Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

KYTTÄÄJÄ MUMMON ARKEA ja pyhää!


Talo missä korteeria pidän on kuuskyt´luvun rakennus, paljon on paranneltu paikkoja jotta viihtyisimme. Ohjeita annettu ja määritelty miten pitäisi olla asua jotta eläisimme ja kauan viihtyisimme pesässämme. 
Talon säännöt on laadittu ja jaettu joka luukusta, olitpa omistaja tai muuten vuokrasi kuittaava!
Ohjeethan on tarkoitettu tietysti lukutaitoisille, vaan tuntuu joskus siltä, että meitä lukutaitoisia on aika vähän sattunut tähän kerrostaloon! Vai liekö sitten niitä lyhyt muistisia ovatkin, vanhat sekä nuoret ja siltä väliltä tuntuu ne näkyvät ja kuuluvat olevankin aika yleisesti ottaen...muuten.....;/

Pitäisi jopa omat partsitkin huolehtia, talvella lumet poistaa jottei kävisi näin, että kosteus tekisi tepposiaan, nehän sitten näkyy alakerran partsin katossa.
Mun yläpuolella on aika holtitonta väkeä nämä nykyiset osakkeen omistajat. 
Alkuaikoina palautin heidän tavaroitaan mitä tippui mun parvekkeelle ja niitähän tuli mitä milloinkin. Nykyisin kiikutan ne roskiskatokseen. 


Siinä kun on sellainen sopiva kolo josta saa ne kamat siirtää alakerran asukin iloksi ja ihmettelyksi. Nämä jouluvalot roikkuu parista kohtaa edelleenkin ilman valoja minulle,  eikä oikein ole kovinkaan mukavan näköistä! Katotaan nyt kuin pitkälle saan niitä vielä ihailla.....;)
Jotenkin en tykkäisi lappuja laitella ja ovikelloja soitella. Olen odotellut jos Rouvan kanssa tapaisimme nk.vahingossa, mutta liikumme niin eriaikoihin ulkona ja rappusissa.

...

Paljon on ihmisiä jotka eivät osaa oikein toimia, ennenkuin silmätysten ja kädestä pitäen selittäisi ja neuvoisi....eikä aina silloinkaan ohjeet mene perille asti!
Tämä talo on  noin yleisesti ottaen hyvä asua, mutta haitat ja järjestys häiriöt tulevat pääsääntöisesti vakiasukkien vieraista. Vaikkakin meitä omia persoonia kyllä löytyy meistäkin jo vuosia täällä asuneista.....;/
Noin kymmenen vuotta olin hallituksessa, sitten ilmoitin, että jokaisen on vuorollaan sitäkin hommaa tehtävä. Yhtiökokouksissa käyn aina jos olen paikkakunnalla ja osallistun keskusteluun.


Omissa tiloissa tupakin tumpit ja rikotut lasit  ovat sitä ällöä sotkua oksennuksen lisäksi, koska ovat toisten tekosia Tämä kuva  katolta on  kohtalaisen siisti koska uudet lumet kerkesi peittää  yleisen yläkerroksien käyttämän tunkion. Annapas olla kun lumet sulaa niin esille tulee taas mitä ihmeellisempiä asioita....
Jotenkin säälien ajattelen tätä yläkerran rouvaa, koska syy ei ole varsinaisesti hänessä. Osittain tietysti jos ajattelee sitä, että kyllä porukat olisi kurissa pidettävä.....vaan jos ole sitä valtaa!?
Ukon olen nähnyt muutaman kerran, mutta kuullut sitäkin enemmän. Keski-ikäisiä hyvin toimeen tulevia, ainakin päältä katsoen, mutta pahasti on kyllä vielä hakusessa elämään tarvittavat tavat ja tottumukset.

Saas nähdä pystynkö tänä kesänä laittamaan omaa partsia kesäkuntoon ja siellä oleskella. Kevät yhtiökokouksessa kyllä otan tästä asiasta selvän........
Nyt kun olen lähes koko vuoden ollut putkeen täällä paikan päällä, on sitä aikaa tuhriintunut naapureiden kyttäämiseen ja tarkkailuun....heh......;)


Tämän kuvan otin kun olin lounastamassa tien toisella puolella....jaloista pois kun oli lopputarkastus putkirempasta. Talo on vankka ja seinät paksut ja silloin tehtiin putketkin paremmin joten pinnoitus onnistui erinomaisesti. Äänet ei kuulu kovin helpolla mutta kansalla kun on tapana asioita selvittää keittiössä tai kylppärissä jossa ne  etenee tuuletuskanavien kautta erinomaisesti toisiin asuntoihin! Varsin hyvin sen kovaäänisen kautta pysyn selvillä miten naapurit sekä ylä-tai alakerrassa oikein toimivat ja tekevät......;)

Olen eloni aikana asunut kaiken maailman kämpissä. Tässä iässä ja kunnossa olen tyytyväinen keskustan kerrostalossa asumiseen. Tarvittavat palvelut lähellä ja toimivat minun tarpeisiini. 

10 kommenttia:

  1. Joo - kiva asunto hyvässä talossa sinulla on, hyvin siellä saa yönsäkin nukkua (kokemusta on) - jos kukaan ei soittele katuovelta ovisummeria - ihan vaan huvikseen tai biletysporukat lopettaa ajoissa tai ulko-ovien sulkeminen normaalisti on opittu. Kadulta ei autojen äänetkään kuulu sisälle, ei bussien eikä rekkojenkaan äänet.

    Tuota toisten ja yhteisten tilojen sotkemista en tajua. Siitä vaan heitellään tupakantumpit, oluttölkit, pullot ja mitä muuta lie. Vai putoileeko se roska hyppysistä itekseen, ihan vahingossa ja pyytämättä. Ei ne roskat mun silmiä särje, sääliksi vaan käy ne jotka asuvat noiden lukutaidottomien sottapyttyjen kanssa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin jo kertaaleen, kuka lie vei minne lienetkään....vissiin noi talon oudot asuin kumppanit ovat taaskin kiusaa tekemässä...vitsi-vitsi....;)
      Pitäisköhän kirjoittaa oikein tosi törkeitä juttuja ja panna nimetkin mukaan, no olkoonsa.

      Olen muuten tässä talossa viihtynyt lähes 20v. ja jatkan viihtymistä....nämä tosiaakin ovat pieniä asioita kun vertaan laitakaupungin taloihin ja asukkaiasiin, niissähän vasta oikein tapahtuukin.....;)

      Poista
  2. Kerrostalossa ei taida pystyä valitsemaan naapureitaan, ikävä juttu!
    Toivon että asiat korjaantuvat kun olet käynyt yhtiökokouksessa puhumassa maikkumaiseen tyyliin..:)

    Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle, Maikku.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No,eipä juuri pysty naapureita valisemaan! Eihän se niin pahasti häritse jos sen tekis niin olisin muuttanut jo johonkin erakoksi.
      Varoituksia jaellaan säänöllisesti ja jonkin aikaa muistavat vaan sitten taas unohtuu. Keskustan talot ovat melko rauhallisia, koska ovat pääasiassa omistus asuntoja. Esikaupunki alueella en asuisi missään nimessä, muutaman kaupunginosa täälläkin on tunnetusti...sanoisiko slummia ja sitten sen /niiden elämä....meluisaa ja vaaralistakin!
      Kiitos ja eiköhän se siitä......;)

      Poista
  3. Tuo on niitä kerrostalo asumisen pimeitä puolia. Jokaisen pitäisi ymmärtää säännöt ja kai sitä ymmärtäisikin, jos olisi halua. Toivon, että asia korjaantuu kevätkokouksen jälkeen.
    Oikein hyvää viikon jatkoa kuiotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä talossa on vain yksi rappu ja 28 asuntoa, siis pieni kun vertaan naapuri taloihin!

      Joa oikein listaan niin niin kyllä niitä plussia tulee enemän kun miinuksia täällä asumisessa...siis minulle henk.koht.

      Sillehän ei voi mitään, että kyllä sitä rauhallista oman mökin asumista kaipaan. Onneksi elämäni 18v, sain asua kauniissa ja rauhallisessa pihapiirissä ja sillä välilläkin on ollut hyvia asuntoja!
      Kiipesin vintille ja voi että kun tuuli oli kova peltikatto ujelsi, en ensin tajunnut mistä se ääni oikein tuli.....;)

      Poista
  4. Ymmärrän harmituksesi, sen verran olen kerrostalossa ja lähikontaktissa naapureiden kanssa asustanut.
    Voin vakuuttaa, ettei elämä sen auvoisempaa ole, vaikka olisikin oma tontti, jos sottapytty seisoo raja-aidan takana.

    Joskus tekee mieli ihan suoraan kysyä, kuka teillä siivoaa, kun kaikki irtoava tavara putoaa käsistä yleisille kulkuväylille.
    Koiralenkillä kerään tyhjät tölkit jätikseen. Ja joka kevät ihmettelen valkovuokkojen puhtaita kasvoja, kun joutuvat nousemaan sellaisen p-----roskan alta. Mitä tulisikaan, jos me kaikki alkaisimme heittelemään roskat ympäristöömme. Hyvä, että pidät vähän jöötä siellä kivassa talossanne, se on hienolla paikalla ja hyvä asua varmasti. Kyllä naapurit pitää saada vastuuseen roskaamisestaan. Pitäs palata talkkarisysteemiin, silloin vois luuta heilahtaa myös roskaajien persauksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisikin talkarit vielä, paitsi maksaahan sekin. Aika hyvin meillä toimii kyllä kiinteistön huolto. Minä taidan olla ainut "kyttääjä mummo" meillä muut ovat jo lähteneet tai viety sinne viimeiseen lepopaikkaan!
      Huoletontahan tämä tämmöselle kun minä olen, asua kerrostalossa....;) Nyt kun olen ollut paljon täällä paikan päällä niin näitä asioita huomaan....;)

      Poista
  5. Isoon taloon mahtuu monenlaista asujaa... Tuli kyllä niin elävästi mieleen omat asumiset kerrostalossa :) Ihan tahtomattaan tuli melkoisen tutuiksi lähinaapurit sekä ylä ja alapuolella asuvat juurikin tuon takia että kuuli ja aikaimoisen hyvin toisten elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ihan nolotti kun tapasin naapurin silmätysten kun olin pakostakin kuunellut heidän intiimiä juttuja!
      No, elämäähän tämä on ja kaikille sattuu ja tapahtuu....;)

      Poista