Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 30. joulukuuta 2011

CIAO 2011 ja TERVETULOA 2012 !


Kaverukset kuvassa Bongo ja Kiipi, piilosilla olo oli heidän mieluisin leikki....

Uusi laki tulee voimaan tulevana vuotena, lehellä se seiso, oli oikein kirjoitus  Keskisuomalaisessa tänään. Koirat ja ne toisetkin lemmikit sitten pääsevät lakisääteisesti ravintoloihin  ja muihinkin paikkoihin ensiviikolla.
Opaskoiran  ja  työtään tekevät koirulit ovat aina olleet tervetulleita isäntineen kaikkialle.

Elintarvikelain mukaan minunkin piti aikoinaan asiakaat kääntää ovelta pois. Kovalla kädellä sekin homma piti hoitaa, koska olisin itsekin siinä saanut aika mojovat rapsut. Samaa maksuun olisi joutunut koko ravintolan liikehoito!
Pahimassa tapauksessa olisi tullut lappuluukulle ja luvat katkolle, jos en olisi  lakia noudattanut!
Nimelisesti en ole koskaan omistanut mitään elikoita, vaan niihin olen kyllä oppinut ja  niitä hoitanutkin paljon. Joten nämä  lakisääteiset määräykset tuntuivat sillon  minuakin aikalailla koskevan.

Muistutan viellä, että liikkeenharjoittajalla on edelleenkin oikeus valita asiakkaansa. Asiasta tulee ehdottomasti ilmoittaa muillekin asiakkaille esimerkiksi sisäänkäynnin yhteydessä, että miten sitten täällä oikein toimitaan !!
Asiaa on jo kartoitettu ja todettu, että vain noin 10 prosentia ravintoloitsijoista voisi päästää lemmikit peremmälle. Koska alergiat ovat  se suurin tekijä ja enkä malta olla mainisematta näitä vihaajija ja niitähän sikiää aina lisää. Samoin kuin toisiakin uusia ilmiöitä.


Rambo ja Mamba, ne Suomen ensinmäiset Filat, olivat aika eläväisiä, joista ei oikein olisikaan   tullut Brasialaisen syntyperän mukaan  korrektia ravintolaan käypiä asiakasta. En tällä toteamuksella määrittele koko kansaa. Oppivat kyllä aika pian käytöstavat ja Suomalaiset tottumukset.
Seuraava sukupolvi heistä ja nämä nykyset Filat kyllä osaavat ja parjäävät erinomaisesti kaikkialla.
Simokin voi kertoa tämän naapurin kavereille....;)

ps. olen jo aikasemmin antanut itseni määritellä tämän Suomessa tunnetun ja suositun rodun joka on se Karkekarvainen keskikaljan noutaja. Hehän pääsevät aika helpolla paikkaan kun paikkaan. Osaavat juuri silloin oikealla hetkellä skarpata ja ovet aukee vähän joka  mestaan.  Kyllä muuten sulkeutuukin melko joutusasti, joillekin jopa lopullisesti.Tämä rotu siis mielyttää naisia ennenkaikkea, joskaan miehetkään eivät välty näiltä nartuilta, kun osaavat näyttää taitavat tapansa jo pentuikäisinä!

Jollain ihme tolkulla olen osannut vältellä heitä, vissiin toi hyvä ravintola-alan koulutus ja oppi on toiminut kohdallani, jo silloin aikoinanaan. Sitä kyllä en tyystin kiellä, jotta joitakin lajityyppiä olen kokeillut, ihan vai silkana hupina, mutta en hyväksi todennut. Luonteeni vaisto ja vietti kyllä toimii ajan hengessä, ja  sehän on jo vuosien mukana hiipunut, niikuin kaikilla asioilla kuuluukin tapahtua.
Tämä toteamus koskee sitä aikaa, joka oli viime vuosituhatta. Nykysinhän vain kirjoittelen, maalailen ja pujottelen helmiä ja lämmitän vanhaa ruokaa mikroaalto uunissa muovikipossa ja lusikoin ääntä kohen ja kattelen ikkunasta ulos. 
Tästä kaikesta huolimatta olen onnellinen ja tyytyväinen mymmeli.....;)

Kiitos teille kaikille kuluneesta ja  onnea uudelle vuodelle,toivotan....;)


maanantai 26. joulukuuta 2011

KAUNEIN JA KAUHEIN !


KAUNEIN.....

Kikaku-ji on Kioton kultasen paviljogin temppeli Japanissa,
kävin siellä v.1996.
Tämä uskomattoman kaunis temppeli-ja puutarha alue on minun mielestäni yksi niistä kauneimista paikoista missä olen ollut. 
Rinzai-buddhalaisuus on tämän kultaisen temppelin ominut jo v. 1397 lähtien. Nykyinen rakennus on  vuodelta 1955. Nämä kaksi ylimmäistä kerrosta on aitoa lehtikultaa.
Tämä temppelialue on iso, jossa olisi voinut ja oikeestaan pitänytkin kuluttaa useita päiviä. 
Ikuisesti paikka on jäänyt mieleeni. Samaselta reissulta olisi paljon kirjoitettavaa, onneksi tuli taltioitua kuviksi, nämä muistorikkaat paikat ja retket.
Minulla oli onni saada oppaakseni lapsuudenystäväni joka oli jo silloin asunnut parikymmentä  vuotta siellä. Oli suuri helpotus, koska hän tunsi maan tavat ja tottumukset sekä taisi sujuvan Japaninkielen. Ilman paikallista asiain tuntemusta on ulkolaisen ihmisen erittäin hankalaa olla maassa. Koska silloin  jää monesta tarkeästä ja mielenkiintoisesta asiasta paitsi! 
Hymyileviä ja kohteliaita ihmisiä oli ympärillä koko ajan, mutta ne Aasialaisten korrektit tavat kun ovat meille niin kovin hakusessa.
Näin ja opin paljon paikallisista ruuista ja  jokapäiväisistä  elämäntavoista, kiitollinen olen yhäti ja muistot elää.

*****

KAUHEIN...järkyttävin!!!!!


Auschwitzin keskitysleirin portti!
"Arbeit mact frei", työ tuo vapauden!
Tämä paikka on se toinen äärimmäisyys jossa kävin samalla vuosikymmenellä kuin edellisessä paikassa.
Historiaa ja varsinkin nämä viimeiset sodat olen käynyt läpi kirjoissa ja elokuvissa, joten oikeestaan jo tiesin minne olin menossa. Olin vain saannut päähäni, että jossain vaiheessa  käyn paikan päällä. Asuinhan vuosia Saksassa ja Itävallassa joissa silloin kuuskyt-luvulla näkyi viellä sodan arvet, mutta niistä vältettiin puhumasta. Silloin näin ensinmäisen kerran livenä tatuoidut numerot käsivarressa, hän oli naispuolinen työkaverini.
Auschwitzissa kävin kaksi kertaa, koska ensimmäinen kerta teki sellaisen vaikutuksen etten pystynytkään tutustumaan kaikiin paikoihin siellä, vaan jouduin yksinkertaisesti poistumaan paikanpäältä. Muutaman vuoden kun sulatelin asioita, niin läksin uudestaan.
Tästä ei sen enenpää!
Totean vain, että suunnaton kauneus ja  uskomaton kauheus voi pysäytää ihmisen. Näin ainakin on käynyt minulle. Tätä jälkimmäistäkään kokemusta  en kadu, elämän raakuus tuntuu edeleenkin olevan jokapäiväistä elämäämme. 
Kauneutta yritän kartuttaa maalauksillani  ja koruillani  joita teen ja kirjoitukset kuuluvat niihin myös. Hyvä ja positiivinen mieli on sitä minua, ja sitä toivon jakavani aina, näin sivutuoteena ....;)




sunnuntai 18. joulukuuta 2011

JOULUNAIKA, PARASTA-AIKAA !


***
TOIVOTAN JOULUN RAUHAA
 TEILLE KAIKILLE !!!

***

Kuvan pikku-tyttö-Katja on lähes 20v. näihin aikoihin! Näkyy muuten olevan jonkinlainen jännitys päällä silloin kuvanottoaikana, hih!. Niinhän se on meillä kaikilla, vuosista riippumatta. 
Muistan kyllä tämän joulunalusviikon, kun  Pappa ja Katja lähtivät Jkl-n Sokokselle ja tämä ukkeli- pukkeli tupsahti jututtamaan sanavalmista tyttöä. 
Onneksi ja tarkoituksellakin oli kamera matkassa silloin, koska halusin taltioida tätä Papan viimeistä Joulunalusviikkoa, hänen synnyinkaupungisaan! Katja oli silloin matkassa mukana. Tanja oli jo tutuissa hommissaan Tiina- äidin- pikku-apulaisena kotona Joulua laittamassa, perheeseen kuuluu myös seuraavat lapsukaiset Sonja ja Aleksi, sekä isä-Ari!

***


Joulupukki, Pappa ja Katja v.1995!

***
Joulun viettohan on  meille kristityille ollut aina periytyvä juhlan viettotapa. Tämänkin olemme jo kotona oppineet ja toivomme, että se jatkuisi suvusamme edelleenkin.
Tietysti uudet asiat ja virikeet ovat vuosien mukana uusiutuneet ja sekin  on ehdottomasti sallittua ja kunnia myös sille!

***
 Jouluaika olkoonsa  rauhallinen joka kodissa, unohtamatta heitä jotka viettävät sen, missä milloinkin!? 
Itse olen sitä viettänyt, monessakin eri maassa, sekä eri uskontotapojen  mukaan. Lisäisin viellä, että monta joulua on mennyt työnmerkeissä!  Olen laittanut hyvän Joulun toisille ihmiselle, mutta samalla myös nauttinut siintä  itsekin. 
Oi aikoja, oi tapoja, mutta kaikista niistä on hyvä muisto taltioitunut. Tiedän, että tämäkin Joulu siirtyy niihin hyvien  muistojen kansioon.

Olkoon se siunattua aikaa, itsekullekin!

***


Pieni yksityiskohta Jyväskylän kirkosta.

***




maanantai 12. joulukuuta 2011

KATUKÄYTÄVÄT KÄVELYKUNTOON !


Putosin pyrstölleni kotikadulla. Paikassa jota olen varonut jo  14 viimeistä talvea, vaan kuinkas kävikään, nyt oli minun vuoroni langeta. Ei se putous niin paha ollut, koska olen  satakuuskytsenttinen, lyhyt matka, mutta se äkkipysäys. Sekin viellä meni, mutta seuraava vaihe jo tuotti vaikeuksia, oli tämä ylösnousemus!?
Siinä rähmällä ollessa tuli mieleen, että jo on joutusaa tämä lankeeminen. Tästähän ei sitten ollutkaan kuin yksi vaihtoehto, ainut tie oli avoinna ja se johti ylös. Anoin tukea, etsin katseella empatiaa ja osasin sitä pyytää. Välittäviä lähinmäisiä löytyikin melko pian!

Tarpeelliset perustelut, olen ikä-ihminen, nivelrikkoinen ja  edottomasti apua tarvitseva jos kaadun, koska polveni eivät kestä punnaamista. Apu tulikin ripeästi, 2-3 avuliaan ystävällistä naista olivat paikalla ja auttoivat minut tolpilleni. Varmistivat kuntoni ja hyväksi todettiin, olin kiitollinen ja  jatkoin kotia kohden, jonne olinkin menossa, ennekuin tie nousi pystyyn.
Yksikään miespuolinen ei vaivaitunut edes pysähtymään, saatikka auttamaan meitä naisia.
Ymmärettävistä syistä, olen satakiloinen vanha nainen, eihän niiten poikapolojen voimat olisi edes porukalle siihen nostoon piisaneet.

Tämä YLIOPISTONKATU  40 on ollut jokatalvinen vaaranpaikka. Muistelen, että jossain vaiheessa ovat yritäneet korjailla talon ulkosivun ulokkeita ja rännejä, mutta vesi tipuu edelleenkin ja jäädyttää sen vilkkaan kävelytien paikoitain.
Kerran jos toisenkin olen ollut auttamassa tällä kadunpätkälla, liukastumiset ja kaatumiset kun ovat jokapäiväisiä juttuja. Nimenomaan tämän talon kohdalla, mistä lie johtuu? Huonosta hoidosta ja silkasta laiskuudesta.

En kerinyt edes nolostua, kun istuin siinä jäällä, mutta kotona harmittelin kun en pyytänyt kuvaamaan tilanetta. Pidän kameran aina matkassani, nimenomaan näitä tapauksia varten. Pientä vitsintynkääkin olisi dokumentoitu, mummo persuuksilla RUMA nimisen kapakin edustalla, keskellä päivää. Onneksi vieressä on pari korkeatasoista kaunistuspaikkaa, vaan senkin muistin vasta kotona kun paikkailin tärähtänyttä olemustani.
Illanmitaan alkoi kankussa sekä käsivarressa kipu tuntua ja polviin laitoin tukisiteet, muistuttaa kyllä muutaman päivän, että huonosti olisi voinut käydä. Selvisin ilman murtumia, mutta mahtava ketutus kyllä jäi, ko.talon vastaavia kohtaan.





perjantai 9. joulukuuta 2011

VALKOSININENVIIKKO JATKUKOON !


***
Elämä on kaunis sille,
joka haluaa nahdä
sen kauneuden!

***
Lunta ja talvea vartoessa, muistin tämän viimevuosituhannella maalaamani  taulun. Totesin, että jo oli muuten paljon lunta ja vilposen näköistäkin. En kylläkään  ihan takuussa ole, että oliko silloin noin talvisen  oloista, mutta mielessäni ainakin ....kun sain kuvankin aikaseksi!

Pomppaan toiseen aiheeseen, mutta säilytän ehdottomasti sinivalkoisen värin. 
Ostin tässä kerran NIVEA merkkisen purkin, tarjouksesta tietysti, niin kuin melkein aina teen ostoni. 
Vuosikymmeniin en ollut tätä rasvaan edes käytänyt, vaikkakin ikäni olen purkin tunnistanut. Sen tuoksua ei unohda kukaan, joka sitä kerrakin on nuuhkaissut! Ihastuttavan ihanan hempeä kukkaistuoksu, rasva vitivalkoista, pehmeää, hyvin imeytyvää. Ei muuten tahmaa, kauhee sana mulle toi tahma jota tuntuu noi mainokset nykyään käyttävän. Ei sillään, tulee kyllä ehdotomasti ymmäretyksi sanan tarkoitus, siis ei tahmaa nivea. Hoitaa hommansa niinkuin kuuluukin, helposti ja asiallisesti.
Tämän sinisenmetallipurkin, valkoisen nivean logon omistaa Saksalainen Beiersdorfin yritys Hampurissa ja on sitä saatu vuodesta 1911 lähtien. Ensin tietysti vain rouville, mutta valistuneet herratkin on huomioitu näinäpäivinä. Saksan kielessä käytetään yleensä rouva sanaa, kun puhutaan naisesta/vaimosta, toimii mielestäni!
Muutama vuosi sitten nivea todettiin luotetuksi ja suosituimaksi ihonhoitotuoteeksi koko maailmasssa, on lisäaineeton, luki purkinpohjassa. 
Jotenkin  olisin sen ominut meille, kun on niin sinivalkoinen, klassinen juttu.  100v. esillä ollut ja käyttökelposeksi hyväksytty. Saksalaiset nuo maailman mainiot sekin taas olivat keksineet ja onnistueet kehittämään sen ajanmukana aina vaan käytettäväksi tuoteeksi.
Onhan meillä mämmi, vaikkakin väri ja koostumus ei jonkun mielestä oli niin houkutteleva, mutta sen tuoksua ja makua ei voi vastustaa.

Minähän olen jo aikoja sitten lopettanut nuo ryppyvoiteet. Vaikka toimihan ne tottavie, todistettavasti rypyt ovat kylläkin kiitettävästi lisäntyneet vuosien kuluessa, että  höh!
Minä en kyllä niitä huomio, joten se todistaa sen, että olen tosiaakin sinut itseni kanssa.
Sen kyllä totesin, jotta useiman kerran hipasin sormenpääni siihen valkoseen rasvaan, kun varoen laitoin sitä hipiääni. Loput sormistani hieroin kätösiini, se tuoksu....achhh!
Pitäisi kait useimmin tehdä tämäkin toimitus, koska iho imi kun se tunnettu vanha nahkasaapas, vaan jopa tuntuikin pehmoselta ja hyvätä tämä toimenpide. Melko varma olen, että panen sen uusiksi jokupäivä, kenties jo joulusaunan jälkeen.....
Jokapäiväseksi nautinnoksi en kyllä hirvee tätä ottaa , ettei vain tulisi totumusta joka koukuttaisi!?
Tällä vain vienosti vihjaan tähän mun läppärin koukkutukseen. Tokkopa siintä niin pahaan riippuvuutta saisikaan, vaikapa käyttäisin kumpaakin päivittäin. Rahallisesti oikeestaan aika vaatimaton meno, kun huomion niiden nautinnon vaikuttavan omaan hyvinvointiini.

Siirynpä tuoksusta toiseen, pyykkikone lopetti linkouksen. Ulos en niitä voi viedä, pyryttää, mutta puhdas pyykki, sanoisin olevan hajultaan se paras. Kun ilmat sallii, niin sitten ne kuivattuaan, kerätään ja viikataan lähellä hajuaistia. Sama toteamus todetaan aina, että kylläpäs tuoksuu puhtaalta.......


Jyväskylän kirkkopuisto, kevät 2011.









lauantai 3. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä 2011



Sävy silmistä sinisistä, hopean hehku hetkistä, 
näistä näkyvän näpersin, korun korean kaulaani.
Sävelsin setin soman, korvani koristin, 
riimun rateeseen rakensin.

Juhlistan juhlaa, elettyä eloani!
Iloitsen isänmaasta, kunnioituksesta kumaran.
Vaarit, veljet vaijeneet, kuuleteko kiitokseni, ylevän ylistyksen .
Sodasta selvisimme, rajat saimme,
Määrätyt maksut, sodista sovitut,
työllä tehtiin tunnetuksi!

Synnyin Suomeen, vapaaseen valtioon
poloinen pulaikaan, vahvaksi vartuin.
Ohjeet otin olooni, vanhemat varoitteli 
Päähäni pakoitin, taskuuni tallensin.

Kiertelin kaartelin
 maailmalla metkustin.  
Maaniko myisin, kieleni kieltäisin
 uskontoni uusisin!?

Perintöni pilaisin,
 häpeästä hiiltyisin, hylkiöksi hylätyksi.

*****

ps. Syntymäpaikkani  on sydän Suomen, siis sitä suotta kun kiittelisin.
Täällähän aukeni ens'elon huomen, tänne mä toivon hautanikin, 
täällä on naapuri heimoni verta,
täällä on ystävä voittamaton.
Tänne ah tänne on kaipaus kerta. 
täällä on kaikki mi kallista on.
(Keski-Suomen kotiseutulaulu)