Vähän olen laistanut tätä blogiani ja tehnyt toisia hommia. Jos ja kun harjoittelen ulkona kävelyä "harvasepäivä", niin en sitten kotona tee yhtikäs mitään!
Olen edelleenkin toipilas ja sitten se onkin pätevä syy, oikeastaan kaikkiin asioihin jotka jätän tekemättä taakseni, nämäkin aivan kylmän rauhallisesti. Edes omatunto siitä ei pahemmin muistuttele, pääasiahan on se pää....kunhan se toimii ja sekin oman mielen mukaisesti mua itseeni mielyttäen.
Kuvatkin ilkiän panna jotta todisteita löytyy!
Rystyset valkoisena ja pärstä peruslukemilla ja katse eteenpäin, näin se kävely muuten toimii kepakoilla. Olisi pitänyt jonkinlaista hymynpoikasta yrittää, olisi laittanut noi buldogin roikkuvat pokset vähän sievemmiksi...kait!?
Pari nappia on oltava kiini paidasta, koska repun henkselit muuten vetäisivät koko naiselliset varustukset näkyviin...alla kun on varsin avonainen pilkullinen toppi.
Reppu täynnä kauniita kukkasia....selvennettävä sekin jotta pionit erottuisivat rusohuulistani ja tähtisilmistäni.
Järkevät eccot jaloissa ja löysät vaajamittaiset vanhat leggikset jota olo olisi tarpeeksi miellyttävä retkeilyyn. Fotossa olen jo tulossa kotiin. Puolisen tuntia auton etupenkillä kyllä meni jopa pääsin itse sinne ja poiskin, koska pyllyn alla oli korottava tyyni....jonka huomaava vakikuskini oli osannut hoksata.
Muuten eka reissu näillä eväillä pikkuauton kyydissä ja onnistuneesti.
Hitsi kun menee hitaasti eteenpäin tämä ns.normalisoituminen, olen kyllä jo reippaasti ohittanut sen tilan jollainen olin ennen leikkausta. Siitähän osaan kyllä olla kiitollinen. Onneksi ei ole takapakkia tullut, aineskaan en sitä tiedosta. Vissiin toi mun oikea jalka joka aikoinaan halvaantui selän kipujen kautta jarruttaa tätä. Tuskin koskaan tulee entiselleen, tokkopa sitä tarviikaan kunhan jonkinlaisen etenemisen taas opin....olenkin jo, jottei nyt sillä!
Sisällä liikun jo aika paljon ilman keppilöitä ja ulkona pääasiassa yhdellä. Pitempään matkaan otan kummatkin mukaan.
Laukaassa on kiva aina käydä, saan sieltä aina paljon tuliaisia mukaani. Kukkasten lisäksi repusta löytyi nyt omenapiirakkaa ja taatelikakkua. Tomaatiakin olisin saanut vaan sanoin muistavani, että niitä kyllä kotoakin löytyy.
Järkevät eccot jaloissa ja löysät vaajamittaiset vanhat leggikset jota olo olisi tarpeeksi miellyttävä retkeilyyn. Fotossa olen jo tulossa kotiin. Puolisen tuntia auton etupenkillä kyllä meni jopa pääsin itse sinne ja poiskin, koska pyllyn alla oli korottava tyyni....jonka huomaava vakikuskini oli osannut hoksata.
Muuten eka reissu näillä eväillä pikkuauton kyydissä ja onnistuneesti.
Hitsi kun menee hitaasti eteenpäin tämä ns.normalisoituminen, olen kyllä jo reippaasti ohittanut sen tilan jollainen olin ennen leikkausta. Siitähän osaan kyllä olla kiitollinen. Onneksi ei ole takapakkia tullut, aineskaan en sitä tiedosta. Vissiin toi mun oikea jalka joka aikoinaan halvaantui selän kipujen kautta jarruttaa tätä. Tuskin koskaan tulee entiselleen, tokkopa sitä tarviikaan kunhan jonkinlaisen etenemisen taas opin....olenkin jo, jottei nyt sillä!
Sisällä liikun jo aika paljon ilman keppilöitä ja ulkona pääasiassa yhdellä. Pitempään matkaan otan kummatkin mukaan.
Laukaassa on kiva aina käydä, saan sieltä aina paljon tuliaisia mukaani. Kukkasten lisäksi repusta löytyi nyt omenapiirakkaa ja taatelikakkua. Tomaatiakin olisin saanut vaan sanoin muistavani, että niitä kyllä kotoakin löytyy.
Luumuja näky tulevan aika paljon ja niitä sitten syksyllä!
Olin muuten juhannuksen seudun Perungassa parisen yötä, jossa oli oikean vanhanaikaiset juhannusjuhlat. Lavatanseineen, makkaroineen sekä lettuineen kaikkineen, kokkokin paloi tai totuuden mukaisesti savusi. Muistelin, että joskus aikoinaan savusaunakin paloi isommalla tulella, varsin näyttävästi, se olikin aikamoinen vahinko silloin!
Otan nyt repun selkääni ja lähden varmistamaan mitä toriparlametti miettii ja kävelykadun toiset joutilaat ovat mieltä eilisestä myrskystä.....;)
Otan nyt repun selkääni ja lähden varmistamaan mitä toriparlametti miettii ja kävelykadun toiset joutilaat ovat mieltä eilisestä myrskystä.....;)