Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 20. joulukuuta 2016

JOULUNA 2016



Tämän Joulun haluan viettää Jyväskylässä ja ilman mitään ylimääräistä hössötystä! 
Ihan hyvin näin on hoituneet nämä eläkkeellä olo vuodet. Työ vuosina olin aina töissä ja näin jälkikäteen voin sanoa, että olihan se aikamoista menoa silloin, mutta mukavat muistot niistäkin ajoista on hyvin tallella!
Aika monta joulua on mennyt maailmalla, koska asuin siellä kymmeniä vuosia.
Maassa maan tavalla, olipa se Saksa, Itävalta, Italia, Amerika, Venäjä tai Unkari.....mutta aina siihen kuului isokin ripaus suomalaisuutta, jota sirottelin ympäristöön ja ruuan laittoon!

Ne lapsuuden joulut Suomessa tulee aina mieleen, ne olivat viimeisen päälle perinteiset perheen yhdessä oloa.

Viimeisinä vuosina olen valinnut joulupaketin entisille työpaikalleni kylpylähotelli PEURUNKAan. Jossa olen osannut nauttinut olostani, tavannut ilokseni jopa entisiä työtovereitani ja saanut paikan päällä uusia ystäviä.....jotka myöskin ovat palanneet sinne  vuodesta toiseen.
Nytkin jo kerkesin ajatella ketä siellä tapaan, vaan sen verran pitkä aikainen flunssa/kuume iski, etten tohdi sinne mennä paikan päälle, vaikka mieli tekisi.

Viime vuonna tein uuden perinteen itselleni ja lähdin kassin kanssa liikkeelle jossa oli suklaarasioita ja jaoin niitä!
Kohteet valitsin kävelyreitin mukaan, ilman ennakko suunittelua.....mutta sen verran tiesin, että niitä annan niille jotka eivät osanneet edes semmoista käden ojennusta  odottaa.

Ilo ja jonkinlainen hämmästys oli meillä kaikilla, antaa ja ottaa......:)


Valitsin nyt Joulukorukseni valkoisen tuunaamani tekeleen, koska lumi puuttuu! Muutama valkoinen kohta näkyy ikkunasta, muuten on ruskean/harmaata loskaa......eihän sekään joulun fiilistä tuhoa......omasta itsestähän se on kiinni!

Erikoisesti se rauhan toivotus ja sopua yhteiseen elämään antoi taas uudet järkyttävät uutiset maailmalta.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA TOIVOTAN KAIKILLE!!!!!

12 kommenttia:

  1. Kaunis koru, kyllähän nuo uutiset on kamalia. Kaikista huolimatta toivotan oikein hyvää ja rauhallista joulua Maikku.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva ja samoin myöskin teille toivota Rauhallista Joulua.....:)

      Poista
  2. Onpa hieno uusi jouluperinne sinulla! Varmasti tulee joulumieli suklaista ja sinulle, antajalle myös, hienoa ♥
    Niin, tuttuni kirjoitti blogissaan tänään että päättyvä vuosi on ollut pahin viime sotien jälkeen. Tarkoitti maailman ja myöskin Suomen poliittista tilannetta. Olen vähän samaa mieltä.

    Kauniit joulukorut!

    Joulurauhaa Maikku♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli ja eiköhän me ainakin yritetä ja toivotaan sitä parempaa tulevaisuutta kaikille.....:)

      Poista
  3. Kauniin korun olet tuunannut, sopiva tähän harmaaseen keliin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli ja sitä toivoa koitetaan omasta puolesta pitää yllä.....:)

      Poista
  4. Samanlaisia jouluja olemme viettäneet pikkusiskon kanssa. Aikuisena kuitenkin eri maissa ja eri aikoinakin, yhteisiä ulkomaan joulujakin on. Nyt on hyvä olla kotona, vanhassa kotikaupungissa rauhassa.

    Komea korusi on hyvä ripustaa kaulalle jo joulupuuron syöntiin.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....pitää muistaa nostaa se koru esille, jotta muistan sen jo puurojuhlaan laittaa...:)

      Poista
  5. Kiitos tästä vuodesta sinulle,jaksaessasi olla kaveri,jospa ensvuosi toisi parempaa elämää.

    Hyvää Joulua sinulle Maikku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Tansku ja toivotan hyvää loppuvuotta ja parempaa uutta vuotta teille....:)

      Poista
  6. Kiitos tästä jouluisasta postauksesta, Maikku!
    Onnellista vuotta 2017 sinulle!♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivon että ainakin samanlainen onni jatkuu ensivuonnakin.....:)

      Poista