Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

NAISTENPÄIVÄN MIETTEITÄ MINULTA....


Norsulaumaa johtaa vanha naaras eli matriarkka johon luottaa koko lauma! 
Norsut ovat hyvin seurallisia, naaraan ja poikasten sosiaalinen järjestäytyminen on hyvin kehittynyt.
Norsut surevat laumansa jäsenten kuolemaa.

Metsästys kauden alkaessa, kohteena olevat norsut varoittavat toisiaan satojen kilometrien päähän. Mikä johtaa ketjureaktioon, jonka seurauksena koko mantereen norsut muuttavat käyttäytymistään.

Tämä oli tällä kertaa johdatus tänään olevaan Kansainväliseen Naistenpäivään, enpä käyttänyt sanaa "aasinsilta" jostain  syystä!?
Vaikkakin aasi on toinen se mun lemmikeistäni, ihanan hellyttävä, vähän surusilmäinen, kiljuva, tyhjää hamuava, matalarunkoinen isokorva, häntäänsä ahkerasti heiluttava tapaus!

Allekirjoitan kyllä, että ilman näitä tarpeelisia  miehiä, meidän vahvojen naisten jatkuvuus kyllä loppuisi sukupuuttoon, niinkuin kävi mammutille, tälle mahtavalle suuruudelle.....;)

Aika hassu fakta tieto putkahti samalla mieleen, norsun kärsä on sen ylähuulen pidennys! Kaiken   puoleen näin kätevä apuväline on viellä hakusessa meillä kaksijalkaisilla nisäkkäillä.....
Sikisiköhän nuo nykynaiset haluaa sitä ylähuultaan potksilla korostaa, joskus näkyy olevan aika törösuita kuvissa ja jopa kaduillakin.....ihan ihmisten ilmoilla ja ilman liekaa ja saattajaa kuljeskelevat!
Näin semmoisen kauppakeskuksessa, esitteli kosmetiikkaa ja minä uteliaana viivasuuna menin oikein läheltä tarkistamaan ko.asian.
Kysyinkin jotakin, en ollut varma yritinkö omaa mitätöntä ylähuultani törröttää vaistomaisesti tämän keskustelun aikana......

Norusutaulun maalasin öljyväreillä, talvella Unkarissa, pitäisi hakee se tänne kesäkotiin....

Näinkin voi huomioida tämän vuoden Naistenpäivä, omalla omituisella tavallani, se virallinen.....minulla se päivä toimii jo rutiinilla joka ikinen päivä, tästäkin huolimatta, onnea ja menestystä edelleenkin, toivotan sisaret teille kaikille...;)

18 kommenttia:

  1. Sudämellistä naistenpäivää kaikille naisolennoille. Tykkään norsuista vaikka aasit ja possut on mun lemppari eläimiä. Hyvin tuo norsumaalauksesi onnistui, kantsii tuoda suomikotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne kaikki eläimet mukavia, noita isonpia katotaan vaan kaukaa, ettei oikein kotiin voi tuoda, tai siitä kodin koostahan se riippuis!
      Mutta norsu on aika viisas siksi se on mulla oikeestaan ekana.....:)

      Poista
  2. Kaikkensa sitä on kauneuden eteen tehtävä. Mulla on joka päivä naistenpäivä, kun on toi entinen poikaystävä sellai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanovat, että se kauneus on katsojan silmissä, minä kun sanon norsua kauniiksi ja komeeksi....heh.....;)

      Poista
  3. Norsumaalaus on hieno!
    Hih, noita törösuita näköjään ilmestyy lisää joka leden palstoilla ja livenäkin jopa täällä pikkupaikkakunnalla on tavattu. Enpä oikein tiedä kaunistaako se vai toisinpäin?!
    Hyvää naistenpäivän jatkoa Maikku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja viellä on tunti jäljellä tätä naistenpäivää!
      Oli muuten aika vinha törösuun kanssa puhella, kun se ylähuuli pysyi koko ajan kohillaan,.....;)

      Poista
  4. Nii ja korvia venyttävät siihen tarkotukseen tehdyillä korvakoruilla!. En tiijä, jos oli tarkotus olla norsun naamainen, niin kait se luoja sen olis luonu meillekin, eikä vaan norsulle. Taitaa nuo immeisten omat konstit olla aika hepposet, eikä näin ollen kunnon kärsäkkäitä tulla vielä aikoin näkemään ihmisillä. Mutta onhan jo törösuu jotain verrattuna meikän lättänäsuuhun :)

    Hyvä, että jätit aasinsillan pois, ei se norsua kestäskään, mutta tuo Norsutaulu kestää analyyttisemmänkin tarkastelun. On se nätti! Värit ja kaikki.
    Hyvää Naistenpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole muuten kuvannut mun toista norsutaulua, korjattava se asia jossain vaiheessa.....sinä on takaapäin maalattu isä, äiti ja kaksi lasta, köpöttelevät juomapaikalle auringonlaskun aikaan. Siis saman tyylinen kuin tämä, ja sen paikka on huussin seinällä, mukava katella siinä istuessa......;D
      Kiitos ja toivon, että naistenpäivä meni niinkuin pitikin!

      Poista
  5. Hieno norsutaulusi, kyllä siitä matriarkan tuntee ja matriarkkojahan monet meistä naisista olemmekin. Ja kestämme paljon kuin norsun nahka. Mutta se huulien töröttäminen, siihen norsun kärsän vertaus sopii kuin nyrkki silmään. On se kiva nähdä sitten vuosien jälkeen, kasvaako tosiaankin norsun kärsä puheaukon ympärille kun botoxin vaikutus lakkaa ja huulet alkaa lerpottaa. En oikein ymmärrä tätä botox-villitystä, sen verran elovenalainen olen.
    Kivasti postasit, naistenpäivä on meidän kaikkien naisten päivä ja sen olemme ansainneet. Kunhan se tasa-arvon ajatus leviäisi kaikkeen maailmaan. Onneksi on kasvamassa uusia sukupolvia, joiden arvot on enemmän kohdallaan naisten suhteen.
    Aasi on ihana pörrötakkuturkki, jos tuota toista sukupuolta voisi sitten siihen verrata, hih. No ei vaineskaan, miehethän ovat parasta, mitä meillä on sitä lajia.
    Oikein lystikästä naistenpäivän loppupätkää sinulle Maikku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se naarasnorsu vain hyvä esimerkki meille!
      Kyllä ne meidän esiäidit on koville aikoinaan joutuneet ja moni viellä nytkin! Helepottaahan se ajan kanssa, toivottavasti kaikkiallla.
      Sanontaan aasi, pöllö ja sika/porsas ja kaikki kolme tosi hellyttäviä kun oikeesti puhutaan.
      Kiitos ja loppupätkäkin tästä päivästä meneen yhtä mukavasti näin saunan jälkeen...;)

      Poista
  6. Hieno norsumaalaus.
    Hyvää pyhää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset lähtee täältä Suomesta sinne Ruotsiin asti Sylvi.....:)

      Poista
  7. Naarasnorsujahan me ollaan, tarkkaan ottaen, mutta emme aina saa sille kuuluvaa arvostusta, heh-heh:))

    Kiitos hyvästä postauksesta, Maikku ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä minunkinkirjoitukset syntyy useinmiten vasta sitten kun olen kuvan ensin valinnut!
      Eihän sitä arvostusta aina tipu, sitä vain itse sitä häntäänsä nostettava niin kuin se entinen kissa, kukas muu sen tekis!???
      Kiitos Aili ja tämä alkava viikko laittaa sen kevään oikein tulemaan, vähän hirvittää jos takatalvi kumminniii paukasee vielä....en laita talvisia vaateita viellä pois, jospa se auttais asiaa.....;)

      Poista
  8. Eipä muuta kuin liity mukaan, kyllä tänne meitä mahtuu.... elefantti on kyllä aika hellyttävä tapaus ja mahottoman viisaskin, kiitos kun huomioit meidät RaijaAnnikki...;)

    VastaaPoista