Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 24. toukokuuta 2013

HAAVEET ON OMAISUUTTA AJASSA !


Nyt on kyllä lopetettava nämä markkinat ja pikkuhiljaa otettava kovat käyttöön!

Hokasin että mulla olisi parisen viikkoa vielä sairauslomaa jäljellä ja sitten kirurgi tarkistaa  miten tässä oikein on käynyt!? 
Jättää mut vielä luokalla ja semmoisen selittelyn kanssa jota en haluaisi missään nimessä kuunnella. Koska varmasti tiedän se koskee henk.koht. minua itseeni. Huolellisuus ja tarkkaavaisuus ei ole siinä puheessa kympin arvoinen, se kun koskee minuun, kaiken muun koskun kanssa....;/

Turha mun on seli-seli-selitellä....sitku....mutku... juttuloitani. Vaikka olen tosi hyvä selittelee ja useimmiten siinä onnistunkin aika hyvin.

Olehan kyllä yrittänyt tehdä kaikenlaista, vaan kun se ei niin luistavaa ole...käänteleminen ja väänteleminen käyttämättömien ja laiskojen lihasten kanssa on ollut aika vaivaloista. Eikä se niin mahottoman mukavata ole ollutkaan.
Sillä ihteeni lohuttelen, että onhan se muuten mukavata joskus ollutkin, mutta tämmöisen jonnilaisen pienen pakon edessä naama kireenä ja hampaat irvessä sitä kyllä olen tehnyt lähes päivittäin. Ei ole tainnut olla tarpeeksi, koska vieläkään en siitä oikein tykkää!

Olen tietoinen siitä, että leikkaava ortopedi teki sen mitä pitikin, koska se oli ainut millä nivelrikot korjataan tässä mun tapauksessa. Nyt sitten on vain minusta kiinni miten tästä mennään eteenpäin!

Päätin alkaa jo normalisoida entisiä  tapojani, ottaa ne  jo opitut päivittäiseen käyttöön takaisin!

Tänään vaihdan petivaateet, tyynyt ja peitto ulkona jo tuulettumassa....rupesi sataa vettä joten haen ne pois.....puhtaat jo otettu esille komerosta.
Puolukkapuuro keitetty ja jäähtyy vesihauteessa, kohta alan vatkaamisen josta tulee kaunis pinkin väri!
Kankaitakin jo kattelin valmiiksi, koska eniten mun tekisi mieli alkaa leikata niitä sopiviksi palasiksi  sitten ommella mukava sisä/parveke kolttu, ihan yksinkertainen paitulin tyylinen.
Sitä ennen on toimisto pantava toisaalle koska tämä keittiön pöytä on se kaikkien askareiteni paras paikka.

Voimistelin ja venyttelin jo aamupäivästä ja vielä pitäisin toisetkin reenit ottaa tänään ja tosinainen ottaisi kolmannetkin koska nämä mun juttuni ovat sellaisen laiskahkon/paksun/mymmelin venytyksiä ja vanutuksia.....mutta minä silti teen niitä, enkä vain huvikseni tänne uhoo ja kirjoittele.
Olin viime kolmena päivänä lyhyillä katulenkillä ja tänään sitten näitä kotihommia.
Loppukirissähän niitä tuloksia syntyy...toivottavasi edes jotakin.
Kipua kyllä on joka askeleella no sehän tähän toipumiseen ja kuntoutukseen vissiin kuuluukin.

ps. ei multa ole hymy hyytynyt vieläkään, sama se on kuin tossa  lähes viiskytvuotta sitten otetussa kuvassa. Huomenna olisi pitänyt olla Katjan ja Sonjan valmistumis pippaloissa Espoossa, onneksi Pirkko menee sinne minuakin edustamaan. Tytöt kyllä tietää tilanteen, Katjan kaa puhuin puhelimessa ja Sonja käväsi täällä männä viikolla!

14 kommenttia:

  1. Hitaasti mutta varmasti paranet - paremmaksi kuin ennen (ennen polvien kulumisia ja muita jalkavikoja). Sitkeetä harjoittelua se vaatii sinulta. Melko normaalisti voit jo toimia tavallisissa askareissa, kyynärsauvat on vaan vielä häiriöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on hyvä elää totesi lapamato...;D

      Muutaman kerran ole joutunut sisällä niitä keppia ettimäänkin, kun eteenpäin pääsen joskus ihan vahingossa, ilman niitäkin! Kaponen keittiö ja eteinen on hyvä saa seinistä tukea....;)

      Poista
  2. Hyvässä mallissahan kuntoutuminen sujuu, se on pitkä prosessi. Kaunis on nuoruuskuvasi ja hieno kampaus:) Voi niitä aikoja, luulen että melko samanikäisiä ollaan:)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se meidän nuoruus oli tosi naisellista muotia!
      Jos rimpsalle lähti niin kampausta vaihtelin ja siihen kyllä tais mennä eniten aikaa, tukkaa oli silloin paljon ja se oli pitkä....rutiinillan sen aina kiepsautin!
      Kiitos Minttuli.....;)

      Poista
  3. Eipä tiennyt tuo naurava tyttö mitä vielä saa matkanvarrella eteensä. Ja hyvää niin, eihän sitä silloin uskoisi. Mutta olet kuitenkin mukavasti jo mennyt eteenpäin. Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tienyt, mutta onneksi mitään suuria mullistuksia, saatikka vastoikäymisiä tullut näiden viidenkymmenen vuoden saatossa!
      Vähän ton isäni ottaman kuvan jälkeen muutin ulkomaille! Sitä en tienyt et se reissu kestäisi kymmeniä vuosia...:)Joka vuosihan kävin Suomessa ja porukat kävivät mun luona asuinpa missä maankolkassa milloinkin.

      Eteenpäin yritän mennä ja varoa että pyllyleni tupsahda. Huomaan nykyisin, että vähän alkaa pikästyttää tämä etanan hiljanen meno...kun vissiin vähän on jo aikaa inistä ja vinkua omaa surkeuttaan....;D

      Poista
  4. Hyvässä mallissa kuntoutus,viehän se aikansa.Hyvää viikonloppua.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva....no eiköhän se tästä vaikka hissukseen eteneekin...;)

      Poista
  5. Maikku, kampauksesi muistuttaa omaani joskus 1950-60 luvuilla. Pitkä tukka on kätevintä kääräistä nutturalle..:)

    Ei noin suuri asia kuin polvinivelten vaihto voi äkkiä parantua, vaan se vie aikansa ja vaivansa. Jumppaa joutuu tekemään, ja sinuilla on vielä molemmat uudet nivelet vaihdettu yhtäaikaa...Tee vain ohjeitten mukaan, kyllä se iloksi muuttuu! Ikäihmisillä paraneminen vie enemmän aikaa kuin nuorilla.

    Olet sinä, Maikku, aikamoinen sisupussi, vähästä et valita.
    Oikein hyvää ja kaunista viikonloppua sinulle sinne Suomen Ateenaan.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos taaskin huomiostasi....:)

      Pitkää tukkaa pidettiin, koska eihän silloin kampaajalla käyty! Mullakin oli pikkaraisena letit ja sai sitten kasvaa ja joskus vähän saksilla kotona latvoja katkaistiin! Pitkän tukan sai helposti kiini ja nupille tai letille laitettua!
      Tuli sellainen asia mieleen kun isän kaa me tytöt lähettiin matkoille niin isä ei oikein osannut(viittinyt!) lettiä laittaa kahelle tytölle! Niin saatiin pitää poninhännällä ja se olikin vaihteeksi kivaa ja mukamas vähän hienookin, oltiin olevinaan isoja tyttöjä!
      Onneksi on aikaa tässä iässä hisukseenkin paranella paikkojaan...mihinkään ei ole oikeestaan kiirettä!

      Poista
  6. Ihan kuin filmitähden kuva! Kyllä silloin osattin, sekä hymyillä että kammata.

    Ihailen sisukkuuttasi. Ja ei auta kuin lähteä kaupoille etsimään jonkinlaisia puolukan/karpalon tyylisiä marjoja, tai edes mehua, ja keittää marjapuuro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäni oli Valmetilla valokuvaaja ja harrasti samalla kaikenlaisia juhlakuvauksia. Kun rulla jäi vajaaksi, niin minä olin aina valmis kuvassa posereemaan. Opettelin itekin aikoinani filmien kehityksen ja kuvien teon!

      Muuten vatkatusta marjapuurosta tein yhden jälkkäri suosikkini USAn ulkoministeriön pippaloihin, karpalomehua oli siellä saatavilla! Tarjoilu toimi korkea jalkaisissa viinilasissa ja koristin sen kermavaahdoilla ja jos oli jotain pakastemarjoja saatavilla, niin muutama koristeeksi. Jos oli mahdollisuus niin jokin limetin/ sitruunamelassin vihreää lehteä mukaan, pieni basilikan lehtikin hoitaa sen syötävän osan! Omat idikset ovat parhaat, kokeile....;)

      Poista
  7. Nyt sinulla jo alkaa olla vauhtia, hymykin varmaan yhtä herkässä kuin kuvassa. Ei sitä hymyä vuodet mihinkään kadota!

    Kuitenkin ole edes hieman varovainen että polvesi kuntoutuvat timmiin. Minulla on ollut hiivatin vaikeata tuon oikean polven kremppa, nyt on hieman helpompi käpytellä kun teippasin sen Kinesio-teipillä. Joskus varmaan joudun samaan operaatioon, tuntuu siltä.

    Vatkattu marjapuuro, nam. Sitä voi todella tehdä myös karpalosta, herukoista ja karviaisistakin. Ja aina maistuu hyvälle.

    Nautitaan kesäisistä päivistä. Pieni sade välillä on vaan hyväksi.
    Ainakin se saa vesiheinät kasvamaan kukkapenkkeihin, hih.
    Terkkuja ja toipumisen jatkoja...

    VastaaPoista
  8. Kyllä on oltava varovainen ja pakko ollakin, toinen ei oiken tule toisen mukana samaan tahtiin!? Odotan tätä väliarviointia, toivon vain ettei tarvis mitään uusia...;/

    Meillehän ne marjapuurot oli arkista kun niillä meitä kasvatettiinkin. Amerikkalaiset ihmettelivät voiko putinkia tehdä ite alusta loppuun, ettei vain aukasta pussia ja sekoteta!??? Viellä kun pidin karpaloista terveysoppilisen selostuksen niin johan alko markkinat...heh....;D
    Musta aika hienostuneen saa aprikoosista ja luumuista, saatan niitäkin käyttää silloin tällöin, nykyisinkin! Ja uppoo paremmin ulkomaalaisiin kuin tavalliset marjat, vähän aristavat happamia marjoja, mutta sokuria ja vaniljaa mausteeksi ja kunnon pursotus kermaa päälle, uppoo kyllä jokaiselle.....;)

    VastaaPoista