Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 17. tammikuuta 2012

ASUTUSKESKUKSIEN LINNUT.


Nämä on niitä cityn lintuja, hokasin sen, että ovat jokin verran kirjavaisempia kun kotomaan pulut!


Tulkoonsa toi toinenkin kuva siihen, etten olis turhaan sitäkään taltioinut kameraani! Pulut on ihan mukavia seurattavia meille kaupunkilaisille, joilla ne linnut on muutenkin aika hakusilla. Lumettomaan aikaan ruukaan istua paljon tuolla kävelykadulla ja kyttäillä kaikenlaista menoa. Pulut tuntuu kiusaavan toisiaan, vai oiskohan se jotain kosimis hommeleita, taitaa ollakin niin!? Kovasti näykkivät ja tökkivät kavereitaan. Se kävely on ihan hauskan näköstä, lasten kanssa ollaan sitäkin harjoitultu, tykkäävät. Mutta kun minun pitää aina ja alvariinsa sitä opettaa ja viellä ihmisten ilmoilla, tuolla ulkona.  Joskus olemme saaneet toisiakin mukaa, pulukävelyyn....:)


En koskaan syötä puluja, johtuu osittain tästä. Vaikkakin jokainenhan meistä paskoo, ja meillä kaikilla on omat huusinsa. Tämä mesta on parhaalla liikepaikalla!


Tästä en ole varma kumpi on naisten- tai miesten puoli, hyvin tasapuolisesti ruikittu ja linnuista on muutenkin vaikeempi erotta sukupuolta. Menis kopelointi hommiksi, ja luonistuuhan se kaksijalkaisilta muutenkin, totuttu tapa,
 annan  asian nyt vain sitten olla!
Ikkunat kuuluvat suositun ravintolan tunnusmerkeihin. Osittain nykyisin myös kävelykaduksi laitettulle Väinönkadulle.  Kulmatalo muuten ja onneksi  ovat laittaneet kesäterasinsa toiselle kadun osuudelle. Vaikkakin joskus sekin on hyvinkin merkattu, ne tunnistetut, tunnen oikein nimeltä Yrjö ja Anna Ylen! 
Samat tyypit merkaavat muutenkin reviirinsä aika näkyvästi, ylt`ympäriinsä. 
Koiriakin syytelään näistä, varsinkin  nyt talviaikaan. Harvemminpa koira sitä kuviota osaa tehdä yhtä taitavasti kuin Yrjö-herra......


Viimeiseksi kuva komeasta, siististä ja säyseä-äänisestä citylinnusta. Ihailemani kaupunkilais- kurki, taitava tanssija!  Viihtyvät useinmiten issekseen, osaavat yksintanssin hallituin verkkaisin liikein.
Tämä trio on oikein ulkomaalainen tassiryhmä jota seuraan makkarini ikkunasta. Mahtavat sulavasti yhteen käyvät liikkeet, kertaakaan en ole päässyt toteamaan pienintäkään kolahtelua, saatikka sekoilua joka johtaisi jonkinlaiseen kaaokseen......;)

ps. tässähän se hurahti viimoinen ennakko-äänestys-päivä....pidetään peukkua jotta kaikilla olisi onni osanaan. Vain yksi voittaa ja hopeatila on tosiaakin tässä pelissä, se hävitty tila!






9 kommenttia:

  1. Osasitpa Maikku veistellä kivan pulutarinan.;DD
    Ihan nimetkin on annettu: Yrjö ja Anna Ylen!O_O

    Teillä kaupunkilaisilla on vaikka mitä hauskaa seurattavaa.;))

    Hyvää illanjatkoa sinulle, Maikku.<3

    VastaaPoista
  2. Olihan hauska juttu citylinnuista. Vaan kyllähän melkoista sotkua saavat aikaan.

    VastaaPoista
  3. AILI_MUMMO, kiitos! Tästä näet miten vähissä ne kaupunkilaisten ilot ja mielenkiinot ovat. Pakko ettiä edes puluista ja niitten tekosista asian aihetta.
    En ole muuten tietoinen siintä, että ovatko Yrjö ja Anna pariskunta vai muuten sukulaisia. Niitä kun liikuu kaikkialla, ainakin merkkaavat reittinsä melko tiheään!?
    Olen kyllä sen verran sivussakin asunnut, että tunnistan itteni luonto ihmiseksi ja nautin oikeesti sen seuraamista paikan päällä...;)

    MINTTULI,niillä puluilla on sellainen vanhan ajan "riukuli" tyyppinen orsi.Koitan aina varoa etten ihan seinä viertä kulje, etten sais osumaa...;)

    VastaaPoista
  4. Jopas ne sotkun ovat saaneet aikaan... Kuinkahan paljon oikein nokkivatkaan, kun tuollaista... :) Isot kurjet ovat siistin näköisiä :) Niin meni äänestys, en ehtinyt, se on sitten käytävä sunnuntaina.

    VastaaPoista
  5. Ovatpa pulusia! Eihän ne linnutkaan mitään pulloja ole, syövät ja paskovat kuten kaikki muutkin. Mukavan postauksen teit näistä puluista. Mutta naakat on minusta ihan kamalia narisijoita! Ja niitä täällä ainakin riittää. Kevät kun koittaa lentelevät lokkiparvet ja ruikkivat niskaan jokirannassa.

    Meillä täällä "maalla" vain talitiaisia ja punatulkkuja nyt auringonkukan siemenillä. Ja oravat. Ja puput. Jälkiä lumessa jokainen aamu.

    Mutta nostokurjista ei tule kakkaa, hih!

    VastaaPoista
  6. Jostain syystä en ole tällä Bp:n reissulla puluihin törmännyt - noita samoja kurkia seurailen. Aamuhämärissä alkavat jo notkistella kaulojaan ja koko päivän yrittävät lentoon, ei vaan onnistu. Yöksi saavat muuten kirkkaat valot, valaisee sinunkin makkarin. Rakennus on muuten noussut jo harjaansa, aika lähelle kurjen kaulaa.

    VastaaPoista
  7. ANJA,kun kävelin päivällä sen huusin ohi, niin se oli siivottu! Mutta Yrjön ja Anna Ylen merkkejä olikin tullut lisää, keltasta lunta ympäri talon kulmia.....;/

    "anja", teillä on kaikkea kivaa siellä, joita voi seurailla! Mulla menee niiten kurkien kanssa aikaa, koska haluaisin nähdä joskus kun ne ukot(kait!?) menee hommiin tai lähtevät pois, siinä on aika pitkät tikkaat!? Ei kait ne siellä kopissaan asu koko ajan...;)

    PIKOLINI,hyvä kun tuuraat mua siellä.....;D

    VastaaPoista
  8. Ihmettelin otsikkoasi, kun luin astutuksen linnut! Näin paha lukihäiriö mulla on. Kyllä tiedän ajatuksen juoksusi, mutta mitähän mulla on mielessä ;-D Aikamoista sotkua noi pulut päästelee! Silloin kun asuttiin Portugalissa; meidän räystäällä istui pyöreitä puluja ottamassa aurinkoa. Jossain vaiheessa ihmeteltiin kun niitä alkoi tippua maahan (3). Inhotti siivota niitä roskiin, lapiolla käännettiin niitä. Silloin alkoi selvitä kuolinsyy, olivat syöneet naapurin kanalan maissin jyviä. Aurinkoa otttaessa oli maissit alkaneet turvota ja halkasta pulua, vielä ei popcorniksi olleet muuttuneet. No se siitä pulut on ällöjä vaikka eläimiä rakastan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten kyllä kirjoittelen ihan mitä sattuu, se astutuksen linnut, vois olla just sitä minua! Sukuvika tää kun suksi ei aina luista tai luistaahan se joskus vähän liikaakin! No sitten kaatuilaan ja noustaan entistä ehompana uuteen seikkailuun!
      Kauheete ne popcorni pulut siellä Portukalissa, muutenkin ulkomailla on kaikki aihan hirveetä....hih....;)
      ps. pitäs kait kohta lähtee tarkistaa niitä ulkomaan ihmeitä, en ole lippuja ostelut joten en siis tiedä milloin...;)

      Poista