, osa matskua kierätyksestä.