Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 11. kesäkuuta 2015

VIILEÄN JA TUULISEN KESÄKUUN AJANKULUA....


Vähän hiljaista on pitänyt täällä blogin puolella, laiskana en ole ollut vaan käyttänyt aikaani joihinkin toisiin tekemisiin.
Ihan hyvä muihinkin juttuloihin laittaa aikaansa jos ja kun niitä mukamas on.....taitaa olla kun suoraan sanon niin olen hidastunut vähän kaikissa toiminnoissani.....heh...;)

Taas tekivät kesämaton Väinönkadulle!
Tulikin puolet pitempi kuin viime kesänä, koska tämä katu on muutettu "Pihakaduksi", loppupätkä torin laidasta alkaen on lähes entisellään jossa autot saavat ajaa.
Pihakadulla kävelelijät ovat numero ykkösiä ja meille on tuoto huili paikkojakin sinne ja viihtyvyyttä lisätään kunhan ideoita piisaa.


En olisi oikein uskonut jos en omin silmin sitä todennut, että näitä tukevia entisiä kirkkopuiston penkkejä saisi tämän näköiseen kuntoon!?



Kävelykatuakin on jatkettu vaikka kuinka pitkälle, pitäisi sekin tarkistaa koska se uusi pätkä minulle. Lehtitietojen mukaan autoilijat ja tavalliset tallaajat eivät ole vielä oikein oppineet sitä käyttää!


No vaikealta se minustakin tuntui kävellä omia aikojaan keskellä katua, se maalattu matto kyllä auttaa sen oppimiseen....




Kovasti kunnostetaan keskustan taloja ja multa kuluu siihenkin aikaa, kun on seurattava edistymistä tässäkin työssä. Ensin rupesivat rakentamaan häkkyröitä tien toisella puolella, mutta jo tekivät joutusaan sitäkin juttua, vajaassa puolessa tunnissa tuli valmiiksi yksi tämmöinen kehikko katolle ja tekivät kolme niitä lisääkin....



Istuin partisilla ja olin taaskin "kymppinä" seuraamassa työn rivakkaa edistymistä...

Muuten hyvä ja hyväksynkin yleensä kaikki uudistukset, mutta tämä "Villentornin" katon korotus vei multa Harjun Vesilinnan kokonaan pois, ainakin toistaiseksi. Eikä siinä kaikki, nyt kun en voi kellon aikaa tarkistaa siitä.
Nippa nappa näkyy entisen kauppahallin yleinen kello mun toimistoon jossa parasta aikaa kirjoittelen..... mutta sen viisarit ei ole aina kohillaan.....just huomasin ettei siitäkään näy koko kelloa, koska koivun rehevät lehdet peittää osan kellon taulusta.


Annoin kamojani myyntiin ja maksan kirpparille, että myyvät niitä, huomasin että mm. tämä huopahattu on pois sieltä! Uudistin sen aikoinaan huovutin lisää ja lisäsin kangaspalalla nauhoituksen siihen ja vissiin pidinkin sitä joskus.....mutta jouti myyntiin. Kuva on kyllä mun omasta komerosta aikoinaan otettu.
Viikonlopun jälkeen luovutan paikkani pois ja jos kamoja on mennyt oikein rahalla ostoihin, niin hyvä olisi! Paikka on muutaman minuutin päässä joten käyn päivittäin sen siistimässä ja vien sinne lisää.
Näissä paikoissahan on se omankäden oikeus aika yleistä joten en mitään kovin hintavaa sinne ole jättänyt.
Vähän kyllä jännittää tämä kolmen viikon tulos, uusin homman myöhemmin jos olen tyytyväinen sen toimintaan.....;)

10 kommenttia:

  1. Mainio tuo "räsymatto" kadulla, heti tulee keittiön lattia mieleen!
    Harmi että penkki on mekein entinen, vanhalta tuo tosin näyttää...
    Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, kiirettä on pidettävä korjauksien kanssa.
    Kirpparit siirtävät yhdestä asunnosta tavarat toiseen ja kolmanteen. Itse en ole kirppari-ihmisiä.
    Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua sinulle, Maikku! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se puistonpenkki vaihdettiin jo samantien ja nyt ovat olleet siistinä ja kunnossa!

      Eka kertaa vein tavaroita kirppiksille ja aika harvoin niissä olen ostoksilla ollut 1-2 kertaa vuodessa ja silloinkaan en osta mitään, jokun kaverina olen vain mukana. Yritän vain päästä liioista tavaroista eroon.....;)
      Kiitos Aili ja samoin lämmitä kesää toivon !

      Poista
  2. Tuo rikottu puistonpenkki on jo vaihdettu ehjään saman malliseen. Tänään on sinne räsymattojen viereen tuotu oikeita sohvia ainakin 10 kappaletta - ihan niinkuin viimevuonnakin oli. Viimevuotisia en nähnyt - oli reissussa silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko testasitko jo sohvat!? Kunhan tytöt lauantaina tulee niin vien ne sinne istumaan, onneksi ei ole sadetta luvattu, etteivät kastu ja ihmiset saavat taas kunnoin huilipaikat ostoksien lomassa....;)

      Poista
  3. Kotoinen olo kävellä räsymattoa pitkin! Ja kuulema sohvat tulossa sivustoille. Kyllä kelpaa, eikä autoista ole haittaa.

    Vandalismi on nykytodellisuutta. Rikotaan, sotketaan. Kukahan kotona korjaa ja siivoaa? Uhrautuvat äitiliinit varmaan.
    No, kaikki koituu loppupeleissä verokuormaan.

    Kirppis on ihan hyvä juttu. Meilläkin viikonloppuna autotalli-pihakirppis, olen raijannut sinne kaikkea kamaa tyrkkylle.
    Yleensä kirppiksillä minulle käy niin, että ostan enemmän kuin saan myytyä. Mutta pääasiahan on, että pientä kauppaa syntyy.
    Mukavaa loppuviikkoa, aurinkoa on luvassa.

    VastaaPoista
  4. Anja, tokko olisi hassumpi ajatus tehdä kotona samalla lailla, maalata matot lattiaa, pääsis ainakin mattojjen tampaamiselta!?

    Tämmöisellä toisten hoitamalla kirppiksilla on toisaalta helppoa, mutta uskoisin että saisin kyllä omalla puheella paremmin myytyä.....tai sitten kun ei ilikiäis tutuilta oikein hintaa ottaa kovinkaan paljoa, halvalla muuten menee kaikki, hinnoittelin sen mukaan ihan tarkoituksella!
    Mielestäni olen tyytyväinen vähäänkin jotta saan jonkun pennin pussiini ja ostaa uutta matskua koruihin. Tänään ostin laukun sieltä kun oli käteen sovipa mallia, omia olen myönnyt pois jo aika monta, toisinpuolen tämmöinen vaihtokauppa on mukavaa, mutta yritän pitää itseni kurissa....sillä pakko on laittaa kiertoon kamaa.,,,,;)

    VastaaPoista
  5. Oli jo sohvien kuntoon kajottu, en ilenny ees kuvata niitä. Yksi täysin hajalla, pehmusteita revitty ja nyt lauvantaina satoi, huomenna taas vilkasen niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että, näin siinä kävikin tänä vuonna sohvien kanssa !??
      Joku älykääpiö vain purki pauneetaan pehmoisin tyyhnyihin ja repi ne riekaleiksi.....;((

      Poista
  6. Kiva on tuo katuun maalattu matto raitoineen, niin ihanan iloiset ja aurinkoiset värit. Samoin keltainen penkki, harmi tosiaan että 'kaikki' rikotaan... Kovin viileää ja tuulista om meilläkin päin alkukesä ollut, toivotaan että vähän jo lämpenisi. Mukavaa viikonloppua ja kohtahan on jo juhannuskin :)

    VastaaPoista
  7. Vaikka onkin se oma kaupunkin, niin kelpaa sitä kehuakin, mukavaksi ja kauniiksi ovat laittaneet meille .....jotkut mielensähäiriöissä vaan aina sotkevat näitä uudistuksia!

    Kiitos Anja, viikonloppu menikin joutusasti kun oli pitkällä viikonlopulla pari tyttöä täällä, tänään laitoin ne Junalla kotiin
    Joensuuhun. Kesällä lomalaisia pyörii aina enmmän kun talvisaikaan...saavatkin tulla niinkauan kun heitä se huvittaa.....;)

    VastaaPoista