Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

ÄITIENPÄIVÄ 2013.


Yllätyksen huomasin, että lähinaapureissa, kuten Ruotsi, Norja sekä Venäjä viettävät tätä toukokuun toista sunnuntaita kukin omalla ajallaan! Tanska ja Viro ovat ottaneet Suomen kanssa yhtenäisen  äitien juhlapäivän. 

Oma äitini oli Anna ja tietysti on edelleenkin.
Ruotsalaisen allakaan se tuli v.1708 Hannah"armo"nimestä josta se sitten muuttui meillä Annaksi.  Anna on käytetyimpiä naisennimiämme. Sen suosio on peräisin puolen vuosituhannen takaa myöhäiskatoliselta ajalta, jolloin meilläkin palvottiin Pyhää Annaa, Neitsyt Marian äitiä.
Anna on ollut satojen vuosien kestosuosikki ja pitkän ajan seurannassa 1880-1980 luvuilla, Anna on ollut ykkönen tyttöjen ensimmäisenä etunimenä.

Nämä korut lahjoitan tietysti kaikille naisille, siis ymmärettävästi näin virtuaalisesti kuvana. Jos olisin menossa tai tulossa juhlimaan tänään niin kietoisin itseni näyttäviin aitoihin malakiitin vihreisiin  käätyihin. Läsisydämmet ovat  erittäin taitavasti joku tehnyt kullalla korostaen. Korumetalia käytin apuna ja ohueeseen nailonsiimaan pujottelin korukivien palaset!

Sain Kustaa Vilkunan  etunimet kirjan, jotta  aikani ei tulisi liian yks'oikoseksi ja siitähän sitten lainasin Anna nimen tietoja.
Jari Tammen maamme sanakirjan toi myöskin siskoni, oiskohan ollut vaikka vuosi sitten! Siitä sain selville nämä äitien päivien faktat.
Hyviä kirjoja joita tulee avattuja moneenkin kertaa, helppo lukea ja ymmärtää,

Toivotan kaikille naisille hyvää äitienpäivää ja samalla ottakoon osansa miehetkin siitä, sillä eihän heitäkään olisi jos ei meitä naisia olisi ollut apuna tässä tärkeässä tapahtumassa.....;)

10 kommenttia:

  1. Kiitos, Maikku, upeista koruista!
    Kelpaa nuo kaulassa tepastella vaikka linnan vastaanotolla..:))
    Olethan sinäkin 'äiti', koska sinulla on 'adoptoituja' lapsia niin monta.<3

    Oikein hyvää äitienpäivää, Maikku.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo!
      Kyllä minä aina jollain tapaa äitienpäivää vietän, joskus on porukkaa ollut vähän liikaakin! Varsinkin kun se meni työn merkeissä.
      Lapsiahan minulla piisaa ja kun sitä seuraavaakin sukupolvea on jo aika monta. Lapsenihan olen hankkinut palautusoikeudella ja koska itse en onnistunut omin konstein heitä tänne saamaan.
      Yhtäkään en ole lopullisesti palauttanut, taukoja pidetään joka kaikille aina terveelistä....;D

      Poista
  2. Kiitos sinulle! ihanat nuo helmet, kyllä ne kaulassa kelpaisi herrastella!
    Oikein hyvää sunnuntai-iltaa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään värit tuntuu mukavalta jopa koruissa!

      Tänään päivällä meitä oli kaksi harmaapäätä ulkona eka jätskiä syömässä....oikean vohvelin nenässä oli rommi-rusina pallo ja minulla huonopi kinttusella mango-meloni....oli se muuten herkullista!
      Kiitos mummeli....:)

      Poista
  3. Upeat korut.Hyvää äitienpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva kiitos!

      Meillä oli varsin lämmin äitienpäivän sää ja istuin eka kertaa tuolla kävelykadun alkupäässä ja söin jätskin....:)

      Poista
  4. Kiitos koruista! Upeat ovat. Ja mielenkiintoisia taustoja. Tänään olen taas kerran syventynyt katselemaan tekemääsi taulua. Miten osasitkin laittaa siihen ihan kaiken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä vihreetä tyrkytän sinulle...;)

      Äitienpäivä tauluhan se myöskin on...näin kun jälkeenpäin ajattelen niin vissiin jokin etiäinen laitto sen niin maalaamaan!? Joskus ne etiäiset vähän hirvittää, mutta onneksi suurin osa niistä toimii ja toteutuu hyvin!

      Kiitos Johanna!

      Poista
  5. Kauniita ovat nuo kuvan korut - niitä on niiiiiiin paljon täällä ....

    Äitienpäivää vietimme Jyväskylässä, yritin olla apuna Maijalle (ollut jo viikon verran ja ihan mukavasti hän toipuu). Nautimme kesän ensimmäiset jäätelöt Aren aukiolla auringonpaisteessa istuskellen ... muisteltiin tietysti niitä vanhanajan äitienpäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koruja ei ole koskaan liikaa.....;D

      Tai taitaahan niitä olla, nyt kun kesä alkoi niin ulkoilutan niitä alvariinsa. Huomasin, että mulla on paljon sellaisia jotka sopivat mun kyynärkeppeihin, se muoviosa kun on kauniin viininpunaista, sellaista tumman lilan häivähdystä...kait!
      Siinä korvikset kilisee kun kepitän tuolla kadulla....;)

      Poista