Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

HYVÄÄ RUOKAHALUA !


Huomasin, että aika harvakseltaan olen tänne laittanut omia tekosiani ruuasta, taitaa olla ihan toinen kuva, se ensimmäinen oli mustikoista ja talkkunasta.
Tästä sen huomaa, että silloin kun teen jotakin ja jopa taltioin sen.....niin onhan se oltava jotakin ja yhteys näistä löytyykin siihen vanhaan hyvään Suomalaiseen  perus ruokaan!

Kun ja jos rupean kukkoa kokoamaan niin sen teen omalla tyylillä ja mallilla, samoin kun karjalanpiirakat!
Oli muuten sen verran aikaa mennyt viimeisen kukon tekemisestä, että mietin sitä taikinan tekoa, että laitoinko viimeksi hiivaa vai en!?
Luultavasti laitoin koska halusin tukevan leipäisemmän  taikinan joka hiivan kera siihen loppu tulokseen  pääsisin, jota mielessäni ajattelin.
Vesi, hiiva, vähän suolaa, pääasiassa ruisjauhoista sekä muutama kourallinen vehnää mukaan. Suurimman osan taikinasta kippasin jauhotetulle leivinpaperille suoraan, loput säästin päälyseksi.
Siinä sain kätevästi tehtyä oikean kokoisen pohjan ja huomioin reunat, apuna käytin kaulinta.
Nostin papereineen päivineen n.20x30cm uunivuokaan, tasapaksuisen kukon paistoaikaa saa hupenemaan aikakin reiluilla tunnilla, perinteinen kukkohan tarvis ainakin sen viitisen tuntia.Tämmösessä kilo muikkuja ja puolisen kiloa raitaläskiä,  näihin piisasi se nelisen tuntia, viimeinen kolme varttia sähköuunissa meni jälki lämmöllä ja mehevän maistuvaa siitä syntyikin. Tulikin kesken reseptin selitystä jo muutama sana lähes valmiista paistoksesta....siis takaisin asiaan jotta järjestys säilyisi!
Taikina kaulituna  ja taputeltuna uunivuoassa ja siihen ripottelin muutaman kourallisen riisiryyniä   pohjalle jotta imee sen liian kosteuden kaloista, muikut ja läski sisään ja taikina katto lopuksi päälle.
Kohtalaisen kuumaan uuniin tunniksi ja sitten löyhennetään lämpöä loppuajaksi.
Voitelin sitä muutaman kerran pelkällä vedellä, koska olin sen syömiseen varannut kirnuvoita!

Yritin sitä tekelettä jäähdyttää aikani, koska se jäähtymisen tarkoitus on tasata sitä makua.....vaan ajattelin kumminkin jonkun tovin jälkeen ottaa kulmapalan erikseen jospa vaikka nopeuttaisi sitä loppu huipentumaa sopivan haaleaksi. Minun kun teki niin mahottomasti mieli jo maistella, niin miksipä en toteuttaisi sitä !?

Nämä kukot ja toisetkin tutut pitkän kypsentämisen vaativat perinne ruuat olisi tottakai vaatineet sen kunnon puu-uunin ja yön yli kypsentämisen.
Mulla kun on vain kerrostalon sähköuuni, mutta toimii sekin erinomaisesti  näissä mun nykyisissä ruuan teko asioissa.

Ihmiset pitävät jotenkin itsestään selvyytenä, että me ammattilaiset elämme kaiken maailman herkuilla kotonakin!? 
Minulla se ei ole toiminut koskaan, olen lähes aina erottanut työn siviilin toisistaan.
Keittiömestari tekee työnsä työpaikalla ja kotona syödään mahdollisimman yksinkertaista.
Joskus kyllä tulee mieleen, että pitäisiköhän kokeilla sitä tai tota jota olen joskus tehnyt, vaan useimmiten jätän senkin tekemättä.

Tämä muikkukukko oli kyllä hyvää sitten seuraavana päivänä kun herkuteltiin sen kirnuvoin kanssa.....maku oli rauhassa herkistännyt koko leipomuksen ja seuraavaksi teen sitten kait lanttukukkoa!
Milloin, en tosiaankaan tiedä, vissiin syksyllä kun ilmat kylmenee ja uutta satoa on saatavilla.

Kattaus ei ole  suinkaan perinteinen, vaikka olisin kyllä sen  saanut omilla kamoilla hyvinkin aikaseksi.
Ei ollut kukkokaan sitä ihan perinteistä ei edes patakukkoa, vaan nykyisessä ns. lasagnea astiassa valmistettu, mutta maku oli samaa ja helppo tehdä annos paloiksi, oikeassa kukossa päältä aukasuun käytän puukkoa ja  tälle piisasi leipäveitsi.

Valmiin leipomuksen palasen kanssa  kuvassa on  ryyppypikari koska oli kalaa niin ruokaryyppy olisi kenties ollut  kohillaan ja sitten vesilasi, aterimet ovat perinteiset kalalle ja kannellinen lämpöastia muikkupiirakka palalle!?
Tämä kattaus oli vanhoilla Venäläisillä kamoilla toteutettu ja olivat pelkkää kulissia mutta joskushan mun niitäkin käytettävä.....en muuten käyttännyt niitä syömisen /juomiseen, kuvauksen jälkeen siirsin ne takaisin piirongin sisälle ja ovi kiinni.
Minä käytän  arkisin ja pyhisin kotona yksin ollessa  lähes aina pelkkää mikrokippoa ja samaa mukia maitokahvin ja veden juomiseen.

Muutaman kerran olen huvikseni kyllä kattannut ihan viimeisen päälle asialliseti, mutta nythän  tämä tapaus on onnelliseti eläkkeellä.....tästäkin huolimatta on kyllä sanottava, että tykkäsin työstäni  kuin hullu puurosta silloin aikoinaan......;)


6 kommenttia:

  1. No nyt on sellainen herkku että vesi herahti kielelle. Taitaa olla monta vuotta kun olen viimeksi kukkoa syönyt. Tehdä en ole edes yrittänyt koskaan... Kaunis kattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppujen lopuksi tämmöisen ruuan perusaineet on niitä terveelisiä ja tarpeelisia, kala ja ruis! Mulla on tapa sanoa lähes kaikkea lihaa läskisksi, tähän valitsin aika lihaista siankylkeä joissa oli vain muutama ohut valkoinen raita, mutta kukko vaatii kylläkin sitä läskiä......kiitos Anja....:)

      Poista
  2. Kukkoa en ole koskaan tehnyt hyvää se kyllä on, muistan että anoppini tykkäsi kovasti kalkkunasta minä en:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeeta lintu-kukkoa en koskaan ruuaksi tehnyt, tämä perinteinen savolaisten perinne herkku on leipäkuoreen tehty kala ja leivottaan kylläkin kukon malliseksi ja uunin kypsymään tuntikaupalla....:)

      Poista
  3. Hyvä idea kukon tekoon:) Minä vaan niitä perinteisiä ahvenkukkoja olen vääntänyt mutta tätä mallia on kokeiltava ahveniinkin, niitä nyt riittää liiaksi asti.

    Aurinkoista viikon alkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisin kyllä ahvenista ehdottomasti jos niitä saisin! Muikut oli silloin kohtuu hintaisia joten päätin ostaa niitä. Minkalaiseksi ihminen oikein tulee kun en viitsisi edes kaloja siivota, muikutkin on niitä kaikista helpompia ja joutusaahan se kävi kun tartuin asiaan....;) Sitten se ahvenien kanssa, vissiin kätevämmin kävis nylkeminen jos sen taidon osaisi kunnolla....olen liian vähän ahvenia ruuaksi laittanut, mielelläni kyllä niitä söisin, herkku-ja arvostettu kaka kun on...kiitos....:)

      Poista