Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 23. tammikuuta 2014

VAIHTELUA ARKISEEN ELÄMÄÄNI...... tulla tupsahti!!


Meenasin vähän säikähtää, kun munia rupesi tippumaan päälle!
Eikä ne mitään pikkusia kirjavia Närhen munia ollut, ihan kunnon mulkeron kokoa, jopa osa 
isompia....tärähtänyt olisin lisää jos olisi oikein kohille osunut.
Kaksi kovaa puuta kohtasi, mun pönttö kesti samoin kun ne munat, ehjinä säilyivät, joita sitten keräilin pitkin lattioita, toistakymmentä niitä löytyi!

Mulla on sellainen mappihyllykkö "hallisssa" jossa on kirjoja ym.tarpeelista aina käsien ulettuvilla ja sen päällä iso lasipurkki täynnä maalattuja puumunia joita olen keräillyt muailmalta.
Syksyllä jo huomasin että lasipurkissa oli raita tai railo sanoisinko, vaan annoin olla. Nyt se kyllästy vain olemaan ja päätti haleta puolesta välistä, lasinsirpaleita tuli paksusta purkista aika paljon...ne onnekseni osui suoraan lattialle.

Purkista en perusta, mulla on niitä parikin varastossa lisää. Jos olisi ollut oikein Riihimäen lasin Ilves tai Karhu isoja purkkeja niin sitten olisi jonkin verran jo ketuttanut.
Tästä sen näki ja totesi, että kyllä se sosialismi murtuu tuhannen pirstaleiksi ajan kanssa. Pölyä olen joskus siitä pyyhkinyt, eipä tuntunut vanha NL:n aikainen suolakurkkulasipurkki siitäkään tykännyt. Eihän nyt sillä, hyvin olin pärjännyt sen kanssa 30-35 vuotta.

Annan olla sen puolikkaan purkin siellä hyllyn päällä munineen. 

Te en uskalla tikkaille mennä jos en saa kunnon tukea edes toisella kädellä ja ottaisi niitä loppuja sieltä alas. Kunhan muistas sen silloin kun joku tulee  käymään, kiivettäisin toisen sinne,  parempi kinttusen ja jolla se tasapaino ei oli näin heiluvaa kun mulla.
Pitäisi sitä ennen hakee uusi purkki sieltä kellarista, pesasta käyttökuntoon niin saisi samoilla tikkailla sen sit taas näyttökuntoon!

Mietin miten se noin vain rikkoutuu, ovia en paiski ja aika hiipimällä täällä kotonakin siirryn huoneesta toiseen!?

Ylimääräistä työtä tietti....mokomakin....jouduin vasiten sähköluuankin ottaa komerosta esille, sen verran pientä lasinsiruja levisi ympäristöön, ihan kivelin verran. Vähän taisin innostua, että samantien surruutin koko huushollin läviten....silleen venäläisittäin imuroin. Tulipihan sekin sitten tehtyä, toivottavasti noi paikat rauhoittuu. Vaistomaisesti vilkuilen ympäriinsä, voisiko jotain muuta sattua, joka tiettäisi ylimääräistä käsityötä!
Harvoin multa mitään rikki menee, en edes muista mitä olisi joskus mennyt ja tämäkin tämmöinen mysteerio, omia aikojaan osoitti mieltään......

Munat säilyi hyvin täysin ehjinä, maalipintakaan ei ollut rapissut, kovasta puusta oli ne pyöräytetty!

Kuvan laitoin kun siinä oli säteitä, viittaa vähän kuin olisin tärähtänyt ja mulla on suu supussa, kait kuvaaja oli käskenyt "muikun" sanomaan. Oikeestihan  mulla on ylähuuli aika kaponen viiva, tai kait sitten olin punahuulta käyttänyt korostetusti......;))



Kivi-ja lasimunia olen myöskin keräillyt, nämä ei olen minun, Budapestin isossa kauppahallissa niitä oli esillä.

16 kommenttia:

  1. No voi sun! Muistatko sen vanhan tarinan kanasta, jonka päähän kopsahti omena puusta ja kana luuli maailmanlopun tulevan! Varmaan lasipurkkiisi oli jäänyt joku jännite ja nyt laukesi rikkoen purkin. Mikäpä olis ikuista! Mutta ihania munia olet kuvannut kauppahallista. Onneksi puiset munat ovat päähän kopsahtaessaan hiukkasen pehmeämpiä. Kivasti kerroit tapahtuman, Maikkumaiseen tyyliin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä sen kanan kanssa samaa mieltä oli sillä hetkellä, kun yllätäin ja yht´äkkiä tämmöstä sattuu...
      Tuolla alakerrasta kuuluu rempan ääniä, voisin vaikka niitä syyttää, kun en muuta keksi....;)

      Poista
  2. No ei se Ryssän purkki muuta kaipaakaan, kun ryssäksi siivoomista. On sille niin kotoista sellai. Toivottavasti ne munat ei nyt kolhiintunut maalipinnastaan, että alkaavat kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasin sirpaleet siivosin oikeestaan ihan tosissani, mutta se jatkosiivousken ajaa hurruutin aika jotusaan ja noin päälisinpuolian....sanoisin, mutta hyvä sekin, pääsimpähän sanomaan että siivosin...hih!!!!
      Muuten ne munat kukkii kun niihin on kukkasia maalattu just niihin venäläisiin muniin.....;)

      Poista
  3. Kertaalleen jo vastasin, mutta ei kommentti jäänyt paikalleen. Yritän uudelleen - kun mulla ei ole normivehkeitä käytössä....

    VastaaPoista
  4. No, johan rupea pelittää, kunhan saan pysymään paikallaan. Niin, kun palaan kotiin, tulen kiipeilee rikkaillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuu kiipeilee, vaatehuoneesta olis pitänny yks laatikko ottaa ylähyllyltä, kun siellä olis kaksi paria hyviä ja lämpimiä nahkarukkasia.....taitaa paukkupakkaset mennä ohi kun tuut Suomeen takas....kulen siihen asti kätöset taskussa, aika vaikeeta kun on sauvat kourissa, mutta pärjään ja ihmisten tuijottaa taaskin mua....olkoonsa...;))

      Poista
  5. No hups sentään,hyvä ettei pahemmion käynyt ja taitaa puiset munat olla kuitenkii vähän kevyet,jottei....Noi lasimunatkin on kauniita,koristeena verratenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasku, itelläkin kova pää niin voi olla että muniin sattu pahemmin se yhteen kolahtelu...;)
      Mulla on niitä lasi-ja kivimunia kipossa ihan turvallisella korkeudella, ettei sen puoleen tarvi varota!

      Poista
  6. Kivimunat ovat kovia ja koreita, vaan suap niistä puumunista mualoomalla ainakkii kommeita:)

    Mukavata tätä vikkoo siule, Maikku♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mualattu ol kaekki ja valokosta munnoo ei ollunna siinä sakissa, mittee rasistisia lie olluna koko itänuapurin kurkkupurkkin hyyryläiset!? Jotta meleko kirjavaa kolinata se piästi ku yläilommoista anto ihtestään ilimoitella, miten lie osannu oikein kohille sihata, minnuu vuottivat mulkerot, raihnasta hittaasti liikkuvoo akkoo! Vuan ossoon ninääkin siihen takasin antoo, ainnekkin meenasin tärräyttää vuan ku säekähhin, ni sanattomaks mänin sillä istumilla...;/

      Mukavata mutta varsin kylymee ilomoo tiellä tuntuu piisovan, vuan ei haittoo, ku ossoo piälensä laittoo....kaekki mitä omistan kietasen niskooni ja loput tuulen puolelle kaenaloon ja tuas menttiin....;D
      Annanhan päevän pilikistää Aili Mummo ja selätettää tiä pimmeys....;)

      Poista
  7. Vai munilla päähän, onneksi ei oikleita. Aina sattuu ja tapahtuu.
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämmöstä kaikea sitä tapahtuu, varovainen on oltava joka käänteessä ja tarkailtava ympäristöä....kiitos mummeli ja varotaan ulkona, ettei vain kaatuilla, sano Himmulle ettei liekasta liika vetela, kävelette kumpikin rauhallisesti....:)

      Poista
  8. Onneksi munasade ei saanut pahempaa aikaiseksi. Minä kyllä ensin luulin, että olit joutunut raesateeseen.

    Kumma juttu, että lasi sillä tavalla väsähti. Vai olisiko siellä joku oopperalaulaja vetäissyt korkealta ja kovaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä että joku täällä joskus laulaa kovaa mutta mun lauluääneni on aika matala, joten minä se ainekaan ollut, naapurithan ne niitä häiriköitä aina on! Yläkerran naapuri oli ottanut joulukoristeet pois, ne jotka vuoden verran roikku mun partsin katossa....;)

      Poista