Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

REPPU SELKÄÄN JA NOKKA MENOSUUNTAAN !


Lahheet ilmat jatkuisi täälläkin, mutta kumminkin ajattelin jatkaa kesäkeliä toisaalla. Sain netin kautta kohtalaisen huokeet liput niin käytän ne pois.

En ole koskaan mennyt henkilöautolla Budapestiin, pari kertaa linkillä kylläkin. Ihan turistina olin, muuten mieluinen ja hyvä reissu kaikkineen! Kaunis ajotie kulkee Tallinnan kautta Via Baltikaa  myöten ja aika monen maan kautta Unkariin. Takaisin tultiin Italian-Itävallan-Saksan-Tanskan-Ruotsin kautta, tämä matkan tein jo vuosia sitten.
Oli niin sanotusti Euroopan kiertomatka, paljon näkemistä ja kesti kolmatta viikkoa. Tarpeeksi aikaa jotta ei tarvinnut tuhatta ja sataa ajaa. Itävallassa korteerattiin useampikin yö ja sieltä käsin sitten reisattiin naapuri valtioissa!


Kaikki siirtymisvälit olivat  mukavia hienossa hyvin varustetussa autossa, kauniilla paikoilla huilitauot ja keitettiin kahvit.... kaikki omat varusteet kulki helposti auton säilössä.
Näin silloin aikoinaan lehdessä että muutama perutuspaikka tuli kiertoajeluun ulkomaille ja ilmoitin heti itseni sinne mukaan, ottivat!
Osahan heistä oli tuttuja keskenään, kamerakerhon järjestämä retki ja mullahan ei ole vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin.....joten kaikkia toimi.
Pyysin jo varaamaan paikan heidän seuraavaan  kiertomatkaan joka toteutuikin  myöhemmin.


Muistelen, että reissu kokonaisuudessa eteni aamupalan kera majapaikoissa. Ruokailut sitten porukoissa tai oman totutun tyylin mukaan ja niistä sitten nautittiin ja maksettiin oman rahapussin mukaan.
Matkan varrella oli mulle tuttuja paikkoja joten kerroin matkanjohtajalle taukopäivinä, että lähen omille reissulleni ja ilmoittelen kyllä ajoissa itsestäni!
Hätääntyi vähän, että kuin pärjään, sanoin pärjääväni, selitin kyllä sivummalla, että mistä johtui tämä omatoiminen kuljeskelu ulkomailla.

Kuvan auton konepellin päällä oleva pyöreä juttu olikin mielenkiintoinen, joten kuvasin sen ihan liki, jotta tekstinkin näkee lukea.....;)


Muutenkin aika erikoinen kulkupeli, bongasin sen keskustan parkkipaikalta.
Oikea menopeli oli tämä kuvatus....kattotelinekin hyvin varustettu tärkeillä/tarvittavilla tavaroilla, joilla reissuissa pärjää. 
Sitä en saanut selville ketkä sillä kulkee tai kuka sitä ajaa.....vissiin ainakin huumori-ihminen tuunari, tottavie totesin!  

Tulevalla viikolla lähen ja vajaan pari kuukautta olen taas ilman nettiä. Tämä mun 29€ kapula
 seuraa uskollisesti mukana ja tekstiviestit toimii, käytän ainoastaan sitä reisuillani...tottakait puhunkin siihen tarvittaessa!
Tänne päähän jää kyllä talkkari  taaskin jos asioita tulee äkkiseltään, puolin tai toisin!

Heippa, kuulemisiin ja näkemisiin.....;)


10 kommenttia:

  1. Melkoisen menopelin bongasit:)))

    Hyvää matkaa ja syksyä, Budabestiin kaiketi suunta on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ei voinut olla huomaamatta tätä menopelia, oikaisen usein ton parkkipaikan läpi ja siellä sen näin. Joo Budapestiin olen menossa, olisi aika vaihtaa jo maata, vaan kun on niin helppo ja nopee sinne lentää kun ei tarvi matkatavaroita kantaa.
      Finnair vain taitaa taas pelotella, jos rupevat lakoilee, toivottavasti kerkeen sinne ja voihan olla etteivät enään lakkoile, tekevat töitä kenella sitä viellä on!?
      Kiitos....:)

      Poista
  2. Tuli mieleen, tuollaisellako autolla matkustit, vaan et (onneksi) sentään:)
    Ihanaista ja turvallista matkaa sinulle, Maikku! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, vähän sillä nämä kuvat laitoinkin kun nappas hyvin kirjoitukseen!
      Matkustan linkillä suoraan Vantaan kentälle yöllä ja aamukoneella sitten eteenpäin. En osaa kulkuvälineissä nukkua, mutta nukunpahan sitte seuraavan yön hyvin.
      Kiitos ja toivon kaunista ja helppoa syksyä sinne teille....:)

      Poista
  3. Hurjan näköinen pinnoitus tuossa kuvaamassasi autossa, ja varmasti muutenkin hyvin varusteltu. Se vaikutti lujalta ja vankalta rakenteeltaan - näin sen saman komeuden läheltä. En tohtis sen kyytiin kuitenkaan!!
    Budapestissa sitten tavataan myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohtisit, oot ollutkin vaikka minkalaisissa vehkeissä, eikä sua oo koskaan pelottanut saatikka epäröinyt!

      Lähen muuten kesähepeissä sinne, voit joutua tuomaan piikkitalvikengät Budikseen kun tulette....koita pitää huoli siitä ettei talvi kerkiä tänne ennen mua, ku tuun takaisin.....;)

      Poista
  4. Vautsi, ajattelin jo että lähdet autolla mutta sittenkin lennät. Oikein mukavaa olemista an der Donau tai miten se oli.
    Olet aika rohkea tyttö mutta kokemusta sinulla reissuista - pitkistäkin - jo on. Meikä vaan piipahtaa Italiassa muutaman yön kera tyttökaverin. Sitten kipinkapin kotiin. Kivoja lentoilmoja sinulle Maikkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja oli se niin että "kauniilla sinisillä Tonavalla" valsattiin....se on muuten aika savisen likainen joki!

      Minne päin Italiaa te menette, jos pohjoseen, niin eihän siitä ole kuin luikaus sinne ja viellä alamäkee, pitäis kyllä se Italian matka munkin tehä kun nytkin olis aikaa ja kintut kestää paremmin.
      Kiitos ja onnea matkaan teillekin....;)

      Poista
  5. No jo on pirssi! Meillä näkee tuollaisia joskus, mutta niissä on vielä monsterirenkaat alla :)

    Iloa sinne Budapestin suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne muuten aika vinhan näkösiä ne traktorin pyörillä olevat autot! Tässä meidän pihassa on usein parkissa sellainen, mutta ei ihan monsterirenkailla. Talon kivijalassa on pojilla jonkilainen tatuointi mesta ja muuta tämmöseen liityvää toimintaa. Siistit ja viksut pojat sitä työ/näyttelytilaa pitävät ja on oikeestaan aika tyylikäs sisustus kun olen ikkunasa kurkkinut.
      Kiitos Johanna....:)

      Poista