Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 26. tammikuuta 2012

BIG BIG DREAMS !


































Jos minulla olisi kaikki maailmanrahat, mitä viisi tärkeintä kohdetta ilman materiaalisyylisyyttä hankkisin!?
Tätä kysyi ystäväni "anja", anja- reginan aitasta! Tottakait vastaan siihen, vastaukset eivät ole valmiina, joten voin itsekin yllättyä niistä......


Tämän kyllä päätin välittömästi, että yks mikä on varma  niin laittaisin kyllä sitä rahaa myös omaan  hyvinvointiin! Kun olen  ollut palveluammatissa, niin melkein aina on toiset huomioitava ensin. Näköjään en osaa sitä oikein eläkeläisenäkään pos jättää, no sehän on hyvä se, toteavat ne jotka siintä hyötyvät edeleenkin. Ei haittaa. ilo on minun puolellani!

1. 
Rahalla laitattaisin itseni sellaiseen kuntoon että pystyisin niistä pennosista itsekin nauttimaan. Ensiksi maailman parhaamiksi todetut ammattinikkarit  laittaisivat uudet varaosat polviini, siis  tekonivelet. Samalla muutakin rempaa jos/kun löytävät aihetta! Silmät kunnostaisin! Rinnat, huulet ja rypyt voivat muistuttaa jo eletystä elämästä, ne kun eivät minua vaivaa lainkaan, joten niihin ei sitten kajota!

2.
Sitten siirtyisin viimeinkin kokopäivä pelleksi ja hyväntekijäksi, nykyisin olen puolipäivänen ja jos suoraan sanon niin olenkin vain vaatimaton varttipelle! Hyväntekijä olen aina ollut varojeni mukaan, vapaaehtoistyöntekijänä lähes ammattilainen!

3.
Ostaisin sisarelleni hyvän, kevysen näppäinhanurin ja kurssit sen soitto-oppiin, osaa jo onneksi nuotit tai on osanut aikoinaan (erehtyi kerran ääneen ajattelemaan jotta haitari olisi paras ja mieluisin peli jota  hän soittaisi!) Haitaria kuuntelen itsekin nautinnolla!

4.
Sitten minä liikuisin ja tanssisin maailman ympäri, niin paljon kuin kunto sietäisi ja joka haluasi olla matkassa mukana, niin kyllä minä kulut korvaisin! Välillä kyllä haluaisin olla täällä Jyväskylässä, entisenä varttipellenäkin! Samalla reisulla varmistan, että vanhuksilla olisi kaikkia asiat reilassa ja laskisin lapset!

5.
Perustaisin säätiön, joka jakaisi rahhoo ja ylläpitäisi kaikenlaisia  tarvittavia mestoja niille jotka olisivat jääneet niiden eduista paitsi, koska niukka raha oli riittänyt vain siihen vaatimatoman elämän ylläpitämiseen!
Juopot ja väärintekijät jätän valitettavast rannalle ruikuttamaan....edeleenkin, hidastavat vain huomattavasti reissua, sorry vain kamut!


******


ps.valinat ok.joten en muuta niitä, koska totesin että koko maailma pääsee tästä osingoille.
 Perikuntaakaan en eritellyt, koska saavat reilusti osansa jos vain huomaavat ja lukevat blogiani sekä ovat valmiina jonossa kun se rahankäyttö ja sen jakaminen alkaa.....;)


ps. odotan teidänkin suunitelmia, sen ylimääräisen rahan käytöstä!


19 kommenttia:

  1. Olishan se juhlaa, jos tuota rahaa olisi kuin roskaa! Vaikea edes oikein on kuvitella sitä rahan määrää.
    Mukavaa talvista viikonloppua sinulle Maiju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakait se lisäraha helpottaisi monessakin ajankohtaisissa asioissa, sitä ei varmaan kiellä monikaan kansalainen.
      Kiitos toivotuksista pakkaspäivän lämpimikseni keitän saavillisen vanhanaikaista kaalikeittoa, juurekset jo pilkottu ja jauheliha odottaa paistajaa, kohta siirryn kohteeseen....;)

      Poista
  2. Minä kyllä ilmottauden heti sinne jonon päähän matkan teko seuraksi. Ihana toi pelletaulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen valinta ja tämä konehan taltio ilmotautuneet automaattisesti! Ajankohta viellä avoin, muuta varmasti kaikille sopiva.
      Näitä Pelle tauluja on trio, yksi soitta pilliä ja se toinen on hanuristi, tämä viulisti muistuttaa vähän enemmän tyttöä=itseäni niis sillä sen esille laiton....;)

      Poista
  3. Ihan kiva Maija, hanuri olisi se mun soitin, tiiä häntä ehtisinkö oppia sen soittoon. Illalla taas kuuntelin kun meidän talon pianonsoiton opella oli viuluoppilas, en tiedä onko sama opettaja vai onko talossa uusi... siis täällä Budapestissa. Olkkarin ikkunasta näkee meillä suoraan musiikkikouluun, muusiikkia kuuluu aina kun ohi kulkee.

    Usein mietin mitä tekisin ensimmäiseksi, jos tulisi suuri lottovoitto. Ei ole vielä selvinnyt, ehkä menisin jonnekkin miettimään asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä ehtisit oppia sen harmonikan soiton, älykäs ihminen ja eihän tässä kylläkään mitään varsinaista kiirettä olisi! Voisit ite ostaa ootellessa sellaisen halvan harjoittelu vehkeen, vaikkapa...:)

      Poista
  4. Tämä haaste onkin poikinut toinen toistaan mukavampia ehdotuksia rahamäärän tuhlaamiseen. Hyvä, kyllä me osattaisiin laittaa maailman asiat kuntoon ja samalla iloa niin monelle, itsellemmekin.
    Pelle on niin mainio, että tekisi mieli omalle seinälle toivottamaan iloista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kukaan ei voi viedä meiltä näitä unelmia!
      Näitä omia kuvia maalailen...hih..Muuten klouvneista tykkää yleensä kaikki, ja olen miitä maalailut aika monta, tämä kolmen sarja on viellä täällä ja jos uusi koti löytyy, sekin on hyvä asia...;)

      Poista
  5. Vitsit kun hienoja vastauksia, Maikku! Ihan ovat sinun näköisiäsi, iloisia ja vauhdikkaita. Ja Pikolinille näppylähaitari oli kyllä yliveto! Kyllä hän oppii, opinhan minäkin hitaasti (mutta varmasti, hih!) soittamaan. Ja ainakin omaksi ja sisarensa iloksi.

    Tahtois nähdä sen pellehanuristin! Vaikka ikiomaksikin, jos!
    Jos nimittäin on kotia vailla. Pääsis hyvään soittoporukkaan.

    Parasta vastauksessasi oli kuitenkin oman itsesi hoidattaminen/hoitaminen supervauhdikkaaseen kuntoon. Kuka muukaan polviamme hoitaisi ellemme itse hoidattaisi. Eikä sen varaan voi laskea, että pyörätuolintyöntäjääkään sitten löytyy kun en enää omilla polvilla pääse linksuttamaan eteenpäin. Parasta vaan ajoissa vaihdattaa uusia varaosia.
    Kyllä me ollaan hassuja, eikös? Mukavaa viikonloppua, Maikki ja kiva kun otit haasteen unelmista vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten ole ihan varma,oisko se Pikolinin soitto harjoitteluvaiheessa ilo kuunella!? Siintä olen varma, että oppis, hää kun on sen tyylinen jos haluu jotain oppia niin lukee kirjaa niin kauan että varmasti tulosta syntyy uuteen mielenkiintoiseen asiaan, vaikka harmonikan soitajaksi...;)
      Laitan joku päivä sen PelleTrion esille. Hanuristi muuten oli ensin, mutta vaihdoin sen viulustiin.Pidän sen varattuna!
      Kyllä se vain on helpompi elää, vähän "onnelisena", kiitos Anja!!!

      Poista
  6. Hyviin asioihin sijoittaisitkin ne kaikenmaailman rahamäärät :) Ja viulisti pelle on tosiaankin mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajuaiskohan sitä rahaa oikein sijoittaa jos sattuis joskus jotain isompia summia saamaan!? Kauheita esimerkkiä on ollut niistä jotka ykskaks ovat saaneet miljoonia, ei ole pönttö kestänyt sitä menoa!
      Pelle kävin hyvin koska päätin ruveta isojen rahojen turvin kokopäiväpelleksi...kiitos ja tehdään lisää tauluja...;)

      Poista
  7. Ihan mukavia ja hyviä asioita sinä miljonäärinä tekisit;DD

    Tuo viulisti-pelle on hieno, minäkin pidän siitä. Tulen niin hyvälle tuulelle, kun katson sitä;))

    Oikein hyvää viikonloppua, Maikku, ja kiitokset postauksesta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset laitan sinne talvisiin maisemiin!Huomasin, että lupailivat kunnon pakkasia Itä-Suomeen! Ei sillä kyllä sitä täälläkin on piisannut, ei haittaa kun on lämmitä päällä.
      Oikeilla rahaihmisilla taitaa olla se pieni pelko aina päällä, että mitäs jos ne häviäiskin jonnekin, tälläisenä unelmoijana pääsee helpommalla...;)

      Poista
  8. Mukavia ja hyviä haaveita.
    Kiva pellekuva, en oikeestaan tykkää pelleistä, tässä on kuitenkin jotain ...:)

    VastaaPoista
  9. Hyviä haaveita.
    Pellet, en oikeestaan tykkää niistä, mutta kuvassa on sitä jotain :) Hyvä kuva siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellen maskin takana on herkkä ja hyvä ihminen jolla pokkaa ottaa vastaan ihmisten naurut ja pilkat....koska tietää tuottavansa myös sen kohtaamisen ilon, puolin ja toisin! Klovina olo tarviin erinomaisen hyvän itsetunnon joten siihen ei tosiaankaan moni ei edes pysty haaveilemaan, saatikka toteuttamann sitä...</;o)....!!?

      Poista
  10. Ompa hieno viulisti pelle,hyviä suunitelmia sinulla on miljonäärinä.)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Ritva! Suunitelmat on tehtävä tulevaisuuta varten, eihän sitä tiedä milloin se isoraha tulee kohille...HIH! Kenonkin voittorahat on noutamatta, lappu kulkenut jo viikon lompakossa, en paljoo pelaile noita peleja, mutta 2€ ois tulossa. Sijoitan sen uuteen peliin.....;)

    VastaaPoista