Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 31. lokakuuta 2014

ULKOILUA PESTIN PUOLELLA TONAVAA


Funtsailin Unkarissa, että mitähän maalaisin ikikuvaksi kankaalle!?
Päädyin tähän tarjottimen kukkasiin jota käytän päivittäin.
  Lehti kun ei  täällä kolahtele postiluukusta eteisen lattialle, semmoista reikää ei ole ovessa lainkaan. Siksi kannan aamupalani kammarin puolelle ja katon samalla telkkaria. Uutisiakin seuraan maan kielellä jota en ymmärrä oikeastaan yhtään, CNNn uutiskanava amerikaksi kuuluu ja näkyy, siitä tajuan muutaman sanan!


Lounastin yhtenä pyhänä oopperan ulkopuolella, siis ulkona söin, kuten asian voi myös ilmaista!


Pöydissä oli vielä väljää, joten sain mieleisen paikan istua, ilma oli leppoisan lahhee.
Päätin valita perinne ruokaa, pörkölttiä ja perunoita, pörkölttiä voisi verrata karjalanpaistiin joka on terästetty paprikalla ja annettava muhia tuntikaupalla sopivassa lämmössä,
 jotta maku irtoaisi suussa sulavaksi!


Annos näyttää aika isolta, mutta perunat oli pieniä ja lautanen pieni, lihapata oli todella hyvää ja mureaa, ilman  sen suurempia läskikimpaleita taikka jänteitä.
Perunat oli ns.kumiperunoita, joita aikoinaan suomessakin käytettiin 
ravintoloissa, tulivat tiukoissa muovisäkeissä  puolikypsinä ja valmistaessa saavat muutaman millin sitkeän "kuoren".
Naapuri pöydässä katkesi työkalut heti pilkotessa, osasin varoa kun näin mitä tapahtui.
Ihailin uusia muovisia lautasia, joka oli kylläkin aika pieni kuppinen ja ei sitten muuta kuin kimppuun ja haarukka palaseen ja ääntä kohen......


.....näinhän siinä sitten kävi, sitkeä peruna ja liukas muovilautanen, yksi peru pyörähti vikkelään toisen ruokailijan jalkoihin ja toisen sain  onnekseni kiinni omalta pöydältäni.
Yleensä kyllä korjaan sotkuni, mutta nyt en suoraan sanoen sitä tehnyt, koska olisin voinut ajatuksissani vaistomaisesti survoa ne valmiiksi auki olevaan suuhuni, minne oli alkujaan tarkoituskin.

Sananlaskussakin sanotaan, että parempi maassa kun...........jne. Kävin muuten ennakkoon äänestämässä heti Jklään tultuani  ja muutenkin olisin äänestänyt kirkollisvaaleissa, ilman tätä noloa episodiakin, josta tuli mieleen tämä vanha kansan sanonta.....;)


Tämä katu kuuluu niihin vilkaisiin katuihin,
 jaka päättyy sinne paraatipaikalle Hösökkiin.
Siellä on muuten aina samaan aikaan pari päiväset hevoskilpailut, komeita husaareita ratsuineen!

Kerran vuodessa on se autoton päivä joka kestää kylläkin kaksi päivää ja koko pitkä vanha kaunis katu on täynnä myyntitelttoja  ja kaikenlaista muutakin mukavaa. Tapahtumia yllinkyllin ja kaiken ikäisille.
Ruokapadat porisee, hanoista tulee olutta ja viinin ystäville ei ole laadusta tai määrästä puutetta. Rahaa kantsii kyllä olla mukana, sitä saa aika helposti kulutettua, näissä kojuissa ja kuppiloissa.

Tuntuu, että se kaupunki kyllä huomio vieraat ja tietysti oman väenkin, aina on jokin festivaali menossa, ruuan, juoman, musiikin ja tanssin  avuilla höystettynä. Yleensä ovat kaiken lystin lisäksi vielä  siis avoinna kaikille, ilman sisäänpääsy maksua.

Aikani kattelin ja kuuntelin ja sitten hiippailin omiin koloihini ihmettelmään tätä maailman menoa......;)

12 kommenttia:

  1. Olenkin jo miettinyt tässä että koskahan sieltä palailet tänne kylmään syysilmaan. Nappasin Budapestin opaskirjasen viime viikolla ja selailin löytääkseni tuttuja paikkoja. Vaan vähänhän niitä minulla sieltä.
    Aivan mahtava postauksesi, nauratti tuo kumiperunan pyörähtäminen ja saatoin ihan elävästi kuvitella tilanteen.
    Andrassy-ut. on nimetty sen Sissin ihailijan mukaan, hänhän taisi olla se, joka ajoi Itävalta-Unkarin perustamista ja Sissiä valtaistuimelle. Että näin. Kiva että olet täällä taas. Tervetuloa ja terkkuja....♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se routa porsaan kotiin ajaa, jos jatkais näitä viisaita lauseita....sullahan on niitä roppakaupalla tisurissa, saisit varmaan koko tarinan kirjoitettua vain pelkillä sananlaskuilla! Pitäis muuten yrittääkin, mutta ilman apukirjaa en kyllä siihen pysty, joten jätän asian sinun hoidettavaksi!?

      Pirskutarallaa, miten lähelle sen perun sain, oli sekunneista kiini!
      Sissi elokuvia tulee muuten joka kerta kun olen siellä ja minähän tietysti katon, helppo koska tarinat ovat jo aika tuttuja.
      Anja, kiitos ja kiitos...:)

      Poista
  2. Tervetuloa taas kotimaahan tätä syksyä ihailemaan.Oikein hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, kuten tiedät, on se vaan mukavata tulla tänne Suomeen takaisin!

      Kynttilät vein jo eilen läheisille hautausmaalle kun sain kyydin. Tänään piipahdan tänne lähelle vanhalle hautausmaalle, odottelen jonkin aikaa, että nurmikon huurat lähtee, etten liukastele turhaan....:)

      Poista
  3. Kivaa kun olet jälleen täällä kertomassa tuttuun tapaasi huumorilla kokemastasi ja näkemästäsi:)

    Mukavaa päästä kauttasi kokemaan Budabestin tunnelmia, kiitos!

    Hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli ja toivotan myöskin!

      Joskus voi toi huumori ampua liikaakin, lähinnä tässä normaali puheessa, mutta täällä toimin näin ja mieluimmin pientä pilkettä kuin suupielet alaspäin. Olen kuulemma ollut tämän tapainen aina sanovat ne jotka ovat minut tunteneet tyttösestä lähtien. Mitä sitä omaa persoonaa vaihtais vuosien mukana, toivon vilpittömästi, että se säilyisi siihen hamaan loppuun saakka. Se tarvittava vakavuus johon sisältyy suuri empatia kuuluu myöskin minuun, hyvät asiat ja olen näistä perimistäni kiitollinen ......:)

      Poista
  4. Mukavaa luettavaa ja katseltavaa oli tämä postaus. Onneksi vain yksi peruna pääsi livahtamaan :) herkullisen näköinen on ruoka-annos. Ja maalaamasi kukat tosi kauniit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, näin sitä harmittaa yksikin peruna, että piti tarina siitäkin laittaa...heh!

      Multa jäin syksyinen yhteisnäyttely väliin, kun olin Unkarissa, lintutauluja tein sinne, mutta tuolla nurkassa ne on toisten kavereina. Olen muuten sen huomannut, että kukkataulut iskee eniten katsojaan....pitäs lähtee kaupoille vaan aika laiska tunnun olevan !??

      Poista
  5. Palasit sentään sieltä husaarien maasta, kiitos postauksesta Maikku;))
    Kyllä minäkin tykkään paljon Budapestistä, tein seitsemän vuotta tehdystä matkasta kuvakirjankin ♥
    Levollista Pyhäinpäivää ja sunnuntaita sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili ja enköhän ala pikkuhiljaa vähentää siellä oloani. Kahessa paikassa asuessa jää kumpaisessakin asiat vähän huolimattomasti hoidetuksi, jotenkin tuntuu siltä!!!!
      Eilen oli hyvät kelit ja sauvojen kanssa tein hautausmaa reissunkin. Viime yönä sano lumiräntää ja nyt taitaa tulla pelkkää vettä, miinuksella on mittari. Ulos ei tee mieli, hapekas ilma, mutta voi jo liukastella....;)

      Poista
  6. Tätä on odotettu! Koulussa sai kumiperunoita.

    Ihanat aurinkoiset kukat. Sinulla on silmää. Ja taitoa. Laita lisää kuulumisia. On tämä vaan niin eksoottista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, ai sä muistat ne kumiperunat!
      Vähän toi maalaamisen inspiskin on hakusessa, piti oman päivittäistarjotimen kuva ikuistaa...höh!
      Nyt tässä pyörin ja ihmeetelen kun kukaan ei vie matkista varastoon, taidanpa ryhdistäytyä ja hilpasta laukun kanssa kellariin ja sieltä vois hissillä ajaa vinttiin ja hakee pitkä talvitakki jos vaikka sitä tarvis jossain vaiheessa......että jatkuva reissaaminen vain jatkuu.....;)

      Poista